Rakennusliike Sorvoja Oy on ammattitaitoinen monialarakentaja kolmannessa polvessa

Facebook
10.02.2023 | Rakentaminen, Teollisuus

Rakennusliike Sorvoja Oy on osaava, luotettava ja vastuullinen rakennusliike, joka toimii koko Suomen alueella. Yhtiön toimintaa ohjaavat alan korkeimmat laatustandardit ja laajatkin projektit toteutuvat aikataulussa.

Monialainen Rakennusliike Sorvoja lupaa olla yhteistyökykyinen ja luotettava, omata ratkaisuhakuisen asenteen, jatkuvana päämääränään asiakkaidensa odotusten ylittäminen. Yhtiö toimii aktiivisesti pääurakoitsijana eri tyyppisissä rakennuskohteissa, kuten uudisrakennuksissa ja laajennuksissa, KVR-kohteissa sekä korjausrakentamisessa.

Boliden Kevitsalle toteutettu kaivoskonekorjaamo edustaa Rakennusliike Sorvojan historian suurinta yksittäistä teollisuusrakennustyömaakohdetta.

Vakuuttava teollisuuskohteiden rakentaja

Teollisuusrakentamisen puolella Rakennusliike Sorvoja on toteuttanut mm. Boliden Kevitsan kaivoskonekorjaamon rakennustyöt Sodankylässä. Kyseessä oli yhtiön historian suurin yksittäinen teollisuusrakennustyömaa. Rakennuksen sisäkorkeus on huimat 24 metriä ja pinta-alaakin 6000 neliömetriä. Kohde valmistui vuonna 2020 ja oli urakkasummaltaan 11,2 M€.

Teollisuuspuolella yhtiö on toteuttanut myös Fennovoiman porttirakennuksen sekä koulutusrakennuksen Hanhikivelle. Kyseisten rakennusten yhteenlaskettu neliömäärä oli noin 2300 m².

Sorvoja on toteuttanut viime vuosina monia muitakin teollisia kohteita, joista viimeisimpiä pääurakoitsijan ominaisuudessa SSAB Raahen paloaseman (1277 m²), Haapaveden Ha-Sa Oy:n saharakennuksen (1368 m²) sekä TC-kanavakuivaamon perustusurakan (1370 brm²).

Historiansa aikana yhtiö on ehtinyt toimimaan hyvin monilla eri rakentamisen alueilla, kuten vaikkapa elintarviketeollisuuden puolella. Valio Oy Haapaveden Yhteiskäsittely ja Jauhe, uusi pesukeskus, uusi Juustolan Suolaamo, uusi kylmäkeskus, uudet maidon vastaanottokaistat sekä saneeraus ja kunnossapitotyöt toiminnassa olevalla tehtaalla.

Yhtiön pitkä historia jatkuu jo kolmannessa polvessa

Vuonna 1966 perustettu perheyhtiö siirtyi jo kolmannen sukupolven haltuun, kun Mauri, Jaakko ja Martti Sorvoja myivät osuutensa Juha, Tommi ja Ville Sorvojalle 8.10.2021 tehdyillä osakekaupoilla. Uudet omistajat ovat myös yhtiön hallituksessa. Toimitusjohtajana jatkaa Jaakko Sorvoja. Myös Mauri Sorvoja jatkaa entisessä tehtävässään.

Juha ja Tommi Sorvoja ovat olleet yrityksen palveluksessa vuodesta 2005 ja Ville Sorvoja vuodesta 2014. Kaikki kolme ovat rakennusalan insinöörejä (AMK) ja toimineet jo pitkään yrityksen vastuutehtävissä. Työn ohessa he ovat jatkuvasti kehittäneet ammattiosaamistaan erilaisilla koulutuksilla. Uudet omistajat ovat olleet mukana kehittämässä yritystä nykyiseen muotoon, ja he tuntevat yhteistyöverkostot, laatu- ja ympäristöjärjestelmät, tietohallintojärjestelmän ja toimintatavat. Näin yrityksen omistus on jatkossakin osaavissa käsissä. Tästä kertoo myös yhtiön viime vuoden liikevaihto, joka oli (8/2021–8/2022) 28,2 M€.

Limingan lukion yhteistoiminnallinen KVR-urakka luovutettiin Limingan kunnalle joulukuussa 2022. Peruskorjauksen lisäksi Rakennusliike Sorvoja rakensi kohteeseen uudisrakennuksena yhden Suomen parhaista kamarimusiikkisaleista.

Sertifioitua laatua

– Käytössämme on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001 sekä sertifioitu ympäristöjärjestelmä ISO 14001. Toimintaamme auditoidaan vuosittain ulkopuolisen sertifioijan toimesta, joka perustuu jatkuvan parantamisen malliin. Vuosittain jotakin asiaa koetetaan tehdä vielä entistäkin paremmin. Kaikki tehtävät on kuvattu etukäteen ja niistä on toimitettu toimintaohjeet jokaiselle tekijälle. Meidän kaikilla työmailla toimitaan samalla tavalla ja saman laatujärjestelmän mukaisesti, tilaajan toiveet huomioiden, toimitusjohtaja Jaakko Sorvojakertoo.

Rakennusliike Sorvoja kuuluu noin 0,3 %:iin suomalaisista rakennusliikkeistä, joille on myönnetty sekä ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti että ISO 14001:2015 -ympäristösertifikaatti.

Yhdeksi keskeiseksi vahvuudeksi Sorvoja mainitsee yhtiön yhteistyökyvyn, johon asiakkaatkin tuntuvat olevan tyytyväisiä.

– Asiakkaat ovat kuvanneet meitä sanoilla: luotettava, ammattitaitoinen ja turvallinen. Yleensä asetamme tavoitteeksi sen, että emme pelkästään täytä asiakkaan toiveita, vaan pyrimme ylittämään ne. Asiakas saadaan näin hyvälle tuulelle ja samalla voimme itsekin olla tyytyväisiä tekemiseemme.

Esimerkiksi Sorvoja nostaa S-Market -liikekiinteistöt, joita Rakennusliike Sorvoja on toteuttanut suuren määrän neljänkymmenen vuoden ajanjaksolla

– Melkein kaikki meidän rakentamat kohteet ovat valmistuneet etuajassa, joka on ymmärrettävästi todella tärkeä asia kauppaa harjoittavalle yritykselle.

Perheyhtiö haluaa olla ylpeä tekemisestään

– Olemme perheyhtiö, joten kaikella meidän tekemisellä on kasvot. Haluamme aina pystyä sanomaan, että tämä on meidän tekemää, joka pakottaa meidätkin tekemään työmme hyvin. On hienoa pystyä sanomaan selkä suorana, että kohde on Rakennusliike Sorvojan tekemä, jonka omistajat ovat tässä, Jaakko Sorvoja päättää.

www.sorvojaoy.com
Puh. 08 473810
Sähköposti


Rakennusliike Sorvoja Oy:n toimialat:

  • Maa- ja vesirakentaminen
  • Asuntorakentaminen
    • kerrostalot
    • rivitalot
  • Teollisuusrakentaminen
    • jätevedenpuhdistamot
    • puhdasvesilaitokset
    • sähköasemat
    • voimalaitokset
    • elintarviketeollisuus
    • raskas teollisuus
  • Liike- ja toimitilarakentaminen
    • kaupat
    • yritysten toimitilat
  • Julkiset rakennukset
    • koulut
    • päiväkodit
    • hoivakodit
    • terveyskeskukset
    • sairaalat
    • paloasemat
    • vuokra-asunnot
  • Peruskorjaus ja saneeraus

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä