Lämminhenkistä palvelua ja paikallisten pientuottajien tuotteita

Facebook
30.09.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

"Eräänä keväisenä päivänä Mustonen löysi puodillensa sopivan liiketilan Joensuun Taitokorttelista. Hän halusi puotiinsa vain parasta. Mustosen ideana oli koota pientuottajien ja käsityöläisten laadukkaat tuotteet yhteen paikkaan, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla. Siksipä hän otti näihin yhteyttä. Ja siitä puodin valikoima alkoi hiljalleen karttua. Nykyisin kattava valikoima pitää sisällään tuliaiset, viemiset, lahjat ja herkut. Mustosen Puoti tekee myös haluamasi tuotepaketin esim. liikelahjaksi tai henkilöstön muistamiseksi."

- Puotimme valikoimaan kuuluu pääasiassa kotimaiset, ekologiset- ja luomutuotteet sekä pientuottajien valikoimaa kosmetiikasta elintarvikkeisiin. Pyrimme pitämään valikoimamme erilaisena muihin Taitokorttelin ihaniin putiikkeihin verrattuna, jotta jokaiselle löytyisi kauniista korttelistamme jotain mielenkiintoista ja uutta. Kannattaakin tulla tutustumaan paikan päälle tai kurkata valikoimamme verkkokaupan puolelta, kertovat yrittäjät Ida Kinnunen ja Riikka Tervonen.

Ihania lahjaideoita räätälöidysti

Mustosen Puoti sijaitsee Joensuun Taitokorttelin kotoisassa, lämminhenkisessä puutalomiljöössä. Puoti itsessään henkii samanlaista maailmaa, tarjoten kotimaisten, ja ennen kaikkea paikallisten tilojen tuotteita. Laadukkuus, käsityöosaaminen, paikallisuus ovat arvoja, joihin panostetaan aina tuotevalikoimassa.

- Tärkeinä hetkinä haluaisimme muistaa läheisiämme, työtovereitamme ja meille merkityksellisiä ihmisiä ihanalla lahjalla, joka tukisi samalla kotimaista yrittäjyyttä ja paikallista tekemistä, josta saaja myös ilahtuisi. Me tarjoamme yrityksille, kunnille, seurakunnille sekä työyhteisöille mahdollisuutta toteuttaa kaikki yllä olevat asiat valmiina paketteina, jotka toimitetaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Riittää, kun laittaa meille viestiä toiveitten mukaisesta paketista, jolloin lähetämme takaisin tarjouksen toimituskuluineen. Voitte myös kertoa lahjansaajasta, hintaluokasta sekä siitä milloin paketin pitäisi olla perillä, ja me lähetämme teille muutaman vaihtoehdon, joista valita, sanoo Riikka Tervonen.

Myös verkkokaupasta saa puodin tuotteita

Tilaaminen Mustosen Puodin verkkokaupasta on kätevää ja nopeaa. Verkkokaupan kautta pääsee kurkkaamaan tuotteita ja kokoamaan niistä omanlaisen kokonaisuuden.

- Toimitusaika tuotteillamme on noin 3–5 arkipäivää. Yli 100 euron tilaukset ovat ilman toimituskuluja, pienemmissä erissä toimitusmaksu on 8,00 euroa. Suuremmista eristä kannattaa kysyä tarjousta ja noutovaihtoehtojamme, korostaa Ida Kinnunen

Lämminhenkinen perheyritys

Mustosen Puodilla alkoivat puhaltamaan uudet tuulet, kun elokuun alusta saakka yrittäjä Jukka Kinnunen siirtyi yrityksessä taka-alalle ja Jukan tyttäret ottivat puodin haltuunsa.

- Päivitämme puodin valikoimaa jatkuvasti ja meille saa kertoa toiveita valikoimaan liittyen. Keskitymme edelleen myymään kotimaisia, lähi- ja luomutuotteita, sekä pientuottajien käsityötä. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetuloa Mustosen Puotiin ostoksille, korostavat Ida Kinnunen ja Riikka Tervonen.

www.mustosenpuoti.fi

Artikkeli on julkaistu Pohjois-Karjalan Yritysmaailma -lehdessä 4/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia