Sähköpalo on ennakoitavissa ja torjuttavissa oleva riski

Facebook
23.09.2026 | Rakentaminen

Sähkö on yleinen tulipalojen aiheuttaja rakennuksissa, eivätkä sähkökeskuksissa käytetyt ylivirta- ja vikavirtasuoja riitä ehkäisemään kaikkia riskejä, kuten puutteellisen eristyksen tai löysien liitäntöjen aiheuttamia paloja. Riskejä voidaan pienentää panostamalla moderniin teknologiaan, joka havaitsee mahdolliset ongelmat jo ennalta. On monin verroin kannattavampaa havaita riskit etukäteen, sillä kun palovaroitin tai savunilmaisin hälyttää, on tilanne jo edennyt huolestuttavan pitkälle.

Sähköpalojen aiheuttamat vahingot ovat uhka yrityksille, sillä ne voivat häiritä liiketoimintaa ja tuotantoa tai pahimmillaan jopa kaataa yrityksiä. Schneider Electricin Offer Manager Jyrki Grönholm muistuttaa, että poikkeavan lämpötilan havaitseminen ajoissa voi estää tulipalon syttymisen.

– Esimerkiksi tavalliseen ruuvikiristeiseen tunneliliittimeen kytketyn johtimen liityntä voi ikääntyessään olla riski. Tällaiset tekijät voivat edelleen kertaantua toistuvien lämpötilamuutosten myötä, esimerkiksi kylmien öiden ja kuumien päivien vaihtelusta.

Grönholmin mukaan kasvava ylimenovastus nostaa liitosten lämpötilaa, mikä voi ajan myötä vaurioittaa liitäntöjä ja johtaa kaapelien tai sähkölaitteiden ylikuumenemiseen.

Sähkökeskuksen sensorit ennakoivat häiriöitä

Sähköpalojen ehkäisemisen hyödyt on tunnistettu monissa yrityksissä. Esimerkiksi Suomen Viljavan tehtaalla Raumalla sähkökeskuksiin asennettiin antureita, jotka seuraavat jatkuvasti olosuhteita ja havaitsevat ylikuumenemiseen viittaavia muutoksia.

Anturit valvovat sähkökeskuksia reaaliaikaisesti ja lähettävät hälytyksen, jos järjestelmässä havaitaan poikkeamia. Tavoitteena on tunnistaa mahdolliset ongelmat jo ennen kuin ne kehittyvät vakaviksi vioiksi tai paloriskeiksi.

– Pienellä investoinnilla saa suuren hyödyn, sillä sähkökeskuksien kokonaishinnoissa antureiden osuus on hyvin pieni prosentti. Automaattisesti toimivat sensorit säästävät huollon ja kunnossapidon työtä, joten investointi maksaa itsensä hyvin nopeasti takaisin, Grönholm muistuttaa.

Seuranta osana ennakoivaa kunnossapitoa

Poikkeavan lämpötilan havaitsemisen lisäksi sähköpalojen ehkäisyssä korostuu ennakoiva kunnossapito. Kiinteistön sähköjärjestelmien kuntoa voidaan seurata jatkuvasti datan avulla, jolloin mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua ennen niiden kehittymistä vakaviksi vioiksi tai turvallisuusriskeiksi.

– Ihmisen terveydestä voidaan verikokeiden avulla havaita asioita, jotka eivät vielä näy ulospäin. Samaan tapaan Schneider Electricin Power Monitoring Expert -ohjelmisto auttaa tunnistamaan sähkölaitteiden kuntoon ja sähkön laatuun liittyviä poikkeamia jo varhaisessa vaiheessa, Grönholm kertoo.

Ohjelmisto kerää tietoa kiinteistön sähkölaitteista ja hälyttää poikkeustilanteista. Kun kunnossapidon käytössä on ajantasaista tietoa laitteiden kunnosta, huolto voidaan suunnitella ennakoivasti ja välttää yllättäviä häiriöitä.

Ratkaisu soveltuu erityisesti suuriin kiinteistöihin ja laitoksiin, joissa sähköjärjestelmien toimintavarmuus on kriittisessä roolissa. Esimerkiksi Espoossa sijaitsevassa Sellon kauppakeskuksessa uusittua energianhallinta- ja valvontajärjestelmää hyödynnetään energiankulutuksen ja sähköjärjestelmien seurannassa, mikä tukee myös ennakoivaa kunnossapitoa ja toimintavarmuutta.

Teksti- ja kuvalähde: Schneider Electric Finland Oy

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu