ERS Kelapalautus Oy – tehokkaalla kierrätyksellä kaapelikeloille pidempi käyttöikä

Facebook
05.09.2022 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

Kaapelikelojen palauttaminen ja kierrättäminen on ollut vaivalloista ja aikaa vievää – kaikki se aika on ollut suoraan pois tuottavasta työstä. Tähän ongelmaan saatiin ratkaisu jo vuonna 2013, kun ERS Kelapalautus kehitti käyttäjäystävällisen järjestelmän, jonka avulla kelat saa vaivatta ja nopeasti kiertoon mistä päin Suomea tahansa.

– ERS Kelapalautuksen palvelun tavoitteena on tuottaa helppo ja tehokas tapa kierrättää kaapelikelat ja varmistaa kaapelikeloille mahdollisimman pitkä käyttöikä, toimitusjohtaja Kari Halonen kertoo ja jatkaa:

– Logistiikan optimoinnin ja kelojen pidemmän käyttöiän avulla säästetään selvän rahan lisäksi myös ympäristöä. ERS Kelapalautuksen toiminta alkoi vuonna 2013 pienissä toimitiloissa Hauholla. Palvelulle oli ollut selkeä tarve ja nopeasti kasvavat kelamäärät vaativat melko pian suurempia tiloja. Sopivat toimitilat löytyivät hyvien kulkuyhteyksien päästä Riihimäeltä, jossa yrityksen päätoimipaikka ja logistiikkakeskus tänäkin päivänä sijaitsee.

Halonen kertoo, että Riihimäellä käsitellään noin 60 000 kaapelikelaa vuodessa.

– Asiakkaitamme ovat mm. sähköurakoitsijat, rakennusliikkeet ja teollisuus. Palautuspisteitä meillä on jo noin 30 ympäri Suomea ja etsimme aktiivisesti mahdollisuuksia kasvattaa tätä verkostoa, jotta palvelu olisi kaikkien ulottuvilla. Meillä on vahva tahto olla koko maan kattava ja luotettava kumppani asiakkaillemme.

Yhdessä vähennämme asiakasyritystemme ja yhteiskunnan kuluja

– Työmaiden urakoitsijoiden on työlästä ja usein myös kallista lähteä palauttamaan suuria ja painavia keloja monille eri valmistajille tai moniin eri palautuspisteisiin. Olemme tehneet kaapelikelojen noutoprosessin asiakkaillemme mahdollisimman helpoksi. Meillä on käytössä oma sähköinen rekisteröintijärjestelmä, jonka avulla asiakas voi tehdä keloista joko palautuksen, tai noutotilauksen, vaikka ulkona työmaalla, Halonen selvittää.

– Tietenkin noutotilaus on mahdollista tehdä myös puhelimitse, mutta opastamme mielellämme tarvittaessa myös sähköisen järjestelmän käytössä.

– Otamme vastaan kaikki kaapelikelat, valmistajasta tai materiaalista riippumatta. Riihimäen logistiikkakeskuksessa kelat saavat kuntoluokituksen, ja sen perusteella asiakas saa hyvityksen. Riihimäellä kaikki kelat myös puhdistetaan jatkokäyttöä varten ja osa keloista korjataan. Meiltä lähtee keloja jatkokäyttöön muun muassa Kreikkaan, Puolaan, Ruotsiin ja Liettuaan.

– Hyvitämme ehjistä ja korjauskelpoisista K-standardin kaapelikeloista kilpailukykyisen hinnan. Näiden kelojen ostohinnassa on mukana pantti ja osan tästä pantista saa takaisin palauttaessaan kelan. Mitä paremmassa kunnossa kela on, sitä suuremman osan pantista saa takaisin. Huonokuntoiset, korjauskelvottomat kelat romutetaan ja kierrätetään 100 %:sti. Puumateriaali hyödynnetään lämpövoimaloissa ja metalliosat menevät metallikierrätyksen. Jäljelle jääneitä kaapeleita ei myöskään tarvitse purkaa pois, vaan ne voi jättää keloille ja laittaa samalla kyydillä tulemaan. Keloille jääneet kaapelinloput kierrättää yhteistyökumppanimme, Refe Finland Oy, joka hyvittää kaapelijäämien metalleista asiakkaalle, Kari Halonen kertoo.

+358 40 717 2446
[email protected]
www.kelapalautus.fi
www.facebook.com/kelapalautusFI/

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä