Kattoremontissa ei kannata oikaista

Facebook
09.03.2023 | Rakentaminen

Kattojen remontoinnin ammattilaiset auttavat asiakkaitaan sopivan korjaustavan löytämisessä. Nyrkkisääntönä on että kattoremontti kannattaa tehdä mieluummin hiukan liian ajoissa, kuin hetkeäkään liian myöhään. Jotta ikäviltä yllätyksiltä voitaisiin välttyä, on katon kuntoa tarkkailtava säännöllisesti.

– Ei riitä että katolla käydään pelkästään sulan maan aikaan ihmettelemässä mahdollisia vuotokohtia, vaan kattorakenteiden tarkastus kannattaa tehdä pakkaskausilla ja niiden jälkeen, jolloin mahdolliset kondenssivesiongelmat ilmenevät yläpohjassa kaikkein selkeimmin. Mikäli kattorakenteessa on jotain muita vikoja, kuten ilma- ja lämpövuotoja yläpohjaan tai mahdollinen heikko yläpohjan tuulettuvuus, nämä voivat kovalla pakkasella aiheuttaa yläpohjan rakenteiden jäätymisen. Kun lämpötila nousee plussan puolelle, aletaan ihmetellä tupaan tullutta vettä, kun yläpohjaan pakkaskaudelle muodostunut jää alkaa sulaa, Eliittikatot Oy:n rivitalokohteiden projektipäällikkö Mika Aho toteaa.

Aho kertoo, että pientalojen kattorakenteiden kuntokartoituksia ja -tarkastuksia tekevät myyjät raportoivat viikoittain edellä kuvattuja ongelmia yläpohjissa.

– Jotta tällainen ongelma saataisiin ratkaistua, täytyy ensin katkaista huoneistoista yläpohjaan tapahtuva ilma- ja lämpövuoto, jonka jälkeen yläpohja täytyy saada tuulettumaan tehokkaasti.

Kattoremontit vaativat kokonaisuuden hallintaa

Katon remontointia pohdittaessa on osattava huomioida kokonaisuus.

– Ns. liukuhihnalla tehty kattoremontti tarkoittaa sitä, että otetaan vanha vesikate pois, avataan vanhaa aluskatetta harjalta ja räystäiltä, jonka jälkeen asennetaan uudet pystyruoteet, aluskate, tuuletusrima sekä vaakaruode, eli jätetään vanhoja rakenteita sinne väliin. Joissakin tapauksissa se on ihan järkeväkin tapa toimia, koska sillä saadaan korotettua kattorakennetta ja parannettua yläpohjan tuulettuvuutta. Monissa tapauksissa yläpohjaan jätetään kuitenkin ihan turhaan vanhoja rakenteita.

Aho jatkaa, että Eliittikatot Oy:n kattoremontoinnin ideana on etsiä yksilöllisesti jokaiseen remontoitavaan yläpohjarakenteeseen parhaiten soveltuva ratkaisu. Korjaustapa on päätettävä aina kohdekohtaisesti.

Oikein toteutetut pinnoitukset parantavat merkittävästi tiilikaton kestoikää

Eliittikatot Oy remontoi kaikenlaisia kattoja, olipa kyseessä sitten teräs-bitumikermi- tai tiilikate. Yritys toteuttaa myös tiilikattojen pinnoituksia.

– Jos tiilikaton rakenne tai aluskate ei ole kunnossa, sitä ei kannata lähteä pinnoittamaan. Ensin on hoidettava mahdollinen ongelman aiheuttaja ja vasta sitten tehdään pinnoitus. Laadukkaalla ja oikeaan aikaan tehtävällä tiilien pinnoituksella voidaan saada reilusti lisävuosia katon käyttöikään.

Aho opastaa, että vuosituhannen vaihteessa tehtyjen tiilikatteiden pinnoitteet kannattaisi lähivuosina tarkistaa ja suorittaa tarvittaessa niiden pinnoitus.

– Kun tiilen runkorakenne on vielä luja, se kestää hyvin korkeapainepesun ja pinnoituksen aikana katolla liikkumisen, eivätkä tiilet halkeile.

Eliittikatot Oy käyttää tiilikattojen pinnoituksissa tiilikattovalmistaja Ormaxin kehittämää pinnoitustuotetta.

– Pinnoitettavalta tiilikatteelta pestään ensin korkeapainepesulla kaikki lika ja vanha pinnoite pois, samalla poistuvat myös katteen rapautumat.

Pesun jälkeen katto pinnoitetaan Ormax Pro -pinnoitteella kahteen kertaan, jolloin tiilen pintaan saadaan kaunis ja kestävä kulutuspinta, Aho kertoo.

Bitumikermin voi jättää joissakin tapauksissa aluskatteeksi

– Mikäli vanhan bitumikermikatteen haluaa vaihtaa teräskatteeksi,

yksi hyvin järkevä vaihtoehto on jättää vanha bitumikermikate aluskatteeksi. Tämä on monissa kohteissa järkevä ratkaisu, koska vanha bitumikermi toimii hyvin aluskatteena, eikä silloin tarvitse asentaa kevyttä aluskatetta lainkaan. Jos rakenteet ovat kunnossa ja lappeet suoria, asennetaan pysty- ja vaakaruoteet sekä teräskate päälle. Tosin harja täytyy avata ja räystäille on tehtävä ilmankierto, ennen ruoteiden asentamista, Aho esittelee.

Palokatkot kannattaa asentaa kattoremontin yhteydessä

Aho muistuttaa varsin ajankohtaisesta ja turvallisuuden kannalta merkittävästä rivitaloyhtiöihin liittyvästä asiasta, nimittäin palokatkoista.

– Kattoremonttien yhteydessä kannattaa tehdä ehdottomasti samalla myös palokatkot. Jälkikäteen niiden tekeminen on vaikeaa. Palokatkot ovat varsin pieni osa kattoremontin kokonaiskustannuksista. Esim. jos kyseessä olisi kuuden asunnon rivitaloputki, se tarkoittaisi vain viittä palokatkoseinää.

Asbestipurut

– Teemme myös asbestipurut, mikäli kohteessa on vanhoja asbestia sisältäviä kuitusementtilevyjä. Asbestipurku ja jätteen käsittely on hiukan arvokkaampaa kuin esimerkiksi betonitiilen käsittely, mutta ei se aiheuta kuin muutaman prosentin lisäkustannukset kattoremonttiin, Aho informoi loppuun.

www.eliittikatot.fi
Facebook
YouTube
Instagram

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä