Kuopion Portin kolmas ja viimeinen vaihe käynnistynyt

Facebook
02.12.2020 | Rakentaminen
Rakennusliike Lapti Oy aloitti kesäkuussa Kuopion asemanseudulle nousevan Kuopion Portin kolmannen eli C-vaiheen rakennustyöt. Kuopion Portin viimeisessä vaiheessa rakennetaan 15-kerroksinen tornitalo ja siihen liittyvä matalampi rakennusosa, jossa on vuokrattavia toimisto- ja liiketiloja yhteensä 4 462 m². Tornitaloon valmistuu Asunto Oy Kuopion Aseman Kärki. Aseman Kärkeen tulee 90 asuntoa, jotka sijaitsevat 4-15 kerroksissa. Kuopion Portin kolmas vaihe valmistuu keväällä 2022.    Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen väliin valmistuva Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Keskittymä on esimerkki nykyisestä suuntauksesta, jossa erityyppisiä palveluja, työpaikkoja ja asumista yhdistetään samaan kiinteistöön ja yhteiseen pihapiiriin. Laptin Itä-Suomen aluejohtajan Risto Pekkarisen mukaan Kuopion Portin liike- ja toimistotilojen vuokraus on edennyt hyvin hankkeen alusta lähtien. Portista tulee Kuopioon merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus. Kuopion Porttiin avataan päiväkodin lisäksi mm. päivittäistavarakauppa, pankki, lounas- ja pikaruokaravintolat ja parturiliike. Keskeisellä paikalla Kuopion Porttiin rakennetaan kolme asuintornia, joista ensimmäinen Asunto Oy Kuopion Aseman Torni valmistui tammikuussa 2020. Toisen asuintornin Asunto Oy Kuopion Aseman Väylän rakentaminen on hyvässä vauhdissa. 17-kerroksinen Aseman Väylä valmistuu arviolta tammikuussa 2021. Nyt käynnistetään kolmannen asuintornin Asunto Oy Kuopion Aseman Kärjen rakentaminen. Aseman Kärjestä tulee 15-kerroksinen ja sen ylimmäiseen kerrokseen tulee taloyhtiön sauna ja terassi. Pekkarisen mukaan asuntojen kysyntä on pysynyt koko hankkeen ajan hyvänä ja asuntoja on myyty suunnitelmiemme mukaisesti. Asuntojen houkuttelevuutta on kasvattanut muun muassa se, että ne sijaitsevat keskeisellä paikalla, lähellä monipuolisia palveluita ja sujuvia liikenneyhteyksiä. Kokonaisuudessaan Kuopion Portin hanke on edennyt alkuperäisten suunnitelmiemme mukaisesti, mikä on harvinaista useamman vuoden kestävissä hankkeissa. Voidaankin sanoa, että Kuopion Portin hankkeelle on ollut selvä tilaus. Onnea Kuopion Portti Kuopion Portin sai kunniamaininta RT:n Talonrakennusalan Itä-Suomen paras yhteistyöhanke-kilpailussa. Kunniakirjan luovuttanut RT:n Itä-Suomen aluepäällikkö Kimmo Anttonen totesi Kuopion Portin olevan esimerkillinen hanke, joka on vaikuttanut isosti koko Kuopion imagoon. Lisäksi hanke on toiminut malliesimerkkinä turvallisesta ja hallitusta rakentamisesta. Artikkeli on julkaistu Savon Yritysmaailma -lehdessä 4/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu