Gradia Jämsä kouluttaa metsäalan ammattilaisia – käytössä uusi oppimisympäristö ja uusia koneita

Facebook
31.03.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia on rakentanut Gradia Jämsän Myllymäen kampusalueelle uuden 1800-neliöisen hallin, joka toimii auto-, logistiikka- ja metsäalojen sekä raskaskoneasennuksen oppimisympäristönä. Halli otettiin käyttöön tammikuun alussa.– Ensimmäisten kuukausien aikana on totuttauduttu uuteen ympäristöön. Yhteiseloa eri alojen kesken on nyt hieman jumpattu ja mielestäni se on lähtenyt hyvin käyntiin, kertoo Gradia Jämsän metsäalan koulutuspäällikkö Jarmo Nikkanen. Uudella opetustilalla Gradia Jämsä hakee eri alojen rajapinnoilta synergiaetuja ja uusia koulutuksellisia innovaatioita. – Tekniikka kehittyy nopeasti, ja yhteisessä ympäristössä on helpompaa hyödyntää eri alojen osaamista uusissa asioissa. Osaamisen hankkiminen tutkinnon valinnaisissa osissa on notkeampaa, esimerkiksi metsäkoneasentajan autopuolelta hankkimalla ammattitaidolla saattaa olla isokin merkitys työllistymisessä ja työelämässä.Erinomaiset työllistymisnäkymätGradia Jämsä kouluttaa mm. metsäalan ammattilaisia: metsäkoneasentajia, metsäkoneenkuljettajia sekä metsuri-metsäpalvelujen tuottajia. Oppilaitoksella on hyvä maine, ja valmistuneet ammattilaiset ovat haluttuja tekijöitä työelämässä. Esimerkiksi metsäkoneasennuksen osaamisala sopii mainiosti tekniikasta ja koneista kiinnostuneille. Metsäkoneasentaja hallitsee puunkorjuukoneiden ja muiden vastaavien raskaskoneiden huollot ja korjaukset, joten hänen on tunnettava koneiden tekniset rakenteet ja tietojärjestelmät. – Kaikkien kouluttamiemme tutkintonimikkeiden ammattilaisista on kohtuullisen kova pula. Näiden ammattien nykyisistä tekijöistä iso osa eläköityy noin viiden vuoden kuluessa, joten opiskelijoiden työllistyminen on erittäin todennäköistä, Jarmo Nikkanen huomauttaa.Metsäala tarjoaa muutenkin työtä koko ajan enemmän. Uusien innovaatioiden myötä puusta voidaan valmistaa biomateriaaleja, joilla voidaan korvata öljypohjaisia tuotteita. – Suomessa on tehty ja tehdään mittavia investointeja metsäteollisuuteen. Ne lisäävät puun kysyntää merkittävästi ja tuovat alalle positiivisia näkymiä. Työllistymismahdollisuudet paranevat entisestään, jos ja kun metsäalan suuret investoinnit toteutuvat.Aikuisopiskelijoiden arvostamia tutkintojaOpiskelu metsäalalla on käytännönläheistä ja työvaltaista. Työskentely metsässä on itsenäistä, mutta vaatii myös tiimityöskentelytaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Opiskelijat kehittävät taitojaan oppilaitoksen omilla työmailla ja alan yrityksissä. Opiskelupaikkaa voi hakea jatkuvan haun kautta suoraan oppilaitoksesta. Gradia Jämsä sijaitsee keskellä Suomea ja kulkuyhteydet ovat hyvät, joten opiskelijoita tulee varsin laajalta alueelta. – Koko Gradia Jämsässä sekä myös metsäalalla nuoriso-opiskelijoiden ja aikuisopiskelijoiden lukumäärien välinen suhde on prosenteissa noin 60–40. Jatkuvan haun kautta tulee aikuisopiskelijoita, joilla on selkeä työllistymisnäkökulma: he hakeutuvat aloille, joissa työpaikkoja on, Nikkanen sanoo.Tekemällä oppiiJarmo Nikkanen kertoo, että Gradia Jämsä on luonut yritysten kanssa arvokkaita kumppanuuksia metsäalan opiskelijoiden työssäoppimista varten. – Alan ammatit vaativat taitoa. Ilman yrityksissä tapahtuvaa työssäoppimista taitojen harjoittelu jäisi turhan ohuelle pohjalle, emmekä saisi luotua opiskelijoille niin hyviä valmiuksia työelämää varten. Samalla yrittäjät ovat voineet tehdä omaa rekrytointiaan. Kun opiskelija on tehnyt harjoittelujakson hyvällä innolla ja motivaatiolla, hän saattaa työllistyä kyseiseen yritykseen.Konekanta uudistuuTyössäoppimisjaksoilla erilaiset olosuhteet tuovat vaihtelua ja antavat kuvaa todellisesta työskentelystä. Lisäksi opiskelijat pääsevät tutustumaan erilaisiin koneisiin. – Oma konekantamme on hyvällä tasolla, tulemme investoimaan siihen merkittävästi lähivuosina. Seuraavien kolmen vuoden aikana uusimme konekantamme lähes täysin. Tänä vuonna käyttöömme tulee uusi harvesteri leasingsopimuksella, ja lisäksi meillä on hankinnassa kolme uudenaikaista vähän ajettua ajokonetta. Niistä yhden olemme jo alkuvuodesta vastaanottaneet, ja loput kaksi tulevat myöhemmin. Seuraavina kahtena vuotena uusimme kaksi harvesteria ja neljä ajokonetta.– Emme ole vähään aikaan tehneet näin mittavaa koneinvestointia kerralla. Siihen kun lisätään puhtautta ja valoisuutta hohtava uusi halli, niin voidaan todeta, että oppimisen ympäristö ja välineet eivät voisi enää paljoa parantua, Jarmo Nikkanen iloitsee.Työssäoppiminen on myös rekrytointiväyläMahdollisuus taitavien opiskelijoiden rekrytointeihin on yrityksissä pantu merkille. Harjoittelemisen merkitys on alan yrittäjillä hyvin tiedossa. – Yrityksissä opiskelijat saavat arvokasta koneaikaa, vaikka myös me oppilaitoksena teemme puunkorjuuta. Meillä on urakointisopimus sekä Metsä Groupin että Metsähallituksen kanssa. Omilla savotoillamme on autenttiset olosuhteet, mutta työskentelyn tempo on hieman hitaampi kuin yksityisten urakoitsijoiden työmailla, mainitsee Jarmo Nikkanen.– Gradia Jämsän näkökulmasta toivoisimme nykyisistä vaikeista ajoista huolimatta yrityksiltä rohkeutta ottaa opiskelijoita harjoittelemaan. Emme jätä yrityksiä ja opiskelijoita oman onnensa nojaan, eikä koulutusvastuuta siirretä yrityksille. Yhteinen tavoite on saada hyviä ja ammattitaitoisia tyyppejä työelämään, heitä tarvitaan.Gradia Jämsä esillä FinnMETKOssaGradia Jämsän metsäalan koulutus on näkyvästi mukana syyskuun alussa Jämsässä järjestettävässä FinnMETKO-tapahtumassa. Kyseessä on Suomen suurin raskaskonealan ammatti- ja myyntinäyttely. Tapahtuma-alue on yli 300 hehtaarin laajuinen. – METKO-tapahtumassa metsäalan yrittäjillä ja kaikilla muillakin on mahdollisuus tutustua tiloihimme, kuten uuteen koulutushalliimme. Ovet ovat avoinna, toivottaa Jarmo Nikkanen väkeä tervetulleeksi.Artikkeli on julkaistu Tampereen seudun Yritysmaailma -lehdessä 1/2020 sivulla 22.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia