Vuoden rakennuttajakonsultiksi Pekka Romppanen Indepro Oy:stä

Vuoden 2024 rakennuttajakonsultti on Pekka Romppanen.
Vuoden 2024 rakennuttajakonsultti on Pekka Romppanen.
20.01.2025 | Rakentaminen

Rakennuttajatoimistojen liitto on valinnut vuoden 2024 rakennuttajakonsultiksi Pekka Romppasen Indepro Oy:stä. Romppanen on kokenut ja erittäin ammattitaitoinen rakennuttajakonsultti, jonka erikoisosaamista ovat julkiset hankinnat, projektinjohtourakat ja vaativat peruskorjaushankkeet.

Vuoden rakennuttajakonsultille 2024 on kertynyt yli 20-vuotisen työuransa aikana vahva ja monipuolinen osaaminen eri urakkamuodoista ja hankkeista. Valinnan tehnyt tuomaristo kiitteli erityisesti Romppasen kokemusta poikkeuksellisen suurista ja vaativista hankkeista, joita hän on menestyksekkäästi vetänyt. Viime vuosien aikana esimerkkeinä näistä ovat Presidentinlinnan, Olympiastadionin sekä viime syksynä valmistuneen Finlandia-talon peruskorjaushankkeet.

Romppasen kanssa työskennelleet kiittelevät erityisesti hänen yhteistyö- ja neuvottelutaitojaan. Hän perustaa toimintansa projektiryhmän hyvälle yhteistyölle ja on toimissaan analyyttinen ja harkitseva. Hankkeissa mukana olleet korostivat myös hänen ratkaisukeskeisyyttään ja myönteistä otetta kehittämiseen esimerkiksi hankintapuolella.

– Hankkeen onnistumiseksi koko projektitiimi on saatava toimimaan yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Rakennuttajakonsultti on osaltaan luomassa tiimin yhteistyön edellytyksiä. Rakennuttajakonsultin yhteistyö- ja neuvottelutaitoja tarvitaan erityisesti peruskorjattaessa vaativia suojeltuja kohteita, sillä hankkeessa on useita osapuolia ja näkemyksiä. On ollut etuoikeus saada toimia useiden kansallisesti merkittävien rakennusten vaativissa peruskorjaushankkeissa. Valinta Vuoden rakennuttajakonsultiksi on arvokas tunnustus, toteaa Pekka Romppanen.

Vuoden rakennuttajakonsultti -tunnustuksen tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee Raklin Rakennuttaminen-johtoryhmästä koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia. RTL ry on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin vuodesta 2010.

Lähde: Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu