Espoon kaupunki palkitsi Ammattiopisto LIVEn rakennuksen Hurraa-palkinnolla 

Facebook
15.12.2020 | Rakentaminen
Espoon rakennuslautakunta ja rakennusvalvontakeskus palkitsivat Ammattiopisto LIVEn Leppävaaran rakennuksen Hurraa-palkinnolla. Keilaniemessä sijaitseva Raaden hammas sai kunniamaininnan.  Hienoa arkkitehtuuria ja vaikuttavat sisätilat   Invalidisäätiön rakennuttamalle Ammattiopisto LIVE:lle myönnettiin Espoon rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen vuotuinen Hurraa-palkinto. 1 200 opiskelijalle tarkoitettu oppilaitos valmistui vuoden 2020 tammikuussa Leppävaaraan.    Espoon rakennuslautakunta perustelee voittajan valintaa alueen arvoa kohottavalla arkkitehtuurilla ja vaikuttavilla sisätiloilla, jotka muodostavat kannustavan ja esteettömän oppimisympäristön erityisoppilaille. Kaunis rakennus on istutettu esimerkillisesti maastoon ja ympäristöön. Oppilaitoksen julkisivuja verhoavat keraamiset lämpimänsävyiset putkiprofiilit, ja sisäpiha-alueen puolella puuverhoillut julkisivupinnat kaareutuvat saumattomasti katokseksi.   Kohteen suunnittelusta vastasi Linja Arkkitehdit Oy ja pääurakoitsijana toimi Arkta Rakennuskultti Oy.   Uudistettu Raaden hammas sai kunniamaininnan   Kunniamaininnan sai Suomen korkeimman, ikonisen toimistorakennuksen Raaden hampaan peruskorjaus- ja laajennushanke. Alun perin Nesteen pääkonttoriksi suunniteltu toimistotorni valmistui 1976.   Hankkeen myötä Accountor Toweriksi ristitty 21-kerroksinen torni saavutti kilpailussa yleisön äänestyssuosion. Rakennuslautakunta näki vaikuttavan maamerkin kunnostamisen ja alkuperäisen käyttötarkoituksen säilyttämisen arvokkaana, historiaa kunnioittavana tekona.      Rakennuksen käyttötarkoitus on monipuolistunut maisemaravintolan ja katutasossa sijaitsevien liiketilojen myötä. Kulkuyhteyksiä on puolestaan parantanut kolme vuotta sitten alkanut metroliikenne. Jatkossa alueen liikenneyhteyksiä täydentää vielä Raide-Jokeri.   Kohteen uudistumisen suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto SARC Oy ja pääurakoitsijana toimi YIT Suomi Oy. 

Hurraa-tunnustuspalkinto jaettiin seitsemännen kerran  

Hurraa-tunnustuspalkinto on vuosittain jaettava espoolainen hatunnosto erityisen onnistuneesti toteutuneelle rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle. Palkinto on jaettu vuodesta 2014 lähtien. Tänä vuonna palkinto jaettiin 4. joulukuuta.   Artikkeli on julkaistu Espoon-Vantaan Yritysmaailma -lehdessä 4/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu