Kesän sateet näyttivät, miksi väylistä ei kannata säästää

Facebook
12.08.2026 | Yrityselämässä tapahtuu

VM:n budjettiehdotus toisi perusväylänpitoon 11 prosentin leikkauksen vuodelle 2027. Tienpidon määräraha putoaa peräti 26 prosenttia, vaikka kesän rankkasateet osoittivat, että väyläverkon kunnossapidon ja varautumisen tarve kasvaa. INFRA ry:n mukaan perusväylänpidon kutistumiskierre uhkaa jatkua 2030-luvulle, ellei rahoituksen suuntaa muuteta. Ratkaisuksi tarvitaan myös vahvempia TKI-panostuksia.

Valtiovarainministeriö esittää vuoden 2027 talousarviossa perusväylänpitoon 1 270 miljoonaa euroa. Määräraha on 163 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna.

Kustannustason nousu huomioon ottaen rahoituksen ostovoima heikkenee selvästi.

Infraurakoitsijoita Rakennusteollisuus RT:ssä edustavan INFRA ry:n mukaan määräraha ei riitä turvaamaan väyläverkon kuntoa muuttuvissa olosuhteissa.

– Suomea ei voida valmistella ilmastonmuutoksen, kasvavien kuljetustarpeiden ja muuttuneen turvallisuusympäristön varalle, jos väylien kunnossapidon rahoitus jää jälkeen kustannuskehityksestä. Perusväylänpitoon on turvattava rahoitustaso, joka pysäyttää korjausvelan kasvun. Viimeksi siinä onnistuttiin tiestön osalta vuonna 2025, jolloin perusväylänpidon rahoitus oli 1,6 miljardia euroa, toimitusjohtaja Paavo Syrjö sanoo.

Rankkasateet korostavat väyläverkon kehittämistarvetta

Kesän 2026 rankkasateet näyttivät konkreettisesti, mitä muuttuva ilmasto tarkoittaa Suomen väylille. Kun tie sortuu tai päällyste murenee, kyse ei ole vain infrasta vaan siitä, pääsevätkö ihmiset turvallisesti töihin, lapset kouluun ja tavarat perille.

– Meillä on oltava edellytykset varautua. Yhtä aikaa ei voida rakentaa uusia tulvankestäviä ratkaisuja ja säästää, INFRAn johtava asiantuntija Nina Raitanen konkretisoi.

Valtion liikenneverkon korjausvelka on jo yli neljä miljardia euroa. Rakennuskustannusten noustessa sama euromäärä riittää vuosi vuodelta pienempään määrään korjauksia.

– Korjausvelasta ei päästä vain määrärahoja kasvattamalla. Tarvitaan myös uusia ratkaisuja, jotta väylät kestävät pidempään ja kunnossapito tehostuu. Jo muutaman miljoonan euron vuosipanos infratutkimukseen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin pienempinä kunnossapitokustannuksina, Raitanen lupaa.

Teksti- ja kuvalähde INFRA ry

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu