JP Metsäkoneurakointi Oy – johtavaa metsäkoneurakointia yli kolmen vuosikymmenen ajan

Facebook
19.01.2023 | Maa- ja metsätalous

Etelä-Pohjanmaalla toimivan JP Metsäkoneurakointi Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1990 saakka. Perinteikäs yritys onkin tullut tunnetuksi koneellisen puutavaran hakkuusta ja lähikuljetuksesta. Nykyinen toiminta kattaa myös kannonoston, maanmuokkauksen ja energiapuun korjuun. Pitkäaikaisena yhteistyökumppanina ja pääurakanantajana on UPM Metsä. Lisäksi urakoimme myös muille metsäalan toimijoille ja metsänomistajille tilausten mukaan.

- Olemme kasvuyritys, joka työllistää yli 30 metsäalan ammattilaista sekä lisänä tähän kuuluu tiivis osayrittäjäverkosto. Tavoitteenamme on kasvattaa organisaatiotamme lähivuosina mahdollisuuksien mukaan, korostaa yrityksen toimitusjohtaja Jorma Hirsimäki.

Tarjolla monipuolista metsäpalvelua

- Yrityksemme ohjauksessa on yli 30 työkonetta, koostuen hakkuu-, lähikuljetus- ja kaivinkonekalustosta. Koneellisessa puunkorjuussa käytämme Ponssen hakkuukonekalustoa, lähikuljetuksessa palvelee Ponssen ja Logsetin kuormatraktorit. Lisäksi osaurakoitsijoidemme käytössä on muuta hakkuu- ja lähikuljetuskalustoa, kertoo Hirsimäki ja jatkaa:

- Kaivinkonetöitä suoritamme kolmella telakaivinkoneella. Näitä töitä ovat muun muassa metsäpohjien muokkaukset istutusvalmiiksi, ojitukset ja muut maanrakennustyöt. Teemme myös koneellista taimenistutusta. Lisäksi maansiirtoalan eri osapuolia palvelemme sorakasettiautolla. Toiminta-alueemme on tällä hetkellä Seinäjoen ja Vaasan seudut.

- Kauttamme onnistuu myös koneiden lavettikuljetukset, joita suoritamme koko Suomen alueella.

Ympäristöarvot ovat laatuarvojamme

JP Metsäkoneurakointi Oy:n toiminnan taustalla on ajatus kestävästä kehityksestä, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tähän liittyy toteama ”Suomi elää metsästä”.

- Työskentelytapamme ovat metsälainsäädännön ja PEFC ja FSC-sertifikaattien ohjeistusten mukaisia. Kuljettajiemme koulutuksen perustana on metsäalan koulutukset sekä luontoasioissa luonnonhoitotutkinto. Lisäksi ylläpidämme ympäristö- ja metsäosaamista jatkuvalla koulutuksella ja seuraamalla aktiivisesti uusia ohjeistuksia, toteaa Hirsimäki.

Hyvät tulevaisuuden näkymät

JP Metsäkoneurakointi Oy:ssä katsotaan luottavaisina tulevaisuuteen. 2021 vuoden lopussa yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, jossa vetovastuu siirtyi Jorma Hirsimäen pojalle, Jere Hirsimäelle. Seitsemän kunnan alueella toimivan lapualaisyrityksen vahvuus on joustavuudessa sekä laadukkaassa työjäljessä.

- Joustavuus tulee esiin muun muassa siinä, että tuotantokapasiteettia on mahdollista sopeuttaa nopeasti tarvittaessa. Tämän mahdollistaa myös riittävä työntekijämäärä ja osaurakoitsijaverkosto.

Merkittävänä asiana Hirsimäki mainitsee myös puutilausten suunnitelmallisuuden.

- Saamme asiakkaalta tiedon kuukausittaisesta puumäärätarpeesta. Tällainen helpottaa toiminnan suunnittelua ja töiden etenemistä. Järjestelmä on erittäin toimiva ja tehokas.

-Nykyaikaisella kalustollamme pystymme hoitamaan haastavimmatkin urakat.

Ammattitaitoinen, sitoutunut henkilöstö on kuitenkin toiminnan tärkein osuus ja siitä syntyvä hyvä työnjälki toimii käyntikorttina tulevaisuudessa.

www.metsakoneurakointi.fi

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia