Vuoden 2024 Paalutustyömaa on Posti-Transvalin jakeluvarasto Järvenpäässä

Facebook
08.10.2024 | Rakentaminen

Posti-Transval rakennuttaa valmistuessaan Suomen suurimpiin kuuluvan jättivaraston, jonka vaihe 1 on valittu vuoden 2024 Paalutustyömaaksi. Kestävän kehityksen mukainen jakeluvarasto tulee sijaitsemaan logistisesti erinomaisesti lähellä pääkaupunkiseutua, Järvenpään pohjoisosassa Svengin yritysalueella valtatie 4:n varrella.

Varaston tontti vastaa kooltaan noin 13 jalkapallokenttää ja mahdollistaa yli 90 000 neliömetrin varaston rakentamisen. Hanke käsittää kolme vaihetta, joista ensimmäinen keväällä 2025 valmistuva on laajuudeltaan noin 35 000 neliömetriä. Tontin hankintahinta ja varaston ensimmäisen osan rakennuttamiskustannukset ovat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa.

Jakeluvaraston suunnittelussa on otettu huomioon rakennuksen energiatehokkuus ja hiilidioksidipäästöjen minimointi. Lämmityksessä hyödynnetään maalämpöäratkaisuja sekä sähkön tuotannossa aurinkoenergiaa.

Paalutusurakka

Skanska Infra Oy:n paalutuskoneet löivät kohteeseen teräsbetonipaaluja parin kuukauden aikana yhteensä 50 km eli noin 1,2 km päivässä. Paalutusurakan aikataulu oli erittäin tiukka, paalutusurakkatarjoukset jätettiin 2023 marraskuun alussa ja valmista piti olla jo seuraavan helmikuun alulla. Paalutus tuli tehdä ns. hyötymittaurakkana, valmiiden paaluperustusten paalujen kokonaismitan mukaan.

Skanska Infra Oy:n työpäällikkö Jyrki Nikkinen kertoo, että toteutusta mietittiin tarkkaan jo tarjousvaiheessa, sillä jo sinällään tiukka aikataulu sisälsi joulun- ja uudenvuodenajajan pyhät. Suunnitelmadokumenttien melko hyvä laatu ja valmiusaste helpottivat työn suunnittelua jo tässä vaiheessa sekä alalla vallinnut matalasuhdanne puolestaan mahdollisti riittävän paalutuskonekapasiteetin varmistamisen.

Alueen kalliosta ja paksusta moreenista muodostuvan kantavan pohjatason korko vaihtelee paljon ja paikoittain jyrkästikin, minkä vuoksi paaluluetteloiden suunniteltuja paalupituuksia jouduttiin korjaamaan urakoitsijan toimesta.

Lisähaasteen paalutusurakalle toi normaalia varhaisempi pakkaskausi joulukuussa. Lumi ja jää haittasivat paalujen asentamista, alueen runsas työmaaliikenne tiivisti ajoreiteillä maapohjaa kivikovaksi routakerrokseksi, joka ulottui paikoitellen 1–1,5 m syvyyteen. Suuri paalutarve katettiin toimittamalla yli 4000 kappaletta RTB-300-16 paaluja HTM Yhtiöiden kahdelta tehtaalta, Ryttylästä ja Nummelasta.

Paalutustyö eteni sujuvasti, vaikka työmaa-alueella oli meneillään monenlaisia toimintoja samanaikaisesti, sillä yhteistyö ja töiden yhteensovitus sujui hyvin maanrakennusurakoitsijan Jokioisten Maanrakennus Oy:n ja Skanska Infra Oy:n välillä.

Vuoden 2024 Paalutustyömaan valintaperusteet

Tuomariston perusteluja vuoden 2024 Paalutustyömaan valinnalle:

  • Hankkeessa saavutettiin poikkeuksellisen pieni paaluhukka, haastavissa pohja- ja talviolosuhteissa.
  • Työturvallisuuteen oli kiinnitetty erityisesti huomiota ja tapaturmilta vältyttiin, vaikka alueella oli samanaikaisesti useita työvaiheita käynnissä.
  • Työmaan kulkutiet ja paalujen purkupaikat pidettiin talviolosuhteissakin hyvässä ja turvallisessa kunnossa.
  • Suuri paalutarve lyhyessä ajassa ja mittamuutosten hallinta näiden suhteen aiheutti haasteita, joista selvittiin maanrakennusurakoitsijan, paalutusurakoitsijan sekä paalutoimittajan eri toimintojen kitkattomalla yhteensovittamisella.
  • Paalutoimittaja sai kiitettävästi ja hallitusti tietoa suunnitelmien muutoksista sekä maanrakennus- että paalutusurakoitsijalta, näin tuotannon suunnittelulle jäi riittävästi aikaa hallittuihin muutoksiin.
  • Erityinen kunniamaininta operatiivisesta toiminnasta työmaan henkilöstölle, paalutusryhmälle, työnjohdolle ja työpäälliköille sekä paalutehtaiden henkilöstölle.
  • Vuoden 2024 Paalutustyömaan valinnan suoritti Betoniteollisuus ry:n paaluvaliokunta, joka koostuu betonipaaluteollisuuden edustajista.

Teksti- ja kuvalähde Rakennusteollisuus RT ry

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu