Metsä Fibren Rauman sahasta alan edelläkävijä

Facebook
15.09.2020 | Teollisuus
Metsä Fibren Rauman mäntysaha on Suomen kaikkien aikojen suurin sahainvestointi. Sen rakentaminen on jo alkanut, menossa ovat perustus- ja maarakennustyöt. Ensimmäiset laiteasennukset alkavat ensi vuoden alkupuolella. Sahan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2022 kolmannella kvartaalilla. Investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa.– Sahan myötä siirrymme korkealaatuisten sahatuotteiden valmistamisessa edelläkävijäksi tehokkuudessa, teknologiassa ja toimintamalleissa, tiivistää projektijohtaja Harri Haapaniemi.Kolminkertainen sahausnopeusMaailman modernein saha hyödyntää uusinta teknologiaa. Esimerkiksi konenäköä ja älykästä ohjausta tullaan hyödyntämään sahaprosessin kaikissa vaiheissa. Vastaavia ratkaisuja ei ole vielä käytössä muualla sahateollisuudessa. Sen myötä Rauman sahalla siirrytään valvomotyöskentelyyn ja nimenomaan yhden valvomon ratkaisuun.– Sahausnopeus on yli 200 metriä minuutissa, se on perinteisiin sahoihin verrattuna kolminkertainen. Tämä tarkoittaa, että koko prosessin täytyy olla tehokas. Saha käyttää konenäköä, älykästä ohjausta ja korkeaa automaatioastetta varmistamaan kaikissa vaiheissa häiriöttömän sahatavaran käsittelyn, turvallisuuden ja laadun.– Kehittynyttä tekniikkaa kuvaa myös se, että sahatavaran lastaus ja lähtölogistiikka toteutetaan automaattisesti ilman trukkikäsittelyitä fossiilittoman tehtaan periaatteen mukaisesti. Tämäkin on aivan uutta, Harri Haapaniemi mainitsee.Moniosaamista valvomotyöskentelyssäModerni teknologia mahdollistaa – suorastaan vaatii – uudenlaiset toimintamallit. Metsä Fibren Rauman sahalla työskentely tapahtuu yhdessä valvomossa, ja saha käy jatkuvasti kolmessa vuorossa.– Valvomotyöskentely edellyttää yhtenäisiä järjestelmiä ja hiottua tiedonhallintaa. Henkilöstö on tietenkin oleellinen resurssi, ja rekrytointi on parhaillaan menossa. Hyvältä näyttää.– Kaikki sahan operaattorit tulevat saamaan valmennuksen, joka kestää 1,5 vuotta. Paitsi taitojen oppimista, valmennukseen sisältyy myös ammattitutkinnon suorittaminen. Kumppaninamme koulutuksen toteuttamisessa on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, kertoo Haapaniemi.– Henkilöstön osaaminen korostuu, kun töitä tehdään erillisten työpisteiden sijaan valvomossa. Toimenkuvaan kuuluvat tiimeissä tehtävä valvomotyö ja kenttätehtävät, kuten käyttäjäkunnossapito. Tarvitaan siis moni- ja syväosaamista. Meillä on vahva usko siihen, että Rauman sahan työtehtävät vastaavat sitä, mitä sahateollisuuden työpaikalta odotetaan nyt ja tulevaisuudessa.– Toimiessaan saha työllistää n. sata henkilöä kumppanit mukaan luettuna. Uusia työpaikkoja kaikki, Harri Haapaniemi korostaa.– Suorassa arvoketjussa työllistyvien määrä on 500, eniten logistiikassa ja puunhankinnassa.Haittojen minimointia puhtaalta pöydältäHuipputeknologian ja uusien toimintamallien lisäksi kolmas kuvaava piirre Metsä Fibren Rauman sahalle on ympäristö- ja turvallisuusasioiden huomiointi. Saha on suunniteltu ns. puhtaalta pöydältä, joten kaikilla osastoilla on yhtenäiset ja pitkälle mietityt käytännöt.– Melun syntymistä minimoidaan jo sen syntylähteissä. Laite- ja rakennusteknisillä ratkaisuilla vähennetään melun syntymistä ja leviämistä, ja sahan rakennusten sijoittelu on optimoitu melun hallintaa silmällä pitäen. Rakentamisen aikana on lisäksi tehty meluvalleja estämään melun leviämistä.Saha ja sellutehdas muodostavat tehokkaan integraatinMetsä Fibrellä on Raumalla ennestään sellutehdas. Harri Haapaniemen mukaan sahan valmistuttua tuloksena on sahan ja sellutehtaan tehokas integraatti, joka mahdollistaa fossiilittomien polttoaineiden käyttämisen Metsä Group -konsernin tavoitteiden mukaisesti.– Integraatti tarkoittaa, että sahalle ei rakenneta omaa voimalaitosta, vaan sähkö ja lämpö hankitaan naapurista sellutehtaalta. Vastaavasti sahan sivutuotteet hake, puru ja kuori menevät kuljettimia pitkin sellutehtaalle hyödynnettäväksi.– Logistiikka muodostaa oman sujuvan kuvionsa sahalta Rauman sataman kautta asiakkaille. Saha ja sellutehdas tulevat tietenkin hyödyntämään infraa, tiestöä ja palveluita yhteismitallisesti.Kysyntää maailmalla onSahan vuosituotanto tulee olemaan 750 000 kuutiometriä valmista sahatavaraa. Saha tekee vaativia asiakastuotteita vientimarkkinoille, enimmäkseen Eurooppaan ja Aasiaan. Vuonna 2019 sahatavara oli Suomen 7. suurin vientituote, arvoltaan 1,8 mrd €.– Keskitymme puusepänteollisuuteen ja komponenttisektorille. Tämä on huomioitu sahan linjaratkaisuissa mm. kuivauksen osalta. Uuden teknologian avulla voimme nostaa laatutasoa ja tarjota asiakkaille korkealaatuista tuotetta suuria määriä. Näin saavutamme kilpailuetua, Harri Haapaniemi toteaa.Rauman saha edistää koko teollisuudenalaaMetsä Fibre on osa Metsä Groupia, jonka strategiaan kuuluu suomalaisen metsän arvon lisääminen ja kannattava kasvu.– Näitä tavoitteita tällä hankkeella toteutamme yhdessä asiakkaiden kanssa, Haapaniemi sanoo.– On syytä muistaa, että puu ja puusta valmistetut tuotteet sitovat hiiltä koko niiden pitkän elinkaaren ajan. Kun puhutaan puuraaka-aineen sataprosenttisesta hyödyntämisestä, on mekaanisen metsäteollisuuden rooli merkittävä osa kokonaisuutta. Haemme jatkuvasti keinoja sahateollisuuden suorituskyvyn parantamiseen.– Sahan rakentamisen kotimaisuusaste on n. 70 %. Päälaitehankintojen sopimukset on tehty, samoin rakentamisen. Edistyneet teknologiset ratkaisut vievät koko kotimaista sahateollisuutta eteenpäin. Kun Rauman sahan kotimaisuusaste on näin korkea, vahvistuu myös laitteita ja järjestelmiä toimittavien kumppaneidemme asema, huomauttaa Harri Haapaniemi.metsafibre.com/fi  

Metsä Fibren Rauman sahan yhteistyökumppanit

Suunnittelu: AFRY Finland Oy Rakennuttaminen: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy Rakentaminen: Skanska Oy Louhinta ja maarakennus: LM-Suomiset Oy Sahalinja: Veisto Oy Tukkien lajittelu ja syöttö: Nordautomation Oy Sahauksen jälkeinen tuorelajittelu ja rimoitus: Renholmen AB Kuivaamot: Heinolan Sahakoneet Oy Lajittelu ja paketointi: C. Gunnarssons Verkstads AB Lajittelukamerat: FinScan Oy Kuorimakoneet: Valon Kone Oy Sivutuotekäsittely ja automaattinen lastaus: Raumaster Oy ja Raumaster Paper Oy Mittausjärjestelmät ja tuotannon simulointi: Finnos Oy Valvomoratkaisu: Roima Intelligence Inc. Tuotannonohjausjärjestelmä: Pinja Group OyArtikkeli on julkaistu Teollisuusuutiset-lehdessä 3/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä