
Joensuun Ympäristötuotanto Oy tarjoaa kattavaa viheralan palvelua suuriin ja pieniin kohteisiin

12.05.2021 |
Joensuun Ympäristötuotanto Oy tarjoaa viheralueiden rakentamis-, hoito- ja suunnittelupalveluja laajalla asiantuntemuksella. Yrityksen toimintaan kuuluvat myös Joensuun Viherkeskus -puutarhamyymälät, jotka palvelevat asiakkaita Onttolassa ja Reijolassa. Niiden valikoimista löytyvät muun muassa laajat valikoimat kesäkukkia ja monivuotisia kasveja sekä muita puutarhan hoitoon kuuluvia oheistuotteita ja tarvikkeita.
- Tarjoamme esimerkiksi omakotiasujille ja -rakentajille neuvontaa sekä haluttaessa valmiin pihan "avaimet käteen"- periaatteella. Meillä on myös monivuotinen kokemus laajemmista julkisen sektorin ympäristötöistä ja -projekteista, joita olemme tehneet kaikkialla Pohjois-Karjalan alueella, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Erkki Myller.
Toimintaa jo yli 20 vuoden ajan
Joensuun Ympäristötuotanto Oy on vuonna 1999 perustettu viher- ja ympäristöalan yritys, jonka toiminnan ajatuksena on tarjota monipuolista viheralan osaamista alueellamme. Siihen kuuluvat esimerkiksi viheralueiden ja pihojen suunnittelu, rakentaminen ja hoito, maanrakennustyöt, salaojitukset, viemäröinnit, kasvualustatuotteiden valmistus, piha- ja puutarhaneuvonta sekä talvella lumityöurakointi.
- Toiminnan varsinaisena selkärankana on oma kasvualustatuotteiden valmistus, kone- ja kuljetuskalusto sekä vankka ammattiosaaminen. Henkilökuntaa yrityksellä on vuodenajasta ja tilauskannasta riippuen noin 15–50, joten olemme myös merkittävä paikallinen työllistäjä.
- Meillä on kokonaisnäkemys toiminnallisista ja helppohoitoisista piha- ja viheralueista, joista ajan kuluessa saadaan kustannussäästöjä omistajille ja lisäviihtyvyyttä käyttäjille, korostaa Myller.
Viherrakentamisella ja -suunnittelulla viihtyisämpi ympäristö
Pihat, puistot ja muut viheralueet ovat merkittäviä viihtyisyyden lisääjiä. Julkisella sektorilla rakennetaankin uusia ja perusparannetaan vanhoja viheralueita aiempaa enemmän. Myös taloyhtiöt ja yksityiset ihmiset ovat kasvava asiakasryhmä viherrakentajille. Kiinteistön arvoa voi nostaa merkittävästi kaunis ja hyvin hoidettu piha.
- Nykyään esimerkiksi kaupungit rakennuttavat lähes kaikki uudet viheralueensa ulkopuolisilla urakoitsijoilla. Rakennettavan kohteen urakoitsija ratkaistaan tarjouskilpailun kautta. Toivon, että meillä paikallisilla alan osaajilla olisi paremmat mahdollisuudet saada urakoita ja samalla toisimme lisää työtä omalle toimialueellemme, jatkaa Myller.
Joensuun Ympäristötuotanto Oy on rakentanut Joensuun kaupungille useita puistoja toimintansa alusta alkaen. Varsinainen viherrakentamisen työkausi ajoittuu sulan maan kauteen.
- Yleensä suuremmille kohteille, esimerkiksi puistoille, laaditaan tarkat istutussuunnitelmat työselityksineen ja detaljipiirroksineen. Omakotipihoja voidaan toteuttaa vihersuunnitelmaluonnoksienkin perusteella, jolloin on varaa improvisointiinkin rakentamisen edetessä. Vihersuunnitelman teettäminen kannattaa silloinkin, jos haluaa uusia ideoita pihaansa tai pohjaksi omalle toteutukselle. Vihersuunnittelijoilla on tiedot sopivista kasveista, päällystemateriaaleista ja muista rakenteista. Suunnitelma toki syntyy aina myös asiakkaan toivomusten mukaan, toteaa Myller.
Tervetuloa puutarhalle!
- Kesäkukkien lisäksi puutarhoillamme Onttolassa ja Reijolassa on taimipihat, joissa on tarjolla laaja valikoima puita, pensaita ja perennoja sekä multia, lannoitteita ja puutarhatarvikkeita.
- Haluamme luoda viihtyisyyttä ihmisten elinympäristöön luonnon monimuotoisuutta hyödyntäen. Tuotamme kasveja lähes yksinomaan vähittäismyyntiin. Kasvimme ovat hyvin hoidettuja ja oikeilla menetelmillä kasvatettuja. Kuluttajilla on mahdollisuus ostaa kasvit suoraan kasvatuspaikalta.
Meiltä saa myös peräkärryyn lastattuna kuoriketta, multaa ja kiviaineksia, sanoo Myller.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan puutarhoihimme ja kyselemään asiantuntijan neuvoja kaikkiin viherkysymyksiin!
www.ymparistotuotanto.com
Joensuun Viherkeskus
Kanavatie 6, 80140 Joensuu
Vanha Valtatie 41, 80330 Reijola
Julkaistu Pohjois-Karjalan Yritysmaailma -lehdessä 2/2021
Haluatko oman yrityksen esille tähän?