
Senaatti palkittiin Vuoden rakennuttajana 2024

Senaatin rakennuttama Oulun vankilan ja pääpoliisiaseman tyomaa.
26.01.2024 | Rakentaminen
Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-konserni on valittu Vuoden rakennuttajaksi 2024. Valintaperusteissa nostettiin esiin Senaatin rooli koko rakennuttamisalan kehittäjänä erityisesti vastuullisuuden, rakennuttamisen johtamisen sekä tiedonhallinnan saralla. Palkinnon on myöntänyt Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry.
Valinnassa huomioitiin Senaatin aktiivinen osallistuminen rakennuttamisalan sopimus- ja toimintamallien sekä yhteisten ohjeistusten kehittämiseen. Rakli luonnehtii palkinnon perusteluissa Senaattia alan edelläkävijäksi vastuullisuustavoitteiden käytäntöön viemisessä sekä tiedonhallinnan edistämisessä.
Senaatin rakennuttamisen investoinnit ennätyskorkealla
Vuonna 2023 Senaatti-konserni investoi ennätyksellisen paljon ja rakennutti tiloja erityisesti turvallisuusviranomaisten käyttöön. Investointien kokonaismäärä oli noin 650 miljoonaa euroa, mikä on kaksinkertainen määrä konsernin pidemmän aikavälin keskiarvoon verrattuna. Vuosina 2024 ja 2025 investointien ennustetaan nousevan vuositasolla edelleen merkittävästi. Jatkossa rakentaminen painottuu korkean turvallisuustason kohteisiin ja valtion virastojen varautumiseen liittyviin investointeihin.
Turvallisuustilanteen ja aikaisemmin tehtyjen päätösten takia käynnissä on poikkeuksellisen paljon turvallisuusviranomaisten hankkeita. Tässä rakennusalan suhdanteessa niiden toteuttaminen on taloudellisesti mielekästä. Samalla valtion rakennuttaminen tukee alan työllisyyttä ja yrityksiä.
Kaikkiaan konsernin työmaita oli vuoden 2023 lopussa käynnissä 249 eri puolilla Suomea. Senaatti-kiinteistöjen suurimpia hankkeita olivat Suojelupoliisin uudet toimitilat, Oulun pääpoliisiasema ja Oulun vankila, Vantaan vankilan lisärakennus, Itä-Uudenmaan uusi pääpoliisiasema, Kansallismuseon lisärakennus ja peruskorjaus sekä Säätytalon laaja peruskorjaus.
Puolustushallinnon tiloista vastaavan Puolustuskiinteistöjen merkittävimpiä hankekokonaisuuksia olivat F-35-infrahankkeet ja Merivoimille toteutettavat infrahankkeet, suojatilojen modernisointiohjelman toteutus sekä Puolustusvoimien kasarmien modernisoinnit yhteisen suunnitelman mukaisesti.
Valtion hiilineutraaliustavoitteet ohjaavat rakennuttamista
Senaatti on ensimmäisenä Suomessa asettanut rakennushankkeilleen numeroidut päästötavoitteet. Kaikissa yli 2 miljoonan euron uudisrakennushankkeissa tavoitteena on 25 prosentin päästövähennys ja korjausrakentamisessa vähintään 15 prosentin vähennys hankkeiden hiilijalanjälkeen tavanomaiseen rakentamiseen verrattuna.
Tekstilähde: Senaatti-kiinteistöt
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Vuoden mökkiläinen 2025 on Pirkka-Pekka Petelius
Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry ja Helsingin Messukeskus ovat valinneet Vuoden mökkiläiseksi 2025 Pirkka-Pekka Peteliuksen.
Rakentaminen

Vuoden betonirakenne yhdistää koko korttelin
Tampereen Tammelan Stadion on esimerkillisesti johdettu ja toteutettu suurhanke, jonka merkitys kaupunkiympäristölle on suuri.
Rakentaminen