Kiertokaari hakee innovatiivisia kierrätyskumppaneita

Facebook
22.04.2022 | Yrityselämässä tapahtuu

Oulussa toimiva kuntaomisteinen jätehuoltoyhtiö Kiertokaari Oy tähtää uusiin tapoihin kierrättää ja hyödyntää jätevirtaa uusissa tuotteissa entistä laajemmin paikallistasolla. Paikallista jätteiden kierrätystä ja uusiokäyttöä on jo käynnistetty mm. Gasumin, Oulun Energian sekä GRK:n kanssa.

– Kiertokaaren ideologia on ollut jo pitkään se, että tarjoamme mahdollisuuksia ja alustan erilaisia kiertotalousratkaisuja varten ympäristölupamme puitteissa, Kiertokaari Oy:n toimitusjohtaja Sami Hirvonen avaa.

Hirvonen mainitsee, että kun jätelaki muuttui, jatkossa edellytetään kierrätettävän entistä suurempi osuus syntyvistä jätteistä. Tämän johdosta Kiertokaari tarvitsee eri jätelajeihin keskittyneitä käsittelykumppaneita, ettei jätteitä tarvitsisi kuljettaa maakunnasta pahimmillaan Etelä-Suomeen saakka hyödynnettäväksi.

– Jätteet olisi keskeistä hyödyntää täällä maakunnassa ja tarjota mahdollisuuksia tutkia ja kehittää kierrätystoimintoja.

Kiertokaaren tärkeimmät kumppanit ovat tällä hetkellä Oulun Energia, Gasum sekä GRK.

– Oulun Energia käsittelee paikallisesti ison osan meidän vastaanottamistamme jätteistä tehden niistä pääosin kierrätyspolttoainetta. Materiaalikiertoja pitää kuitenkin pystyä tehostamaan jatkossa hyvin paljon. Sekä meidän että Oulun Energian intresseissä olisi saada kyseisiä toimintoja lähelle. Kiertokaaren tavoitteena on nostaa jätteen jalostusarvoa.

Biokaasua, uusiomaa-aineksia ja jatkossa mahdollisesti myös kierrätyslannoitteita

Hirvonen kertoo, että Kiertokaaren kanssa samalla tontilla toimii myös Gasumin biokaasulaitos, jonka kanssa Kiertokaari tekee tiivistä yhteistyötä.

– Ukrainan kriisin myötä on korostunut Suomen huoltovarmuuden merkitys polttoaineisiin sekä lannoitteisiin liittyen. Erityisesti kierrätyslannoitteita tullaan tarvitsemaan jatkossa merkittäviä määriä. Aiemmin niitä on tutkittu vähän, mutta nyt tilanne on muuttunut ihan ratkaisevasti. Kierrätyslannoitteisiin liittyvään tutkimukseen ja kehitykseen voisi hyvinkin olla mahdollisuuksia tällä tontilla, joko multatuotteiden osalta rakennuksiin ja puistoihin tai vielä jalostuneemmin, eli kierrätyslannoitteita viljelykäyttöön.

Kiertokaaren kolmas iso kumppanuus on GRK, joka on alueella vuokralla. GRK tekee yhteistyötä Oulun Energian kanssa ja käsittelee mm. Kiertokaaren alueella jätteenpolttolaitoksen pohjakuonat, joista se ottaa talteen metallit ja muu aines lähtee maanrakennukseen uusiomaa-aineksina.

– Menemme vähitellen kohti jokaisen jätemateriaalin jalostamista ja niiden arvon löytämistä kiertotaloushengessä. Uusia yhteistyökuvioita etsitään myös tänä vuonna alkavaan poistotekstiilien keräykseen.

Mahdollisuuksia erityyppisille kierrätysorientoituneille toimijoille

Alueelle haettavat kiertotaloustoimijat voisivat olla Hirvosen mukaan hyvinkin monen tyyppisiä. Kaikista yksinkertaisin lähestymistapa olisi, että joku haluaisi kehittää jätteenkäsittelyä, tai joku haluaisi tulla tekemään sitä ihan tosissaan, mutta sopiva paikka puuttuu.

– Meiltä voi vuokrata kenttää ja alkaa tekemään kierrätykseen liittyvää toimintaa siellä, mikäli se sopii meidän ympäristölupiin. Voimme tarittaessa hakea myös ympäristöluvan lisäystä.

Yhteistyö voisi olla myös sellaista, jossa Kiertokaaren jätemateriaalit käsitellään ja niiden ympärille lähdetään kehittämään kierrätysteknologiaa. Siihen on mahdollista yhdistää myös toimijan omia kierrätysmateriaaleja.

– Esimerkiksi vesiohenteisista maaleista tai öljyjätteistä pitäisi pystyä tekemään jalostusarvoltaan parempia tuotteita jatkossa. Tällä hetkellä öljyjätteet ja öljyiset vedet otetaan vastaan ja niistä erotellaan vettä pois, jonka jälkeen ne lähtevät muualle jatkojalostukseen tai hyötykäyttöön. Osa hyödynnetään energiana ja osa saattaa päätyä voiteluaineeksi, mutta siinäkin on tavoitteena, että jäteöljy voisi kiertää kokonaan uudeksi tuotteeksi – eli uudestaan öljyksi tai jonkin tyyppiseksi voiteluaineeksi, Hirvonen visioi.

Tällä hetkellä Kiertokaaren toimipisteisiin tuotavat maalit pakataan ja ne lähtevät hävitettäviksi.

– Tiedämme että maalijätteiden joukossa on ihan hyvääkin maalia, joten niistäkin pitäisi pystyä löytämään uusia maalituotteita. Kierrätystarpeita ja kierrätykseen liittyvän kehitystyön tarpeita on edelleen todella paljon.

Biojätteestä biokaasua

– Kotitalouksilta kerätyn biojätteen hyödyntäminen on mainio esimerkki kiertotaloudesta. Kun biojäte kerätään, sitä kerätään jo osittain autolla, joka käyttää polttoaineenaan biokaasua ja tuo kyseinen biokaasu on tehty auton keräämistä jätteistä. Kun biokaasua tuotetaan Gasumin biokaasulaitoksella, me myymme sitä puhdistettuna myös henkilöautojen käyttöön. Meillä on oma liikennebiokaasun jakeluasema tässä jätekeskuksen yhteydessä. Osa biokaasusta menee myös teollisuuteen, korvaamaan nestekaasuja tai muita öljytuotteita, Hirvonen mainitsee.

Kilohinnalla myytävän biokaasun vertailuhinta on nyt puolet halvempaa, kuin perinteiset polttoaineet.

– Monet ammattiautoilijat käyttävät jo työajoneuvoissaan biokaasua, kuten taksiautoilijat, linja-autoyrittäjät sekä jäte- ja jakeluautoilijat. Biokaasusta ei tule juuri lainkaan hiukkaspäästöjä.

Biokaasun tuotantoa voidaan laajentaa Hirvosen mukaan vielä aika paljonkin.

– Jossakin vaiheessa tullaan siihen tilanteeseen, että biokaasun tuotantolaitoksia tarvitaan enemmän tai niiden pitää olla isompia. Vaikka biokaasun kysyntä tuplaantuisi, nykyinen tuotantokapasiteetti riittäisi vielä hyvin. Jatkossa kaikki kotimaiset energianlähteet tulee hyödyntää entistä tarkemmin.

Muovin kierrätykseen haetaan paikallista kumppania

– Viime vuosina on ollut kovasti esillä muovin kierrätys ja muovin jalostaminen uusiksi muovituotteiksi. Sitä täällä meillä maakunnassa ei kovin paljon ole. Toiveissamme olisi saada sellaista toimintaa Ouluun jossakin vaiheessa. Siihenkin liittyen meillä on tarvetta kumppanuuksille.

Hirvonen kertoo tulossa olevista muovin kemiallisista kierrätyslaitoksista, jotka tekevät muoveista uusioöljyjä, joista voidaan taas tehdä uusia muovituotteita.

Kiertokaari haluaa kehittää myös sähköistä asiointia ja erilaisia tietoteknisiä sovelluksia

– Ajatuksenamme on rakentaa itsepalvelujäteasema, joka toimisi 24/7 asiakassovelluksen avulla.

Hirvonen mainitsee, että kiinteistöille ja jäteastiapuolelle Kiertokaari on tutkinut jäteastioiden pinnankorkeusmittausta, johon tarvittavia jäteantureita on jo saatavilla Haurun jäteauto Oy:ltä.

– Toinen tähän liittyvä teknologinen sovellus on punnita kiinteistön jätelasti tyhjennyshetkellä. Tätä kautta päästään keräämään tietoa, ehkä jopa niin, että se jossakin vaiheessa vaikuttaisi myös asiakkaan laskutukseen.

www.kiertokaari.fi

Kiertokaari Oy

Kiertokaari on kuntien omistama jäteyhtiö, jonka omistajia ovat Hailuoto, Ii, Kempele, Lumijoki, Oulu, Pudasjärvi, Raahe ja Siikajoki. Myös Simon kunta kuuluu yhtiön palveluiden piiriin, mutta se ei omista Kiertokaaren osakkeita.

Yhtiön tehtävänä on käsitellä asumisessa ja kaupungin kiinteistöissä syntyvä jäte, jota kutsutaan yhdyskuntajätteeksi. Kiertokaaren vastuulla on tiedottaa asukkaille jätehuoltoon liittyvistä asioista, kuten jätteen vähentämisestä ja lajittelusta. Yhtiö huolehtii myös vaarallisista jätteistä ja palvelee yrityksiä jätelain sallimissa puitteissa.

Kiertokaari huolehtii myös monista sellaisista jätteistä, joille yksityissektori ei tarjoa käsittelypalvelua.

Yhtiön toimialueella jäteastioiden tyhjennyksistä ja jätteiden kuljetuksista vastaavat yksityiset yritykset Pudasjärveä lukuun ottamatta, missä Kiertokaari hoitaa myös jätteenkuljetukset.

Vuonna 2021 Kiertokaari hyödynsi kaikesta toimipaikoissaan vastaanottamastaan yhdyskuntajätteestä materiaalina ja energiana 99,96 %.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia