Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® järjestetään jo 60. kertaa
26.09.2024 | Sosiaali- ja kuntatalous
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® on merkittävä kaksipäiväinen koulutustapahtuma, joka kokoaa yhteen lastensuojelun ammattilaisia ympäri Suomen. Vuoden 2024 tapahtuma järjestetään Tampere-talolla 8.–9. lokakuuta ja sen teemana on “Välitä ja Vaikuta” – Vaikuttavaa lastensuojelua rakentamassa. Teeman ympärille on koottu upea ohjelma alaseminaareineen ja vierailukohteineen.
Lastensuojelupäivät on yksi alan tärkeimpiä kohtaamis- ja koulutustapahtumia. Kahden päivän aikana käsitellään lastensuojelun sekä lapsi- ja perhepolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä monista eri näkökulmista. Päivät on tarkoitettu lastensuojelun ja muiden alojen ammattilaisille, asiantuntijoille ja opiskelijoille sekä kaikille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
Tämän vuoden tapahtuman juontavat TikTok-sossut Maija Haapala ja Camilla Jokela. Ohjelma on kattava ja päivillä kuullaan jälleen mielenkiintoisia ja ajankohtaisia puheenvuoroja useilta puhujilta. Kaksipäiväisen tapahtuman molempina päivinä järjestetään tuttuun tapaan alaseminaareja. Koulutuspäiviltä löytyy myös Kokemusklubi. Lastensuojelupäivät järjestetään yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.
Välitä ja vaikuta
Lastensuojelun keskiössä on välittäminen. Jotta lapsia, nuoria ja perheitä on mahdollista tukea ja auttaa, on heistä ja heidän elämästään välitettävä. Myös omasta työstä on välitettävä, jotta sitä voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla ja kehittää edelleen. Lastensuojelun työntekijät pitävät työyhteisöä omalle hyvinvoinnilleen todella merkityksellisenä.
Kun maailma myllertää ympärillä ja lastensuojeluun kohdistuu monenlaisia toiveita ja odotuksia, on lastensuojelun alueellisesta ja kansallisesta kehittämisestä välitettävä. Lastensuojelun Keskusliiton tehtävä on vaikuttaa siihen, että lastensuojelua kehitetään ja että kehittämistyössä kuuluu myös lastensuojelun ammattilaisten ääni.
Vaikuttamisen lisäksi halutaan nostaa keskiöön lastensuojelun vaikuttavuuden. Millainen lastensuojelu on vaikuttavaa niin lasten, nuorten ja perheiden kuin yhteiskunnankin kannalta ja miten vaikuttavuutta voidaan lisätä.
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® tarjoavatkin mahdollisuuden pysähtyä välittämisen, vaikuttamisen ja vaikuttavuuden äärelle.
Lähde: Lastensuojelun Keskusliitto
Haluatko oman yrityksen esille tähän?