Konehuolto P. Saranpää Ky hoitaa koneet kuntoon

Facebook
19.01.2023 | Maa- ja metsätalous

Talven hiljaista aikaa kannattaa käyttää koneiden ylläpitohuoltoihin, jotta välttyy sesonkiaikojen viiveiltä.

Konehuolto P.Saranpää Ky on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1997, nykyisin Seinäjoen Hyllykalliolta käsin. Yritys on keskittynyt traktoreiden ja työkoneiden korjaus- ja huoltopalveluun sekä välittää ja myy Grimme-perunakoneiden varaosia. Lisäksi Konehuolto P.Saranpään edustamiin merkkeihin kuuluvat muun muassa Deutz, Massey Ferguson sekä Kubota ja Cummins moottorit.

- Asiakaskuntamme koostuu maatalousyrittäjistä ja urakoitsijoista. Toimipaikkamme sijaitsee Hyllykalliolla toimivien liikenneyhteyksien päässä, mutta varsinaista toimialuettamme on koko Etelä-Pohjanmaa. Pyrimme palvelemaan mahdollisimman nopeasti ja joustavasti kaikissa maatalouskoneisiin liittyvissä asioissa, sanoo yrittäjä Pauli Saranpää.

Pitkäaikaista yhteistyötä

Pauli Saranpää on itse toiminut alalla jo yli neljä vuosikymmentä, siinä ajassa on tullut tutuksi markkinoiden johtavat merkit ja alan osaajat.

- Teemme tiivistä yhteistyötä HCP Finlandin, Grimme Skandinavien, Turun Konekeskuksen ja Machineryn sopimushuoltoliikkeenä.

- Esimerkiksi Deutz traktoreiden takuuhuollot ja korjaukset, kuten myös Grimme perunakoneet sekä Massey-Ferguson traktorit ja kurottajat ovat meidän erikoisosaamistamme. Moottoreista muun muassa Kubota ja Cummins ovat meille erittäin tuttuja.

Asiakkaan luona tai yrityksen omalla korjaamolla

Konehuolto P.Saranpää Ky:n omissa korjaamo- ja huoltotiloissa pyritään tekemään työt mahdollisimman joustavasti ja nopeasti. Asiakkaan toiveiden mukaan, korjaus- ja huoltokäynnit hoituvat myös paikan päällä, jota varten meillä on hyvin varusteltu huoltoauto.

Saranpää jatkaa kertoen, että nyt olisi oikea hetki laittaa kalustoa kuntoon.

Perinteisiä huoltoja ei kannata laiminlyödä, koska siitä voi seurata suuria riskejä tuotannon jatkumiselle. Kannattaakin muistella kesällä mahdollisesti havaittuja ongelmia, että ne voidaan hoitaa ajoissa kuntoon. Koneiden ylläpitohuolto sesonkiaikana onnistuu harvoin samalla viikolla.

Yritystoiminta

– Olemme perinteikäs perheyritys, poikani on tullut toimintaan mukaan jo kymmenisen vuotta sitten. Pääpaino pysyy edelleen huolto- ja korjauspalveluissa. Tärkeintä meille on tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa ja luotettavaa palvelukokonaisuutta, unohtamatta kilpailukykyistä hinnoittelua.

Yhteystiedot:

Konehuolto P. Saranpää Ky

Volttitie 4, 60510 Hyllykallio (Seinäjoki)

0105010370

[email protected]

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia