Tuusulan asuntomessut avaavat porttinsa yleisölle elokuussa

Facebook
26.06.2020 | Rakentaminen
Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja Tuusulan kunnan yhdessä järjestämä Asuntomessut Tuusulassa 2020 -tapahtuma toteutuu elokuussa noudattaen Valtioneuvoston antamia linjauksia yleisötapahtumista. Vuoden 2020 Asuntomessut Tuusulassa ovat historialliset monella tapaa. Messut järjestetään jo kolmannen kerran Tuusulassa, jonne Asuntomessujen historian ensimmäiset messukodit nousivat jo 50 vuotta sitten.– Elokuun messujen järjestelyissä tullaan huomioimaan ennen kaikkea annetut viranomaisten ohjeistukset, mutta samalla tekemään messukävijän kokemuksesta kaikin tavoin sujuva turvallisuudesta tinkimättä. Haluamme, että kaikilla messukävijöillä on yhtäläinen mahdollisuus nauttia ja inspiroitua Rykmentinpuiston upeista messukohteista, painottaa toimitusjohtaja Anna Tapio, Osuuskunta Suomen Asuntomessuilta.Asuntomessujen valmistelut pidettäväksi 3.-30.8.2020 ovat täydessä vauhdissa. Jos messuja ei pystytä toteuttamaan elokuussakaan, mietitään pienimuotoisempaa, uudenlaista yleisötapahtumaa myöhemmälle syksyyn.Vaikka messutapahtuman ajankohta nyt siirtyykin elokuulle, messualueen kotien ja yleisten alueiden rakentaminen Rykmentinpuistossa Tuusulassa edistyvät ja kohteet valmistuvat aikataulussa.– Meille on rakentumassa Rykmentinpuistoon upea messualue, josta voimme olla ylpeitä ja joka kuvastaa uudenlaista Tuusulaa monipuolistaen mielikuvaa asumisesta täällä, toteaa Asuntomessut Tuusulassa -projektin projektipäällikkö Riikka Uusikulku Tuusulan kunnasta.Kaikissa tapahtumajärjestelyissä tullaan huomioimaan yleisön ja henkilökunnan turvallisuus ja hyvinvointi.Lipunmyynti messuille on jo auki normaalisti. Mikäli viranomaiset ohjeistavat peruuttamaan yleisötapahtumat vielä elokuussakin, on asiakas oikeutettu saamaan ostetun pääsylipun hinnan takaisin.Tuusulan Rykmentinpuisto on ainutlaatuinen aluePääkaupunkisedun kylkeen, kulttuurihistorialtaan värikkääseen Tuusulaan sijoittuvat 50-vuotisjuhlamessut esittelevät kaupunkiasumisen parhaat puolet yhdistettynä kylämäiseen yhteisöön, jossa palvelut ja naapurit ovat lähellä ja asuminen on terveellistä ja turvallista. Viljapellot ja luontopolut lähtevät suoraan kotien takapihoilta. Taiteen merkitys elämisessä ja olemisessa näkyy niin asuinympäristössä kuin kotien sisälläkin.Monipuolista elämisen taidetta tulevaisuuden kyläkaupungissaTässä tulevaisuuden kyläkaupungissa on mahdollista asua eri elämänvaiheissa. Poikkeuksellisen monimuotoinen asuntojen typologia townhouseista pientaloihin ja alueelle myöhemmin valmistuviin kerrostaloihin muodostaa naapuruston, jossa erilaisten asukkaiden tarpeet huomioidaan jokaisessa elämänvaiheessa.Asuntomessut juhlistaa messujen aikana tulevaisuuden asumista neljän vahvan teeman kautta aina viikon kerrallaan. Teemoja ovat asuminen tänään ja huomenna, sisustus- ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi, ja vastuullisuus.Sisustuksessa näkyy skandinaavisuusTuusulan messukohteiden sisustuksessa on vahvasti esillä skandinaavisuus, mutta uniikilla ominaisuudella varustettuna. Sisustussuunnittelija Malla Tapio kertoi, että kyseisellä tyylisuunnalla on kansainvälisestikin tunnistettu nimi “japandi”. Tyylisuunnassa skandinaavinen harmonia kohtaa japanilaisen askeettisuuden ja tyylipuhtauden. Sille on ominaista harmonia, jossa vaalea värimaailma yhdistyy pehmeisiin luonnollisiin sävyihin.Toinen esille nouseva sisustustrendi on ekologisuus. Kotimaisuus, päästövapaat, turvalliset ja pitkäikäiset laadukkaat tuotteet ovat tärkeässä roolissa helppohoitoisuuden ja huollettavuuden lisäksi.Vastuullisuus näkyy myös energiaratkaisuissa ja rakennusmateriaaleissaRykmentinpuistosta on rakennettu monin tavoin kestävää asuinaluetta. Messualue nousee Tuusulan keskustan tuntumaan palveluiden ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Entisestä varuskunta-alueesta on muodostumassa uusi merkittävä asuinalue, josta esimakua antaa lähes 100 asunnon asuntomessualue. Messukohteiden vastuullisuuteen liittyvät valinnat rakennusmateriaaleista ja energiaratkaisuista lähtien nousevat erityiseen rooliin. Alueen energiaratkaisuihin on kiinnitetty alusta lähtien erityistä huomiota ja moni messukohde hyödyntääkin energiaa ilmasta, auringosta tai maasta. Messualueella on paljon puurakentamista ja kestävät valinnat näkyvät myös messukotien materiaalivalinnoissa.Messuvieraalle sujuvat liikenneyhteydetHelsingistä 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Tuusulaan on helppo tulla omalla autolla ja julkisilla liikennevälineillä.Viisikymmentä vuotta Asuntomessuja: kolmas kerta TuusulassaVuoden 2020 Asuntomessut ovat jo kolmannet Tuusulassa. Ne juhlistavat Asuntomessujen 50. juhlavuotta – Suomen ensimmäiset asuntomessut järjestettiin vuonna 1970 Tuusulan Lahelassa. 30 vuotta myöhemmin Tuusulan Nummenharjussa vieraili historian suurin määrä messukävijöitä, 274 000.www.asuntomessut.fiArtikkeli on julkaistu Uudenmaan Rakennusmaailma -lehdessä (Asuntomessut 2020 -teemanumero).

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä