Pyydä tarjous

Villa Nordic Stories päästää sisätiloihin kauniin luontomaiseman

Facebook
07.07.2021 | Rakentaminen

Ollikaisen Hirsirakenne on toteuttanut Lohjan asuntomessujen kohteen Villa Nordic Stories, joka sijaitsee asuntomessujen parhaalla tontilla. Kyseessä on noin 200-neliöinen moderni hirsiomakotitalo, johon kuuluu lisäksi hirsirakenteinen autotalli ja varasto. Kohteen erikoisuuksiin kuuluu mm. Ollikaisen Hirsirakenteen uutuustuote, Valoa Element -ikkunaseinäelementti. Keskimäärin 150 rakennusta vuodessa valmistava Ollikaisen Hirsirakenne on ehtinyt tekemään pitkän historiansa aikana jo reilusti yli 5000 hirsirakennusta.

– Villa Nordic Storiesissa on hyödynnetty Valoa Element -kokoikkunaseiniä, joiden karmit on upotettu hirteen. Kun karmit eivät ole näkyvillä seinärakenteessa ja ikkunapinta pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Ikkunaseinä avaa hienon järvimaiseman kohteen olohuoneeseen, toimitusjohtaja Tero Ollikainen kertoo.

Villa Nordic Storiesin muissa ulkoseinärakenteissa on käytetty kotimaisesta kuusesta valmistettua painumatonta lamellihöylähirttä, joka on vahvuudeltaan 240 mm. Asiakas voi aina itse valita, haluaako lamellihöylähirtensä suomalaisesta kuusesta vai männystä.

– Muita kohteen hienouksia edustavat pihan uima-allas sekä sisätilojen modernit Gradon teräsportaat. Kohteessa on hyödynnetty paljon Liuskemestareiden luonnonkiveä niin ulkona kuin sisälläkin, Ollikainen mainitsee.

Villa Nordic Storiesin katemateriaaliksi valittiin konesaumattu peltikatto.

– Hirsitaloihin valitaan hyvin usein peltikatto, joka on joko konesaumaa tai vaihtoehtoisesti konesaumajäljitelmää.

Valoa Element mahdollistaa suuretkin lasiseinätoteutukset

– Valoa Element soveltuu kaikkiin meidän tuotteisiin. Se voidaan asentaa joko pilaripalkkiin tai hirsiin. Elementti integroidaan rakennukseen paikan päällä kohteessa. Elementin lasit ovat noin kolme metriä korkeita ja 2,5 metriä leveitä. Elementit itsessään ovat noin 10 neliön ruutuja, joita voidaan yhdistellä vierekkäin. Villa Nordic Storiesin olohuoneessa on kaksi tällaista elementtiä vierekkäin, Ollikainen kertoo.

Hirsitalojen kysyntä jatkaa kasvuaan

– Yleinen suuntaus on se, että hirsitaloja tehdään koko ajan enemmän. Hirsitalojen osuus on kasvanut vuosittain noin 2–3 %. Kaikki hirsitalotehtaat myyvät tällä hetkellä jo ensi vuotta. Varsinkin kesämökkien osalta kysyntä hirsirakennusten on kasvanut merkittävästi.

Ollikainen kertoo, että sisäilmaongelmat ovat vauhdittaneet hirsirakenteisten talojen kysyntää ja koronavuosi on puolestaan kasvattanut niiden kokoa.

– Koronavuoden aikana talojen koot ovat ehkä hiukan kasvaneet, koska taloihin tehdään nyt ylimääräisiä etätyöskentelyhuoneita. Monta vuotta mentiin koko ajan pienempiin koteihin, nyt suuntaus on hiukan muuttunut, Ollikainen mainitsee.

Hirsi on turvallinen yksikomponenttinen materiaali, joka tasaa mahdolliset kosteudet automaattisesti.

Asiakas määrittää kohteen valmiusasteen

– Asiakas saa meiltä aika laajan palvelun ja teemmekin aika paljon avaimet käteen -rakentamista. Moni kilpaileva hirsitalotoimittaja tuo rakenteet pihaan tai tarjoaa säältä suojaan -paketin. Ollikaisen mukaan tulevaisuudessa tullaan menemään yhä enemmän avaimet käteen -toimituksiin, koska ihmisillä ei ole aikaa ja osaamistakaan rakentaa kohteita valmiiksi omatoimisesti.

– Avaimet käteen -toimituksissa kohteet ovat muuttovalmiita, jolloin toimituksen neliöhinta on toki säältä suojaan -toimitusta korkeampi. Meidän avaimet käteen -hinnasta ei puutu muuta kuin pihat ja ulkomaalaus. Toki ulkopinnan perushirsisuoja kuuluu toimitukseen, mutta asiakas hoitaa itse talon maalauksen. Suurin osa toimituksista on edelleen säältä suojaan toimituksia. Laitamme kattopellit, ikkunat ja ovet paikoilleen, myös kantavat rakenteet ovat valmiina, josta asiakas saa jatkaa halutessaan itse.

Arkkitehtisuunnitelmilla toimitus saadaan nopeasti käyntiin

– Meille tulevilla asiakkailla on yleensä valmiit arkkitehtisuunnitelmat, joiden pohjalta laskemme tarjouksen. Toki meillä on valmiitakin talomalleja, joita voidaan muokata asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. Jokainen tontti on kuitenkin erilainen ja eri kokoinen, niissä on erilaiset kaavamääräykset ja ihmisten tarpeet ovat erilaiset. Tänä päivänä jokainen kaupunkiin rakennettava pientalo vaatii oman suunnitelmansa.

Ollikainen kertoo, että mikäli asiakkaalla ei ole omia arkkitehtisuunnitelmia, suunnitelmista huolehtivat yhtiön omat arkkitehtiyhteistyökumppanit.

Kotimainen puu on parasta

– Tehtaamme sijaitsee Ruovedellä ja käytämme kotimaista puuta. Parasta hirsimateriaalia saadaan havumetsän kasvuvyöhykkeeltä Keski-Suomen ja Kainuun alueilta. Näiltä alueilta saatava puu on riittävän isokokoista. Meidän hirret valmistetaan sekä kuusesta että männystä. Kuusen hyviin ominaisuuksiin kuuluu sen tasavärisyys, mutta männyn oksarakenne on hiukan kauniimpi ja oksakohtien muoto laajempi. Rakenteellisesti ja hinnallisesti niillä ei ole juurikaan eroa. Mänty on hiukan tiheämpää, mutta pienellä kovuuserolla ei ole merkitystä, koska niistä tehdään liimapuuta, Ollikainen toteaa.

Ollikaisen Hirsirakenteen hirsikehikot ovat 240-millistä liimahirttä, jolla talosta saadaan tiivis ja talon rakenteet istuvat hyvin paikoilleen.

Modernia hirsirakentamista perinteitä unohtamatta

Ollikaisen Hirsirakenne Oy on 47-vuotias perheyritys, joka toimii jo toisessa polvessa. Yhtiön asiakkaat palvellaan hyvin ja kommunikointi on helppoa myös yhtiön omistajien suuntaan.

Kari Ollikaisen vuonna 1974 Ruovedelle perustama Ollikaisen Hirsirakenne Oy on toimittanut ensiluokkaisia hirsitaloja jo yli 40 vuoden ajan. Tällä hetkellä perheyrityksessä on menossa toinen sukupolvi, kun Ollikaisen pojat, Tero ja Tomi ovat siirtyneet jatkamaan isänsä elämäntyötä.

Ollikainen on kasvanut pienestä paikallisesta yrityksestä yli 30 henkeä työllistäväksi yritykseksi.

Yrityksen uutta aikakautta edustavat modernit talomallit, jossa hirsirakentamisen hienoimmat perinteet ja uusin hirsiteknologia yhdistyvät moderniin skandinaaviseen tila- ja muotoajatteluun. Ollikaisen toimintafilosofian ydin on aina ollut tarjota asiakkailleen tinkimätöntä laatua ja yksilöllistä palvelua.

www.ohr.fi

Artikkeli on julkaistu Uudenmaan Rakennusmaailma -lehdessä 3/2021 (asuntomessunumero).