Pyydä tarjous

Ensimmäinen Joensuun Raatekankaantie 12:n toimitilarakennuksista tekeillä, toiseen haetaan jo vuokralaisia

Digipalvelut
04.04.2022 | Yrityselämässä tapahtuu, Rakentaminen

Kiinteistö Kovalainen Oy rakentaa vuokrattavia liike- ja tuotantotiloja Raatekankaantie 12:een. Raatekankaan Liikuntakeskuksen edustalle, Tokmannin ja Kaupparaatteen liikekeskusten välittömään läheisyyteen, on parhaillaan valmistumassa ensimmäinen rakennus kolmesta suunnitellusta.

– Noin puolet rakennuksen kerrosneliömäärästä on konepajan tuotantotilaa. Toisesta puoliskosta valtaosa menee hoitoalan yrityksen käyttöön. Loput 110 m² on tarkoitettu toimistokäyttöön. Vuokrattavissa on enää osa toimistotiloista. Neliöitä tulee yhteensä yli tuhat, kertoo toimitusjohtaja Mikko Kovalainen.

Tilat käyttäjien tarpeiden mukaisesti

Nyt rakenteilla olevan ykkösvaiheen jälkeen 1,1 hehtaarin tontille sopivat vielä kakkos- ja kolmosvaiheen rakennukset.

– Rakennusmassaa mahtuu 8 000 m² riippuen siitä, rakennetaanko kahteen vai kolmeen kerrokseen. Rakennamme tiloja sen mukaan, millaisia tarpeita rakennuksiin tulevilla toimijoilla on, korostaa Mikko Kovalainen.

– Etenemme varsin ripsakasti, kuten meillä tapana on. Ensimmäinen rakennus on muuttokunnossa elokuun lopussa, josta kuukausi eteenpäin tehdään vielä viimeistelytöitä.

Kakkosvaihe varattavissa

Toimitilarakentamisessa Kiinteistö Kovalainen Oy menettelee yleensä siten, että 50–60 prosenttia tiloista vuokrataan etukäteen ennen rakentamisen aloittamista, ja loppuosa täyttyy rakentamisen edetessä.

– Raatekankaantie 12:n ykkösvaiheessa varausaste nousi poikkeuksellisen suureksi jo varhaisessa vaiheessa, joten pystyimme lähtemään liikkeelle turvallisin mielin. Tällä hetkellä tarjoamme kiinnostuneille jo kakkosvaiheen tiloja, joissa arvioitu toimitusaika on 7–8 kuukautta, Kovalainen mainitsee.

– Jos kysyntä kohdistuu toimistotiloihin, rakennuksesta tulee 2–3-kerroksinen. Mitään erityisiä toimialarajoituksia tulijoille ei ole, sillä kaava sallii rakentamisen tuotantotiloista toimistokäyttöön.

Energiansäästö on huomioitu

Kiinteistö Kovalainen Oy kiinnittää erityisen paljon huomiota rakennusten energiatehokkuuteen ja sisäilman laatuun. Esimerkiksi Raatekankaantie 12:n etelä- ja länsisivuille tulee aurinkosuojaikkunat, jotta kesäisin sisälämpötila pysyy sopivalla tasolla ja jäähdyttämisen tarve pienenee. Viihtyvyyden kannalta on oleellista, että ilmanvaihto toimii moitteetta.

– Ykkösvaiheen rakennukseen tarvitaan joitakin erityisratkaisuja. Konepaja vaatii talotekniikkaan, kuten sähköistykseen ja paineilmaan, omat toteutuksensa. Hoitoalan yrityksellä on sähköistykseen tiettyjä vaatimuksia.

Raatekankaantie 12:n ensimmäisen rakennuksen vuokralaisten kanssa on tehty esisopimus aurinkosähkön tuotannosta. Sijaintia eivät puut varjosta, ja rakennukseen tulee tasainen kattopinta, joten edellytykset aurinkosähkön hyödyntämiselle ovat hyvät. Tavoitteena on kattaa aurinkosähköllä 20 prosenttia kokonaisenergian tarpeesta.

Havainnekuva

Pysäköinti- ja latausmahdollisuudet kuntoon

Mikko Kovalaisen mukaan Raatekankaantie 12:n ensimmäiseen kohteeseen ei tarvita kovin paljoa paikoitustilaa, joten piha-aluetta säästyi seuraavien vaiheiden tarpeisiin.

– On tärkeää, että liiketilan välittömässä läheisyydessä on asiakkaille paikoitustilaa, ja että työntekijöille saadaan sähkötolpalliset pysäköintipaikat. Nykyaikana on huomioitava myös täyssähkö- ja hybridiautojen lataustarpeet.

Raatekangas on logistisesti hyvässä paikassa

Raatekangas on helposti saavutettavissa. Alue sijaitsee Joensuun seudun isojen liikenneväylien välissä ja risteyksessä. Valtatie 9 Kuopioon on alueen yhdellä kulmalla ja valtatie 6 Lappeenrantaan ja Kajaaniin toisella kulmalla. Alueen pääväylä on Raatekankaantie, jota pitkin kulkee vilkas läpiajoliikenne.

– Raatekangas on Joensuun ykkösalue, toteaa Mikko Kovalainen.

– Vapaita tontteja alueella on enää vähän, mutta toisaalta esimerkiksi Pamilonkadun ja Kuurnankadun suunnissa rakennuskanta on vuosikymmeniä vanhaa, joten uudistamisen tarvetta on.

Telitien tilat kovassa käytössä

Kiinteistö Kovalainen Oy rakensi Raatekankaan Telitielle useassa vaiheessa toimitilakompleksin, joka on osoittautunut menestyksekkääksi. Ensimmäinen rakennus valmistui 2015, ja viimeinen osa Telitie 5 C viime kesänä. Rakennuksissa on toimitiloja yhteensä yli 10 000 m².

– Telitie yllätti meidät hyvällä kysynnällään. Emme odottaneet aivan näin nopeaa etenemistä, Kovalainen paljastaa.

Vahvaa asuntorakentamista

Mikko Kovalainen kertoo, että Raatekankaantie 12:n kaikkien vaiheiden valmistuminen kestää pari vuotta. Toimitilojen ohella syntyy koko ajan myös uusia asuntoja.

– Asuin- ja toimitilojen rakentamisen tonttivarantomme on turvattu tällä hetkellä 3–4 vuoden päähän. Rakennusliikkeen toiminta on tällaista: pyörät pyörivät jatkuvasti.

– Asuntokohteistamme tuorein on pienkerrostalo Vanamokatu 5:ssä, se valmistui viime vuoden heinäkuussa. Länsikadulla Tiedepuiston vastapäätä on parhaillaan luvituksessa tontti kuusikerroksiselle asuinrakennukselle. Siinä rakentaminen alkaa ensi syksynä.

– Asuntoja meillä on Joensuussa tällä hetkellä noin 150. Asuntojen käyttöaste on ollut hyvällä tasolla, tyhjiä kuukausia ei juurikaan ole ollut. Asuntokohteidemme vahvuuksia ovat laadukas rakentaminen, hyvä varustelutaso ja suotuisa sijainti.

Paikallinen kiinteistökehittäjä palvelee kokonaisvaltaisesti

Kiinteistö Kovalainen Oy:n emoyhtiö on Karelian Kiinteistökehitys Oy, jonka omistaja-yrittäjinä toimivat sisarukset Mikko Kovalainen ja Hanna-Maija Lasaroff.

– Minä vedän toimitilojen vuokraamista ja Maija asuntopuolta. Kiinteistöpäällikkö Mikko Lasaroff huolehtii uudiskohteiden rakentamisesta ja kiinteistöhuollosta. Kevyessä organisaatiossa päätöksenteko on tarvittaessa nopeaa, ja olemme aina hyvin asiakkaiden tavoitettavissa, Mikko Kovalainen kertoo.

– Olemme pohjoiskarjalainen perheyritys ja yksityinen kiinteistökehittäjä, jonka ajatuksena on jalostaa tontti loppukäyttäjän tarpeisiin sopivaksi. Toimintamme on kattavaa: tontin ostamisen ja mahdollisten kaavamuutosten jälkeen seuraavat rakentaminen ja vuokraaminen. Hoidamme itse myös isännöinnin ja talohuollon.

– Kun kaikki on omissa käsissämme, olemme aina ajan tasalla kiinteistöjen tilanteesta ja pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaiden muutostarpeisiin. Näin palvelumme pysyy tasokkaana ja kiinteistöt kunnossa.

– Ulkotyötkin ovat omassa hoidossamme ympäri vuoden. Huolehdimme siitä, että piha-alueet ovat siistejä ja toimivia, mikä edistää vuokralaistemme liiketoimintaa ja antaa positiivisen vaikutelman, Mikko Kovalainen huomauttaa.

Kiinnostaako toimitila Raatekankaantie 12:ssa? Ota yhteyttä!

Mikko Kovalainen
P. 050 523 5548
[email protected]

Muita uutisia