Pyydä tarjous

Katolta putoava lumi ja jää voivat aiheuttaa merkittäviä vahinkoja

Kattoturvatuotteiden asennus voidaan tehdä myös talvella. 
Kattoturvatuotteiden asennus voidaan tehdä myös talvella. 
03.03.2022 | Rakentaminen

Omakotitaloasujien ja kiinteistönomistajien lisäksi taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden vastuut ovat korostuneet.

Kuluvan vuoden lumitilanne on vaihdellut sekä ajoittain että paikkakunnittain suuresti. Kiinteistönomistajan on seurattava lumitilannetta ja ryhdyttävä aina sen edellyttämiin turvatoimiin.

– Tilastollisesti talven aikana suurimmat lumensyvyydet mitataan, paikkakunnasta riippuen, helmikuun lopun ja maaliskuun lopun välillä. Mutta sitä, voiko lunta tulla ennätysmäärä, ei voi vielä sanoa, kommentoi Ilmatieteen laitos.
Suomen ympäristökeskus pitää yllä lumikuormien varoitusjärjestelmää www.ymparisto.fi/kattojenlumikuorma.

Lumimassat saattavat vaurioittaa kattojen rakenteita. Siksi katon tarkistus säännöllisin väliajoin on perusteltu. Jos esimerkiksi lumiesteiden, tikkaiden tai kattosiltojen kiinnitykset ovat löystyneet tai vääntyneet, ne eivät välttämättä kestä lumikuormaa. Rikkoutuneiden rakenteiden kautta muodostuu riski, että sulamisvesi pääsee talon yläpohjaan tai muihin rakenteisiin aiheuttaen vesivahingon.

Lumikuorma pois harteilta

Vuoroin kiristyvä ja lauhtuva pakkanen saattaa antaa käsityksen, että lumikuorma katolla vähenee. Näin voi käydä, mutta jäljelle jääneen lumen alle saattaa muodostua jäätä, joka voi olla lumikuormaakin vaarallisempaa. Se voi luiskahtaa heikkolaatuisten lumiesteiden alta kulkuväylälle. Siksi kattoturva-asiantuntija Niko Enqvist kehottaa kartoittamaan tilanteen kattoturvakatselmuksella.

– Turvallisin vaihtoehto on ritilälumieste, jonka alta jää ei pääse luisumaan. Liukkaalla kattopinnoitteella lumiesteet tulee asentaa aina, kun katon kaltevuus on 1:8 tai jyrkempi.

Lumen pudotus tulee suunnitella kiinteistökohtaisesti. Katolla täytyy olla tarvittavat kattosillat ja lapetikkaat, sekä suunnitelma siitä, mistä voidaan turvallisesti pudottaa lunta ja mihin.
Pudottajan täytyy voida varmistaa turvallisuutensa kiinnittäytymällä kiinnityspisteeseen oikein.

Lunta pudottaessa kannattaa huomioida kuormittaako lumi jollain lailla epätasaisesti kattoa; onko lunta kinostunut jiirien kohdalle tai lappeiden suhteen toispuoleisesti. Kattoa ei saa koskaan puhdistaa kokonaan lumesta, koska ohut kerros lunta ja jäätä suojaa katon pintamateriaalia.

Mitä on kattoturva?

Lunta joudutaan pudottamaan ympäri Suomen lähes joka vuosi. Siitä on ollut ajoittain turvallisuus kaukana. Kattoturvatuotteet on kehitetty työturvallisuuden varmistamiseksi, kyseessä on myös putoamisen suojaus.
Lumiesteet pitävät pienemmät määrät lunta katoilla, kunnes ne sulavat ja valuvat vetenä ränneihin.

– Kattoturva tarjoaa kiinteistön omistajalle oikeusturvaa ja putoamissuojan, se on huoltomiehen henkivakuutus. Kiinteistön lähistöllä liikkuville se on arjen perusturva, sanoo Enqvist.

Käytäntö on osoittanut, ettei katon kuntoa saa selville sinne kiipeämättä. Jos asia mietityttää yhtään, ammattilaisen kutsuminen paikalle ei ole ylimitoitettu toimenpide.

– Katto tulee tarkistaa vuosittain. Tämä koskee sekä taloyhtiöitä ja omakotitaloasujia, painottaa Vesivek Oy:n toimitusjohtaja Jari Lehtola.

Hän painottaa kiinteistönomistajan vastuuta turvallisuuskysymyksissä ja sitä, että oikein toteutetut kattoturvatuotteet antavat turvallisuuden lisäksi asian tiimoilta pitkäksi aikaa mielenrauhan.

Omakotitaloasujan huomio kokonaisuuteen

Jos katon kunto ja kattoturva mietityttävät omakotitaloasujaa, on katon kuntoraportin aika. Kattoon muodostuvat vauriot tulevat parhaiten esiin talvisaikaaan, kun kondensio-ongelmat ovat parhaiten havaittavissa huoneilman ja ulkoilman lämpötilaeron ollessa suurimmillaan. Kuntoraportti saattaa paljastaa vuotoja ja muita teknisiä ongelmia. Mikäli kattoremontti ajankohtaistuu keskellä lumisinta talvea, talonomistajan ei tarvitse ahdistua.

– Suunnilleen kolmasosa Vesivek-kattoremonteista tehdään talvikuukausina. Talvi on hyvää aikaa remontille, kun ilman kosteusprosentti on keskimääräisesti alhaisempi, rauhoittelee Lehtola.

Rakentaja saa palvelua

– Kun rakentaja valitsee lumiestettä, tulee ottaa huomioon katemateriaali, sekä katon jyrkkyys ja lappeen pituus. Yli 10 metriä korkeisiin rakennuksiin suositellaan aina ritilälumiestettä, ynnää Enqvist ja kertoo, että palveleva kattoremonttien toteuttaja on valmiina auttamaan niin yritys- kuin yksityisasiakkaita.

Ilmatieteen laitos auttaa remontoijaa ja rakentajaa sääolosuhteita koskevissa kysymyksissä konsulttipalveluina suunnitteluvaiheesta kiinteistön ylläpitoon. Lisäksi palvelusta saatavilla säätiedoilla voi suunnitella rakennusprosessiaan niin, että työturvallisuuskin paranee. Lumi- ja vesisateet, kireät pakkaset, ukkoset ja voimakkaat tuulet voivat aiheuttaa vaaratilanteita. llmanet on extranet-palvelu, josta rakentaja saa tieteellistä säätietoa työnsä tueksi.

Lähteet:
Ilmatieteen laitos
Ympäristöministeriö
Suomen ympäristökeskus
Vesivek Oy