Hidastuva inflaatio ja laskevat korot nostavat pk-yritysten suhdanneodotuksia
11.09.2024 | Yrityselämässä tapahtuu
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime keväästä. Tähän ovat vaikuttaneet madaltunut inflaatio ja laskuun kääntynyt korkotaso. Erityisesti 20–49 henkilöä työllistävät pk-yritykset yllättivät positiivisesti valtakunnan tasolla. Myös rakennusalan pk-yritysten tilanne on vähitellen helpottamassa, kertoo 11.9.2024 julkaistu Pk-yritysbarometri.
Talouden suunta riippuu paljon muun muassa yksityisen kulutuksen elpymisestä ja korkotason laskusta, joihin molempiin liittyy epävarmuutta ja joiden kehitystä seurataan odottavaisin tunnelmin. Pk-yritykset ennakoivat talouden tilan säilyvän ennallaan seuraavan vuoden aikana.
– Pohjois-Karjalan pk-yritysten suhdannenäkymät ovat maan keskiarvoa heikommat, mutta kannattavuutta lukuun ottamatta paremmat kuin vuoden alussa, toteaa Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja Ari Niiranen.
Investointihalukkuus edelleen vaatimatonta, rekrytointihalut ovat hienoisesti kasvaneet
Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointeja vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joilla investointien odotetaan lisääntyvän.
Kevään barometriin verrattuna pk-yritysten rekrytointiaikeet näyttävät kuitenkin vahvistuneen. Pohjois-Karjalassa pk-yrityksistä 14 prosenttia aikoo lisätä henkilökuntansa määrää, kun 16 prosenttia odottaa sen vähentyvän. Suurin joukko, 70 prosenttia pk-yrityksistä, aikoo kuitenkin säilyttää nykyisen henkilöstönsä. Kevään saldoluvusta -11 on tultu saldolukuun -2.
Yritysten kasvuhalu edelleen vaatimatonta, mutta hienoisessa nousussa
Pk-yritysten kasvuhakuisuus on laskenut pitkään, mutta nyt luvuissa näkyy vakautumista. Yli kolmannes pohjoiskarjalaisista pk-yrityksistä on joko voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvuhakuisia. Voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten osuus kohosi hieman kevään pohjalukemista. Kasvuhakuisuus on silti aiempaan verrattuna vaatimatonta.
Myönteistä on 20–49 henkeä työllistävien yritysten vahvat tulevaisuuden näkymät. Nämä yritykset toimivat kasvun vetureina ja uusien innovaatioiden levittäjinä. Niistä syntyy Suomeen myös kaivattuja kansainvälisiä kärkiyrityksiä.
– Suomalaisten yritysten menestys ja kasvu perustuvat osaamiselle, uudelle tiedolle ja innovaatioille. Maakuntamme pk-yrityksistä joka neljäs raportoi harjoittavansa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, toteaa toimitusjohtaja Merja Blomberg Pohjois-Karjalan Yrittäjistä.
Yleisimmät julkisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituslähteet ovat alueviranomaiset kuten ELY-keskukset sekä Business Finland.
Merkittävä joukko pk-yrityksiä tekee yhteistyötä koulutuksen järjestäjien, tutkimusorganisaatioiden tai kehitysyhtiöiden kanssa.
– Tässä tutkimuksessa ammatillinen oppilaitos Riveria ja ammattikorkeakoulu Karelia korostuu pk-yritysten yhteistyötahoina. Yhteistyön muotona korostuvat työharjoittelu, opinnäytteiden tekeminen ja innovaatioihin liittyvä kehittäminen. Pohjois-Karjalassa tehdään myös eniten yhteistyötä kehitysyhtiöiden kanssa, valottaa Merja Blomberg tutkimuksen tuloksia.
Ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekee Pohjois-Karjalan pienistä ja keskisuurista yrityksistä 38 prosenttia ja ammattikorkeakoulujen kanssa 18 prosenttia. Yhteistyötä yliopistojen kanssa tekee 9 prosenttia yrityksistä ja tutkimuslaitosten kanssa 3 prosenttia.
– Maakuntamme koulutustarjonta on avainasemassa, että osaajia riittää myös tulevaisuudessa. Korkeakouluista valmistuneet pitäisi saada jäämään Pohjois-Karjalaan ja keskiöön nouseekin yritysten tarjoamat harjoittelupaikat sekä työpaikat jo opiskeluaikana, sanoo Merja Blomberg.
Palveluvienti kasvussa
Suora vienti on pk-yritysten yleisin kansainvälistymisen muoto. Suoraa palveluvientiä harjoittavien yritysten osuus on kaikista vientiä harjoittavista yrityksistä noussut Pohjois-Karjalassa 34 prosenttiin vuoden takaisesta 24 prosentista. Samaan aikaan suoraa tavaroiden vientiä harjoittavien yritysten osuus on laskenut 45 prosenttiin 67 prosentista. Pk-barometrin tulokset osoittavat, että palveluvientiä harjoittavien pk-yrityksien osuus kasvaa.
– Ilahduttavaa on, että vienti Pohjois-Karjalasta oli vuonna 2023 yli 1,3 mrd. euroa eli jopa suurempi kuin ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssota Ukrainaan. Tällä hetkellä ELY-keskuksesta haettavaa yritysten kehittämäisavustusta on käytettävissä hyvin, joten muun rahoituksen järjestyessä mahdollisuudet varautua nousukauteen ovat olemassa, rohkaisee Niiranen.
Rahoitusympäristö pysyy haastavana – mistä investointeja kasvuun?
Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn barometrissa 43 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Vastaava luku 2021 keväällä oli 25 prosenttia. Haastava yleinen taloustilanne sekä maakuntien eri suuntiin kehittyvien toimintaympäristöjen seurauksena heikentynyt yritysten luottokelpoisuus yhdistettynä pankkitoiminnan sääntelyyn näkyvät pk-yritysten ulkoisen rahoituksen saatavuudessa.
Yritysten rahoituksen saatavuus on valtakunnassa heikentynyt lievästi, ja maksuvaikeudet ovat kasvussa. Edellisen 12kk aikana yrityksistä, joilla oli tarve hankkia rahoitusta, on hakenut ja saanut rahoitusta Pohjois-Karjalassa 64 % ja Etelä-Savossa 61 %. Näissä maakunnissa rahoituksen saatavuus on heikentynyt jonkin verran. Vastaavasti Pohjois-Savossa 63 % ja Keski-Suomessa 55 % rahoitusta tarvinneista on hakenut ja myös saanut rahoituksen.
Koko maassa 32 % rahoitusta saaneista yrityksistä kertoo rahoituksen saannin edellytyksenä olleen Finnveran takauksen. Voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä jopa 75 prosentilla pankkirahoituksen saaminen edellytti Finnveran takausta. Finnveran rooli rahoitustoimijana korostuukin erityisesti kasvuhakuisten yritysten rahoittajana.
– Haluamme Finnverassa jatkossakin turvata erityisesti niiden yritysten rahoituksen saatavuuden, jotka tavoittelevat kasvua ja investoivat tulevaisuuteen. Finnveran merkitys kasvuyritysten, investointien, puhtaan siirtymän ja omistajanvaihdosten rahoituksessa tulee korostumaan talouden kääntyessä kasvuun. Takausten lisäksi mahdollistamme rahoitusta myös suorilla Finnveran lainoilla sekä viennin että kasvun rahoituksessa, sanoo Finnveran rahoituspäällikkö Laura Kotipohja
– Valmistelemme syksyn aikana myös mikroyrityksille pankkirahoituksen rinnalla toimivaa omaa lainaohjelmaamme kasvua ja tuottavuutta lisäävien investointien ja toimenpiteiden rahoittamiseen, kertoo Kotipohja.
Näin kysyttiin
Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tällä kertaa kyselyyn vastasi noin 4 200 yritystä, joista 123 Pohjois-Karjalasta. Vastausaika oli kesäkuun 2024 puolivälistä heinäkuun 2024 puoliväliin.
Haluatko oman yrityksen esille tähän?