Keski-Suomen maaseudulle huhti-kesäkuussa 2,2 miljoonaa kehittämiseuroa
25.08.2022 | Maa- ja metsätalous
ELY-keskus myönsi maaseuturahaston yritystukia vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä 700 000 euroa, Yritysten kasvua tukevien investointien kokonaisvaikutukset ovat noin kaksi ja puoli miljoonaa euroa. Kehittämishankkeisiin myönnettiin reilut 630 000 euroa.
Yritystukien suurimmat investoinnit ovat saarijärveläisen Reptail Oy:n uuden toimitilan rakentaminen ja laukaalaisen Erkki Kalmarin uusi biokaasulaitos. Kotimaisen energian lisääntynyt kysyntä näkyy haketusliiketoiminnan kasvuna ja uusia hakkureita hankitaan Äänekoskelle ja Viitasaarelle.
– Teollisuudessa uudistutaan ja investoidaan jatkuvasti, vaikka aikaa leimaa monenlainen epävarmuus, sanoo yksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta. On ilahduttavaa, että maakunnan yritykset katsovat rohkeasti eteenpäin.
Maaseudun kehittämishankkeissa Keski-Suomen Martat vievät maakuntaan ajankohtaista tietoa kotitalouksien varautumisesta. Pohjoisessa Keski-Suomessa käännetään katse osaavan työvoiman saatavuuteen ja ruokaverkosto-hankkeessa oman maakunnan ruoan tuotannon edistämiseen. Northern industies -yritysryhmässä karstulalaiset konepajayritykset yhdistävät voimansa verkostoksi, jolla haetaan markkinoilta kilpailuetua.
Leader-ryhmiltä reilut 860 000 euroa paikalliseen kehittämiseen
Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samalla vuosineljänneksellä maaseudun yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä yhteensä reilulla 860 000 eurolla, josta yrityksille myönnettiin noin 154 000 euroa ja yhteisöille noin 712 000 euroa.
Yritystukea saivat karstulalainen Wanhat Wehkeet, joka kehittää perhepuistoa matkailualueelle. Komppa-Seppälän tilalla Korpilahdella tehostetaan kalanjalostustoimintaa. Uuraisilla Moision maatilan yhteydessä toimivien lomamökkien käytettävyyttä ja tasoa parannetaan.
Yleishyödyllisissä hankkeissa maaseudun liikunta- ja harrastusmahdollisuudet paranevat monin tavoin. Laukaassa maastopyöräreitistöt välillä Peurunka-Kuusa ja Saarijärvellä golfsimulaattorin hankinta tuovat harrastajille uutta. Jyvässeudulle luodaan luonto- ja kalastusaiheen ympärille uutta harrastustoimintaa nuorille ja Laajavuoreen selvitellään toimintaurheilulajien liikunta-aluetta Action Sports Parkia.
Hankasalmella kotiseutuyhdistys järjestää ja digitalisoi vuosien kuluessa kertyneitä kotiseutuaineistoja. Myös Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys digitalisoi materiaalia uutta museota varten. Petäjävedellä vanhan kirkon ja tulevan Maailmanperintökeskuksen saavutettavuutta ja löydettävyyttä parannetaan ajanmukaisilla tieviitoituksilla. Viitasaarella Löytänän kylälle on kesän 2022 aikana rakennettu rantakatsomo uuden kesäteatterin yhteyteen. Lisäksi kolmella Leader-ryhmällä on käynnissä teemahankkeita, joihin on koottu toimijoiden pieniä hankkeita yhteen ja joilla kohennetaan mm. yhteisiä tiloja, luonto- ja liikuntakohteita sekä tehdään pienhankintoja.
Teksti- ja kuvalähde: Keski-Suomen ELY-keskus
Haluatko oman yrityksen esille tähän?