Talotekniikka-ala saa kauan kaivatun oman teollisuusprofessorin

Facebook
15.04.2020 | Rakentaminen
Tekniikan tohtori Piia Sormunen on nimitetty talotekniikan Industry Professoriksi Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekuntaan. Sormunen siirtyy Tampereen yliopistoon Granlund Consulting Oy:n Lean-rakentamisen toimialajohtajan tehtävistä. Hän jatkaa myös edelleen osa-aikaisesti erityistehtävissä Granlund Oy:llä ja lupaa olla hautautumatta tutkijan kammioon.Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnan rakennustekniikan yksikköön sijoittuva tehtävä tulee täydentämään tutkimus- ja opetustarjontaa kiinteistö- ja rakentamisalan yritysten jo pitkään toivomalla tavalla.Talotekniikka-alan korkeakoulutetuista osaajista ja etenkin tutkijoista on ollut huutava pula rakentamisen volyymien kasvaessa ja alan digitalisaation edetessä. Kasvavasta tarpeesta huolimatta opetuksen ja sen myötä uusien osaajien määrä on ollut aivan liian pieni jo pitkään.Piia Sormunen kertoo haluavansa päästä vaikuttamaan siihen, että talotekniikka-alan jatko-opinnot ovat kiinnostava ja kannattava vaihtoehto urapolulla. Nyt sekä AMK- että DI-opiskelijat revitään työelämään jo koulunpenkiltä.– Erinomaista sekin, että töitä riittää, mutta tätä menoa alan tutkimus ja osaajamäärä ei kasva. Ilman jatko-opiskelijoita ja uutta tutkimusta ala jää merkittävästi jälkeen muista rakentamisen osa-alueista, vaikka sen merkitys on huomattavan suuri koko rakennetun ympäristön kontekstissa, unohtamatta etenkään vähähiilisen rakentamisen tavoitteita ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä, hän muistuttaa.– Haluan tuoda akateemiseen maailmaan uutta potkua sekä 2020-luvulle päivitettyjä ideoita ja näkemyksiä siitä, mitä elinkeinoelämä todella tarvitsee. Tutkijan kammioon hautautuminen ei kuulu suunnitelmiini, vaan haluan päästä hyödyntämään jo olemassa olevia verkostojani yritysmaailmassa sekä tietysti luomaan rutkasti uusia muun muassa alan eri järjestöjen kanssa, hän sanoo.Talotekniikka-ala tyytyväinen– Talotekniikka on saatava muun rakentamisen kanssa samalle viivalle. Vaikka tarve alan koulutuksen lisäämiselle on ollut tiedossa jo vuosikausia, kukaan ei ole tarttunut asiaan riittävän rivakasti. Kun saimme innostettua alan yritykset mukaan rahoittamaan Industry Professorin tehtävää, alkoi vihdoin tapahtua, iloitsee Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n toimitusjohtaja Ilkka Salo.– Rakennustekniikan yksikön osaamisprofiili vahvistuu erinomaisesti, kun toimintamme kattaa viimein kaikki rakentamisen keskeiset osa-alueet. Tämän tehtävän aikaansaaminen on myös hyvä esimerkki yliopiston ja yritysten välisestä vuoropuhelusta, joka toivottavasti tämän myötä lisääntyy entisestäänkin, toteaa rakennustekniikan yksikön päällikkö, professori Matti Pentti.Artikkeli on julkaistu Oulun ja Kainuun seudun Yritysmaailma -lehdessä 1/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä