Vuoden Ympäristörakenne 2020 -kilpailun finalistit valittu – palkinnot jaetaan webinaarissa

Facebook
16.10.2020 | Rakentaminen
30. kerran järjestettyyn Vuoden Ympäristörakenne -kilpailuun osallistui jälleen laadukkaita ja korkeatasoisia ehdokkaita. Neljäntoista erityyppisen ympäristökohteen joukosta tuomaristo valitsi neljä finalistia: Åvik – Tikkurilan Jokiranta ja Ankkapuisto Vantaalta, Hyväntoivonpuisto Helsingistä sekä Sipoonlahden yhtenäiskoulun piha Sipoosta.  Vuoden Ympäristörakenne -kilpailuun tuli edellisvuosien tapaan runsaasti kiinnostavia ja monipuolisia ehdokaskohteita, joissa oli mietitty rakennettua ympäristöä niin visuaalisesti kuin alueiden toimivuudenkin kannalta. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistui neljätoista ehdokasta. Pääkaupunkiseudun lisäksi kohteita oli Porista, Valkeakoskelta ja Oulusta. Ympäristörakentamisen monimuotoisuus ja merkitys tulivat hyvin esiin ehdotuksissa, joissa esiteltiin moneen käyttöön tarkoitettuja puistoja, koulupihoja ja ulkoilureittejä. Oli myönteistä huomata, kuinka ympäristöjä on suunniteltu ja rakennettu ilahduttamaan, aktivoimaan ja helpottamaan ihmisten arkea. Åvik – Tikkurilan jokiranta Tikkurilan jokiranta kehittyy rinnakkain uudistuvan keskustan kanssa. Tuomariston mielestä kohteessa on onnistunut maisema-arkkitehtoninen kokonaissuunnitelma. Teknisen rakentamisen laatu on hyvää. Alueella ja leikkipuistossa on paljon pieniä yksityiskohtia, ja varsinkin valaistus sai tuomaristolta kiitosta. Ankkapuisto Ankkapuisto on yksi Vantaan kestävän ympäristörakentamisen pilottikohteista. Tuomaristoa miellytti erityisesti alueen luonnonmukaisuus ja se, että vettä on runsaasti. Alue on tiiviisti yhteydessä ympäristöönsä, ja vanhoja puita on jätetty kasvamaan. Ankkapuistossa on englantilaisen puiston tunnelmaa. Hyväntoivonpuisto, pohjoinen Hyväntoivonpuisto on Helsingin Jätkäsaaren sydämenä sijaitseva uudenlainen viheralue ja asukkaiden olohuone. Tuomaristo kiinnitti erityisesti huomiota alueen elävyyteen ja toiminnallisuuteen. Puistoon on istutettu paljon puita, joiden kasvun myötä alueesta tulee metsämäinen. Tila ja ympäröivät rakennukset muodostavat eheän kokonaisuuden. Sipoonlahden yhtenäiskoulun piha Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva luokkien 1.–9. yhtenäiskoulu, jonka pihalla vietetään aikaa myös koulun jälkeen. Pihassa on otettu huomioon niin opetuksellisuus kuin toiminnallisuuskin. Pihan toteutus kertoo uudenlaisesta ajattelusta, joka suosii monipuolisuutta, kierrätysmateriaalien käyttöä ja pihan jatkuvaa kehittämistä. Voittaja julkistetaan 1.12. Vuoden ympäristörakenne -webinaarissa Koronatilanteen takia Vuoden ympäristörakenne -kilpailun voittaja julkistetaan virtuaalisessa palkintojenjakotilaisuudessa tiistaina 1.12.2020 kello 10–12.Tilaisuudessa esitellään myös Vuoden ympäristörakenne -kilpailun toimintaa 30 vuoden ajalta. Kilpailun järjestävät KIVI ry, Betoniteollisuus ry ja Puutarhaliitto ry. Tuomaristossa ovat mukana myös Suomen Arkkitehtiliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, ympäristöministeriön ja Viherympäristöliiton edustajat. Artikkeli on julkaistu Espoon-Vantaan Rakennusmaailma -lehdessä 6/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu