Pyydä tarjous

Tilaa pihasuunnitelma nyt ensi kesälle!

Kuva: Hanna Hentinen
Kuva: Hanna Hentinen
15.10.2021 | Rakentaminen

Kevät on ruuhka-aikaa. Oman pihan kunnostaminen ja siihen liittyvä pihasuunnittelun tarve on monelle ajankohtaista huhti-toukokuussa, kun lumet ovat sulaneet pois ja piha muistuttaa olemassaolostaan. Lähes joka vuosi yksityisasiakkaiden yhteydenotot pihasuunnittelun suhteen sijoittuvat kevätkuukausille tai kesälomien alkuun, vaikka suunnittelutyötä tehdään ympäri vuoden. Suunnittelutoimistojen resurssien ollessa rajalliset tämä johtaa siihen, että osa asiakkaista ei saa tilattua pihasuunnitelmaa haluamanaan ajankohtana.   

Alkusyksy on hyvää aikaa käynnistää suunnittelu

Kesä on viherrakentamisen aikaa. Monien suurempien suunnitteluprojektien määräajat osuvat touko-kesäkuun vaihteeseen, jotta toteutus voidaan aloittaa heinäkuussa. Tämän takia suunnittelijan kalenteri voi olla alkukesästä jo muutenkin täynnä, jolloin jokaiselle nopealla aikataululla tulevalle yksityispihan suunnittelupyynnölle ei yksinkertaisesti löydy aikaa. Tämä teksti on muistutus siitä, että pihasuunnittelua voidaan tehdä mihin vuodenaikaan tahansa.

Toki tontin kartoittaminen on helpompaa lumettomana aikana, mutta esimerkiksi alkusyksy on erittäin hyvä aika käynnistää suunnittelu. Siinä vaiheessa suunnittelutoimistot ovat useimmiten selvinneet kesän kiireistä. Kun aloituspalaveri pidetään esimerkiksi syyskuussa, voidaan suunnitelmaa laatia kiireettömällä aikataululla loppusyksyn ajan. Myös asiakkaalla on paremmin aikaa tutustua suunnitelmaan, kun painetta toteutukselle ei ole samalla tavoin kuin alkukesästä. 

Aloittamalla ajoissa säästät myös rahaa

Syksyllä tehdyn suunnittelun etuna on myös se, että pihan rakentaja löytyy luultavasti helpommin, jos toteutusta ei aiota tehdä itse. Piharakentajilla on yhtä lailla kiire kesäkuukausien aikana, joten myöhään keväällä pyydetty tarjous voi olla ensinnäkin kalliimpi kuin alkuvuodesta pyydetty, sekä luultavasti osa rakentajista on jo myynyt kesänsä täyteen. Ajoissa lähetetyllä tarjouspyynnöllä saa myös suuremmalla todennäköisyydellä useammalta yritykseltä tarjouksen, sillä vuodenvaihteessa kaikki tuskin ovat vielä myyneet tulevaa kesäänsä täyteen. Pyydä siis rohkeasti suunnittelutarjousta pihasuunnittelijaltasi nyt vaikkei asia ajankohtaiselta tuntuisikaan. Näin pääset toteuttamaan pihaasi ensi vuonna heti lumien sulamisen jälkeen. 

Kirjoittaja on Henna Väisänen, Mas ry:n sihteeri ja maisemasuunnittelija. Lisätietoa yhdistyksestä ja sen ajankohtaisista asioista verkkosivuilla www.maisemasuunnittelijat.fi