Rakennustyömaan sähköverkon reaaliaikaista etävalvontaa ja -hallintaa TSR-ELSITE Oy:n kehittämällä Spine-järjestelmällä

Facebook
01.10.2024 | Rakentaminen

Suomalaisen uutuusinnovaation avulla saadaan mahdollisesti ongelmia aiheuttavat tekijät eliminoitua jo ennen kuin ongelmia ehtii muodostua. Spine tarjoaa tiedon mm. alijännitteestä, vinokuormasta, ylikuormasta, vikatilanteista ja siitä onko laite ylipäätään päällä. Spinen avulla työmaan sähköverkkoa voidaan rakentaa suunnitelmallisesti ja tieto kuormien muodostumisesta pysyy hallinnassa.

Spinen avulla kustannukset saadaan ennakoitua ja mahdolliset huoltokäynnit toteutettua normaaliin työaikaan eikä kalliina hälytyskäynteinä iltaisin tai viikonloppuisin.

– Spinen avulla tiedetään tarkalleen mitä ollaan tekemässä. Rakentamisessa pyritään menemään yhä enemmän prosessinomaiseen, ennakoivaan tekemiseen, jotta työmaalla pystyttäisiin ennakoimaan muodostumassa olevia häiriöitä, pysyttäisiin aikatauluissa ja budjeteissa, TSR-ELSITEn toimitusjohtaja Toni Raivo avaa.

Raivo jatkaa kertoen, että rakentamisessa korostuu yhä enemmän hiilineutraalit valinnat ja niiden reaaliaikainen seuranta. Samalla opitaan yhä enemmän rakentamisen ekologiasta, lämmitysmuodoista ja sähkövaihtoehdoista.

– Kun dataa on saatavilla, työmaat ja rakentajat voivat oppia tekemään entistä energiatehokkaampia ratkaisuita.

Lähes kaikki työmaan sähköverkon häiriöt on mahdollista ennaltaehkäistä

Sähkökatkot aiheuttavat rakennustyömaille seisokkeja ja tehottomuutta. Spine tarjoaa tähän toimivan ratkaisun. Sähköverkon tiedot päivittyvät järjestelmään noin 30 sekunnin välein. Sinne voidaan määrittää raja-arvot ja valita keille kaikille hälytykset lähtevät, mikäli sähköverkon kuormat ovat nousemassa liian suuriksi tietyillä sektoreilla.

– Hälytys saadaan jo ennen kuin mitään varsinaisesti ehtii tapahtua, jonka ansiosta voidaan välttyä sähkökatkoksilta ja nähdään reaaliaikaisesti, missä ongelmia on mahdollisesti syntymässä, Raivo esittelee.

Mikäli jonkin rakennustyömaan sektorin kuorma näyttäisi kasvavan, se voidaan laskea auki jo ennakkoon.

– Tämä on erittäin hyvä esim. laivanrakennuksessa, missä käytetään todella paljon isoja virtoja, jotka muuttuvat jatkuvasti. Kuormien ennakoiminen ja laskeminen ilman tällaista järjestelmää on oikeastaan mahdotonta, jolloin se perustuu pelkästään arvaukseen ja testaukseen, Raivo painottaa. Projektin päätyttyä kaikki tieto on järjestelmässä tallessa ja siitä voidaan ottaa oppia seuraavan projektin mitoitukseen.

Spine tarjoaa työmaan sähköistä vastaaville tiedon, kuinka tarvittava kuorma voidaan laskea luotettavasti. Järjestelmä toimii erinomaisesti siirreltävissä käyttötarkoituksissa, mutta sitä voidaan käyttää myös kiinteisiin asennuksiin, esim. kaivos- tai tehdasympäristöissä.

– Tiedot ovat reaaliaikaisia, joten tämän ansiosta tilat eivät pääse myöskään jäätymään, mikäli sähkökatkos tapahtuisi vaikkapa pakkaskauden aikaan. Järjestelmä pyrkii ennakoimaan katkoksia, jolloin niitä ei lähtökohtaisesti pääse edes syntymään.

Klikkaa kuva suuremmaksi.


Spine-hallintaohjelman etusivulta näkee selkeästi projektin koko elinkaaren

  • sähkönkulutukset ja hinnan
  • hiilidioksidipäästöt
  • laitteiden paikannustiedot
  • sähköverkon vaihekohtaisen kuorman yleisnäkymän
  • työmaan sähköverkon nousukaavion
  • lämpötilan ja suhteellisen kosteusprosentin laitteen sijainnin perusteella


Spinen käyttöönotto on suoraviivaisen helppoa

Spine voidaan integroida suoraan sähkökeskukseen tai vaihtoehtoisesti asiakkaille voidaan tarjota plug and play -laitteita, joita voidaan asentaa vaikka jo käynnissä olevalle työmaalle.

Työmaalla laitteisto asennetaan syöttökaapeleiden päälle, jonka jälkeen laitteesta luetaan pieni QR-koodi, joka ohjaa laitteen Spine-järjestelmään ja halutut tiedot saadaan välittömästi.

Parempaa kustannusten hallintaa

Spine tarjoaa moniulotteisesti parempaa työmaan sähköistykseen liittyvää kustannusten hallintaa, koska sen ansiosta voidaan välttyä ns. turhilta sähköasentajien käynneiltä. Tilanne voidaan nähdä reaaliaikaisesti etänä ja tehdä päätökset sen mukaisesti.

– Asiakkaan kustannukset pienenevät selkeästi tätä kautta, kun tehdään vähemmän ns. tuottamatonta työtä, Raivo painottaa.

Spinen kautta on mahdollista ennakoida myös pörssisähkön suhteen, sillä Spine hakee tietonsa Nordpoolista.

– Jo pelkästään sähkölaskun kautta voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä, kun voidaan tehdä oikeasti reaaliaikaiseen dataan perustuvia muutoksia sähkön käyttöön liittyen, Raivo mainitsee.

Kun järjestelmää käytetään valvomaan sähkökeskuksia tai sähkölaitteistoja, voidaan ehkäistä isompia ongelmia ennakkoon ja tehdä nopeita ratkaisuita saadun tiedon pohjalta.

Olipa kyse liiallisesta kuormituksesta, sähköverkon häiriöstä tai laitteistohäiriöstä, ne laukaisevat hälytyksen ohjelmistoon ja sitä kautta tieto välittyy kaikille kohteesta vastuussa oleville henkilöille.

Laitteistokokonaisuus rakentuu tarpeen ympärille

Spine-laiteisto koostuu älykkäästä keskusyksiköstä, kulutusta mittaavista virtamuuntajista sekä tietoa lähettävästä antennista, jotka sijoitetaan työmaan väliaikaisen sähköverkon keskukseen. Spine on saatavilla kaikkiin 16A–1250A keskuksiin.

– Yksinkertaisimmillaan Spine-järjestelmä vaatii yhden plug and play -laitteen, jolloin voidaan nähdä koko työmaan sähköverkko ja sähkönkulutus. Samalla tavalla sitä voidaan laajentaa vaikkapa tiettyyn porraskäytävään isommalla työmaalla. Mitä laajemmin laitteistoa työmaalla käytetään, sitä yksityiskohtaisemmin ongelmia voidaan ennakoida. Laitteen käyttöönotto ei vaadi sähkömiehen valtuuksia, joten asennuksen voi tehdä kuka tahansa, Raivo esittelee.

Spinen kaavio pystyy antamaan täydellisen kokonaiskuvan, mitä kullekin sektorille kuuluu. Sitä kautta pystytään pureutumaan loputtoman pieniin palasiin, riippuen siitä, kuinka tarkkaan tiettyjä kohteita halutaan valvoa.

– Keskimääräinen laitekanta on 1–15 laitetta / työmaa, mutta isoilla työmailla voi olla jopa satoja laitteita. Kun työmaa päättyy, Spine-projekti voidaan arkistoida, jolloin kaikki tiedot jäävät talteen ja laitteisto voidaan siirtää edelleen seuraavaan projektiin. Laitteisto on hyvin pitkäikäinen. Jokaisesta projektista voidaan oppia seuraavaa projektia varten mm. keskusten ja kaapeloinnin mitoituksesta. Tarvittaessa Spinen keräämää energiatehokkuuteen liittyvää tietoa voidaan käyttää myös kohteiden markkinoinnissa.

Kotimainen ja tietoturvallinen laitteisto

Spine-laitteisiin toimitetaan päivitykset langattomasti, joten laitteet pysyvät jatkuvasti ajan tasalla. TSR-ELSITE tekee jatkuvaa päivitystyötä mm. ohjelmiston lisäominaisuuksien ja tietoturvan osalta.

– Olemme tämän alan ainoa toimija, joka suunnittelee ja valmistaa laitteistonsa itse. Tuotekehitystiimi on Kuopiossa ja laitteiden valmistus tapahtuu Lahdessa, joten meillä on täysi kontrolli koko ketjusta, eikä pelkästään käytettävästä softasta. Suurimmat asiakkaamme ovat miljardiluokan yrityksiä, joten heille on tärkeää, että koko toimitusketju on meidän käsissämme ja pystymme tarvittaessa tekemään myös asiakaslähtöisiä modifikaatioita, Raivo kertoo.

Jatkossa Spinen ominaisuudet ovat yhä monipuolisemmat ja työmaantilasta tullaan saamaan yhä yksityiskohtaisempaa tietoa.

– Saamme aika helposti kerättyä esim. kaukolämmön kilowattitiedot ja käyttöveden mittaukset samaan järjestelmään. Pystymme raportoimaan käytännössä kaiken datan, mikä liittyy tilapäiskäyttöön, Raivo toteaa.

Työmaiden lisäksi Spine-järjestelmästä on saatu hyviä kokemuksia myös erilaisista yleisötapahtumista.

tsr-elsite.fi/tuotteet/tyomaasahkoistys/spine/

Facebook | LinkedIn

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu