Helsingin yhteislyseo – tietoa, taitoa, taidetta

Facebook
22.11.2024 | Koulutus ja opiskelu, Lukio

Helsingin yhteislyseo eli Hyl on oppilaskeskeinen ja nuorekas, yli satavuotias yksityiskoulu Itä-Helsingissä. Koulutalo Kontulaan valmistui 1970-luvun alussa. Lukion lisäksi samassa talossa toimii yläkoulu. Lukiossa on yleislinjan lisäksi taito- ja taideaineiden linja, jolla voi opiskella runsaasti liikuntaa, kuvataidetta tai musiikkia. Syksyllä 2023 lukiossa käynnistyi myös skeittilinja. Lukioon otetaan vuosittain sata uutta opiskelijaa. Opiskelijoita tulee kouluun omalta yläasteelta, lähiympäristön kouluista ja muualta pääkaupunkiseudulta. Taito-, taide- ja skeittilinja houkuttelevat tulijoita kauempaakin.


”Uudet lukiolaiset otetaan vastaan kesäkuun puolivälissä, jolloin annetaan opinto-ohjausta. Syksyllä lukion ykköset aloittavat lukion ryhmänohjaajan ja tutorien opastamana. Erityisesti lukion aloittavien opiskelussa painottuvat sekä opinto-ohjaus että tietotekniikka, jotta opiskeluun liittyvät uudetkin asiat tulisivat kaikille tutuiksi. Lukuvuoden alussa järjestettävä ryhmäytys on koettu hyväksi tavaksi tutustua omaan ryhmään ja tutoreihin”, kertoo rehtori Jussi Sutinen. Tärkeä rooli on rehtorin ja opon lisäksi ryhmänohjaajilla, jotka paneutuvat opiskelijan valintoihin muun muassa haastattelemalla heitä. Hyvä ohjauksen tärkeys tuleekin esille opiskelijoiden antamissa palautteissa. Tärkeä rooli on myös sillä, että kuraattori, psykologi ja lukion erityisopettaja ovat joka päivä koululla tavattavissa.

Hyvän yhteishengen Hyl

Yksi Hyllin vahvuuksista on sen koko: se on riittävän iso, jotta opintovalikoima pystytään pitämään laajana, mutta toisaalta koulu on tarpeeksi pieni ollakseen kotoisa ja turvallinen. Hyvä ilmapiiri ja yhteishenki eivät turhaan ole asioita, joilla ylpeilevät niin opiskelijat kuin opettajatkin. Turvallinen ja hyvä oppimisympäristö tulee esille myös opiskelijoille tehdyissä viihtyvyyskyselyissä. Moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus koetaan arjen tärkeiksi asioiksi.

Kuvataiteen, musiikin, liikunnan ja skeittauksen Hyl

Helsingin yhteislyseon lukiossa kuvataidetta voi opiskella runsaasti ja laaja-alaisesti. Perinteisten tekniikoiden, kuten piirustuksen, maalauksen, kolmiulotteisen työskentelyn ja grafiikan lisäksi tarjolla on myös digitaalisia tekniikoita ja nykytaiteen ilmiöitä hyödyntäviä sekä median maailmaa käsitteleviä kuvataiteen moduuleja, kuten esimerkiksi kuvankäsittelyä ja digitaalista piirtämistä sekä videointia ja valokuvausta. Lukion toisen vuoden opiskelija Karo Mäkinen pitää kuvataiteen opiskelusta, koska siinä saa hyödyntää luovuutta ja taiteellisuutta, jotka muissa lukio-opinnoissa jäävät helposti tarkoin ohjeistettujen tehtävien jalkoihin. Tunneilla voi Mäkisen mukaan rauhoittua ja purkaa ajatustenkulkua paperille. Mäkinen kertoo Hyllin kuvataideopintojaksoissa olevan reilusti valinnanvaraa jopa kaltaiselleen taiteilijasielulle. Mahtava opettaja sekä näyttelyvierailut ja työpajat saavat myös kiitosta Mäkiseltä.

Myös musiikin merkitys on valtava: se lähentää, kasvattaa ja yhdistää. Se vaikuttaa käyttäytymiseen, keskittymiskykyyn, luovuuteen ja itsetuntoon. Kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan yhteismusisointiin. Soitinarsenaalissa on jousisoittimia, vaski- ja puupuhaltimia, joita voi myös lainata instrumenttiopintoihin. Musiikin opinnoissa voi keskittyä joko vain omaan soittimeen tai opiskella useiden soitinten hallintaa. Keskeistä opetuksessa on oma musisointi, laulaminen ja soittaminen, säveltämistä unohtamatta. Vuoden aikana on useita mahdollisia esiintymistilanteita. Helsingin monipuolinen musiikkielämä on ulottuvilla; konsertit ja opintovierailut kuuluvat ohjelmaan.

Liikunnan opinnot täydentävät teoreettisia opintoja ja yhdistävät opiskelijan luovuuden ja aktiivisuuden. Liikuntapainotukseen valikoituu vuosittain noin 30 opiskelijaa. Koulun omien tilojen lisäksi käytössä ovat muun muassa Kontulan liikuntapuisto ja Myllypuron palloiluhalli. Monipuolisella lajitarjonnalla pyritään tukemaan opiskelijoiden omia liikuntaharrastuksia ja niihin valmentautumista; esimerkiksi aamuvalmennuksille on tehty lukujärjestyksiin tilaa.

Skeittilinjalla opiskelijat saavat huippuohjausta skeittauksessa. Koulun lähellä sijaitsee Suomen suurin skeittihalli ja Kontulan skeittipuistokin löytyy aivan koulun vierestä, joten harjoittelupaikkoja riittää. Linja toteutetaan yhteistyössä Suomen Rullalautaliiton ja skeittiseura HELride Collectiven kanssa. Skeittilinjan opintoihin kuuluu lajivalmennuksen lisäksi mm. kaupunkiympäristön suunnittelua, tapahtumatuotantoa sekä video- ja valokuvausta. Skeittilinjalla opiskeleva Sofia Smyslova kiittelee etenkin skeittilinjan opettaja Onni Saltevoa, jonka opit eivät rajoitu pelkästään skeittaukseen, vaan tämä tukee opiskelijoita muutenkin opinnoissa. Eemeli Syrjänen kertoo skeittilinjalla opiskelun helpottavan aikataulutusta niin, että aikaa jää koulun lisäksi hyvin myös skeittaamiselle. Smyslova ja Syrjänen suosittelevat skeittilinjaa sellaiselle henkilölle, joka on sekä kiinnostunut skeittauksesta että motivoitunut opiskelemaan lukiossa.

Sekä taito- että taidelinjalle pyritään soveltuvuuskokeella. Skeittilinjalle haetaan hakupisteillä, jotka koostuvat ennakkotehtävästä ja peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvosta. Runsaan koulukohtaisen opintovalikoiman lisäksi linjalainen voi suorittaa kuvataiteen, musiikin tai liikunnan diplomin.

Aikaansa seuraava Hyl

Hyllin lukio tarjoaa monipuolista ja laadukasta ohjausta ja opetusta, mikä antaa perustan hyvälle yleissivistykselle ja valmentaa niin ylioppilaskokeisiin kuin jatko-opintoihin. Kuraattorin, psykologin, erityisopettajan ja terveydenhoitajan lisäksi opiskelijoistamme on pitämässä huolta myös koulun oma nuorisotyöntekijä Jake Poropudas, joka on opiskelijoiden koulupäivissä mukana monin eri tavoin mm. järjestämällä välitunneille mielekästä tekemistä ja tarjoamalla tarvittaessa juttuseuraa. Hän toimii yhteistyössä myös alueen eri tahojen kanssa, joten ongelmanratkaisu onnistuu häneltä monella tasolla.

Lisäksi lukiossa on toiminut jo useamman vuoden ajan läksykerho ja jatkokoulu. Läksykerhossa apua on saanut etenkin matemaattisten aineiden ja kielten opiskeluihin. Jatkokoulussa on puolestaan voinut suorittaa esimerkiksi puuttuvia tehtäviä saaden niihin tukea lukion erityisopettajalta.

Erilaiset vierailut ja monipuoliset koulukohtaiset syventävät ja soveltavat kurssit antavat lisäarvoa opiskeluun ja tukevat teoreettisen tiedon opiskelua. Esimerkiksi lukion yhteiskuntaopin opintojaksoilla on tehty vierailuja eduskuntaan ja Suomen Pankin rahamuseoon. Teatterikäyntiin Kansallisteatterissa tarjottiin mahdollisuus kaikille lukion toisen vuoden opiskelijoille. Kemian, fysiikan ja biologian opintojen puitteissa opiskelijat ovat tehneet vierailuja Aalto-yliopistoon. Muutamat opiskelijat ovat päässeet opettajineen tutustumaan myös Itä-Lapissa sijaitsevan Värriön tutkimusaseman toimintaan osana luonnontieteiden opintoja. Kansainvälisiä yhteyksiäkin on alettu rakentaa, kun Hyllin lukio on lähtenyt mukaan Erasmus+-toimintaan. Sen ansiosta opiskelijoita pääsee mm. opintomatkalle Berliiniin ja opiskelijavaihtoon Bretagneen. Tulevien vuosien suunnitelmissa ovat myös yhteistyöt ruotsalaisen ja espanjalaisen koulun kanssa.

Hyllin matematiikan opettajat ovat kouluttaneet opettajia GeoGebran käyttöön eri puolilla Suomea, ja myös Ylioppilastutkintolautakunta on hyödyntänyt Hyllin GeoGebra- osaamista. ”Hyllin matematiikan opiskelua tukee koulun osallistuminen Suomen GeoGebra - verkostoon. Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään GeoGebra- ohjelmiston käyttöä matematiikan opetuksessa yhdessä useiden suomalaiskoulujen kanssa”, kertoo matematiikan opettaja Jarno Koskimäki. GeoGebran avulla voidaan havainnollistaa matematiikkaa sekä helpottaa asioiden oivaltamista ja ymmärtämistä.

hyl.fi | Instagram | Facebook

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu