Puukauppa käy poikkeuksellisen vireästi myös talvella

Facebook
02.02.2018 | Maa- ja metsätalous
”EPM Metsä Oy haluaa käydä puukauppaa myös talviaikaan. Puukauppa käy poikkeuksellisen vireästi. Myös sahatavaralla on vakaa menekki”, kertoo toimitusjohtaja Timo Hongisto. ”Monesti puukauppa hiljentyy talveksi, mutta nyt on ollut pitkä ja märkä syksy. EPM Metsä on hakannut kesäleimikoita pitkälle joulukuulle ja tammikuun alkuun saakka. Siksi meillä on tarvetta käydä kauppaa myös nyt ja metsänomistajat saavat siitä tuottoa. Puun hintataso on ollut syksystä lähtien korkea. Yleinen hyvä taloustilanne heijastuu myönteisesti myös puumarkkinoille.” EPM Metsä Oy on vuonna 2011 perustettu puunhankintayhtiö. Sen tarkoituksena on hankkia puuta Lapuan Sahalle sekä Vaasan ja Seinäjoen voimalaitoksille. Lisäksi yhtiö välittää puuta muille puuta jalostaville yhtiöille. ”Olemme sikäli poikkeuksellinen yritys, että yhtiön omistavat puoliksi saha ja puoliksi energiayhtiöt. Olemme kahden suuren puunkäyttäjän hankintayhtiö, joka pystyy jakamaan leimikoista tulevan puutavaran mahdollisimman tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla”, kertoo Timo Hongisto. Lue koko artikkeli näköislehdestä sivulta 6. Maa- ja metsätalous 1/2018

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Muita uutisia

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu