Kalajokelaiset nuoret yrittäjät tarjoavat laadukasta maatalouden koneurakointia

Facebook
10.05.2021 | Maa- ja metsätalous
Maatilat hakevat aktiivisesti uusia mahdollisuuksia saada lisätuloa maatalouden ulkopuolelta. Koneurakointi on yleisin ja liikevaihdolla mitattuna merkittävin monialaisten tilojen maatalouden ulkopuolinen toimiala.Kalajokelainen yrittäjä Jaakko Salmu sanoo, että tilakoon kasvu on myös yksi syy turvautua ulkopuoliseen urakointiin.- Maatiloilla on huomattu, ettei kaikilla tarvitse olla kaikkia mahdollisia ja kalliitakin koneita omistuksessaan. Lisäksi maatiloilla ei välttämättä ole tarpeeksi työvoimaa käytössä. Ulkoistamalla työtehtäviä säästetään kustannuksia ja pystytään toimimaan joustavasti. Tämä on minusta kaikin puolin järkevää kehitystä, Salmu toteaa.Jaakko Salmu on omien sanojensa mukaan ikänsä värkkäillyt koneiden ja laitteiden parissa. Kiinnostus oman koneurakointiin erikoistuvan yrityksen perustamiseen syntyi helmikuussa 2020, kun Jaakko totesi, että maatiloilla näytti olevan tarve ulkoistaa peltotöitä. Tuolloin nuori yrittäjä alkoi investoimaan koneisiin.- Tällä hetkellä Tmi Jaakko Salmulla on käytössä 300 ja 200 hv:n traktorit. Lietteensiirtoa varten on traktorilla vedettävät 15 ja 22 kuution siirtovaunut. Lisäksi käytössä on 8,2 metrin karhotin, Salmu kertoo.Jaakko tekee traktoriurakointia yksityisille maatiloille.- Talvisin teen lietteen siirtoa. Lisäksi traktorikalustoa työllistävät auraukset ja lumityöt. Kesäisin teen lietteen levitystä, karhotusta ja tuorerehun ajoa.Jaakko Salmu tekee yhteistyötä kaivinkoneurakointia tekevän serkkunsa Mikko Salmun kanssa. Yrittäjät urakoivat Kalajoen seudulla sekä lähikunnissa.Mikko Salmu osti heinäkuussa 2012 naapuriltaan 37 hehtaaria peltoa.- Peltotila oli ensi alkuun kasvinviljelytilana. Kaupan yhteydessä sain puimuri- ja kuivaajaosuuden. Myöhemmin hankin myös kylvökoneosuuden. Syksyllä 2020 ostin 18 tonnin painoisen kaivinkoneen. Tällä hetkellä kalustoon kuuluu myös 160 hv:n etukuormaajalla varustettu traktori sekä 15 kuution lietekärry. Minulla on myös energiakoura, jolla pystytään tekemään metsän hoitoa. Nuorten metsien hoidossa ja energiapuun korjuussa energiakoura on parhaimmillaan, Mikko määrittelee.Koneurakoinnin rinnalla Mikko hoitaa karjatilaansa.- Omilla kotitiloillamme olemme hankkineet ammattitaidon maatilatöihin sekä urakoinnilla olemme onnistuneet rakentamaan luotettavan koneketjun eri työvaiheisiin, Mikko toteaa.Yhteistyössä on voimaa- Koneurakointiin erikoistuneina yrityksenä pystymme yhdessä tarjoamaan oikea-aikaista, tehokasta sekä sesonkiaikoinakin joustavaa urakointipalvelua, Jaakko Salmu toteaa ja jatkaa:- Kun yhdistämme tietomme ja taitomme, voimme tarjota asiakkaille erittäin laajan koneurakoinnin palvelukokonaisuuden.Mikko ja Jaakko korostavat, että koneurakointi on palveluammatti.- Kaikki tehdään parhaalla mahdollisella tavalla. Työt tehdään niin kuin asiakas sen toivoo tehtävän, ei niin kuin urakoitsija sen haluaa. Asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen ja kunnioittaminen on koko homman ydin. Uskomme, että koneurakoinnissa menestyminen on myös osaamisesta kiinni.Mikko sanoo, että jatkuvasti on vireillä jotakin uutta.- Aivan kuten kotipizzan toimitusjohtajakin on sanonut, että aina kun näkyy valoa ovenraosta, sitä kohti mennään, Mikko Salmu myhäilee.- Pyrimme edelleenkin kehittämään toimintaamme luomalla uusia toimintamalleja jo olemassa oleviin toimintoihin ja haemme aktiivisesti pitkäaikaisia asiakassuhteita, Mikko ja Jaakko Salmu luonnehtivat yritystensä toimintaa.Artikkeli on julkaistu Maa- ja metsätalous -lehdessä 1/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä