Lehmuskolo Oy:ssä arvot näkyvät kaikessa tekemisessä

Facebook
05.06.2020 | Sosiaali- ja kuntatalous
Lehmuskolo oy on lastensuojelun palveluja tarjoava perheyritys, joka toimii jo toisessa sukupolvessa. Yrityksen vahvat arvot – osaaminen, turvallisuus ja usko tulevaisuuteen – näkyvät kaikessa tekemisessä.Yhtiön neljä lastensuojeluyksikköä ovat eri tavalla profiloituneita, mutta toimivat yhteisten arvojen mukaisesti. Toukola on pienille lapsille tarkoitettu yksikkö, kun taas Metsämaa on suunnattu yli 14-vuotiaille lapsille itsenäisen elämän harjoitteluun, kestäen tarvittaessa koko jälkihuoltoajan. Jukola on puolestaan neuropsykiatrisesti ja psykiatrisesti oireileville lapsille tarkoitettu erityisyksikkö. Edellisten lisäksi Lehmuskoloon kuuluu myös teiniäideille ja heidän vauvoilleen tarkoitettu Haikaranpesä, joka on yksikkönä ainutlaatuinen Suomessa.– Kaikki lastensuojeluyksikkömme ovat selkeästi omanlaisiaan ja henkilökunnan rekrytoinnilla on haettu erikoisosaamista ja työntekijöitä, joilla on vahva halu kehittää ja kehittyä. Lastensuojeluyksiköiden lisäksi meillä on myös jatkuvasti kehittyvä avopalveluiden puoli, kasvatusjohtaja Roosa Koivuniemi esittelee.Perheyritys jo toisessa polvessaYhtiön ensimmäinen yksikkö, Jukola, avautui alkuvuodesta 2002. Roosa Koivuniemi ja Pinja Hakala ovat olleet aktiivisesti mukana vanhempiensa perustaman yrityksen toiminnassa mm. kesätöiden muodossa. Sittemmin he ovat olleet mukana yhtiön päivittäisessä toiminnassa jo 10 vuoden ajan. Mika Laaksosellakin on jo yli 10 vuoden työhistoria Lehmuskolon palveluksessa. Kokemuksen kautta kaikki kolme ovat kasvaneet yrityksen arvomaailmaan ja perinteisiin.– Haluamme kehittää yrityksen toimintaa ja palveluja, kuitenkin perinteitä kunnioittaen. Perheyritysajatus on meille tärkeä ja olemme siitä ylpeitä, varatoimitusjohtaja Pinja Hakala toteaa.Mika Laaksonen aloitti Lehmuskolossa vuonna 2008, työskennellen ensin muutamia vuosia yksikön johtajana, jonka jälkeen hän siirtyi toimistolle. – Toimin aluksi Pinjan ja Roosan isän, Jussin, työkaverina. Sukupolvenvaihdoksen myötä ja Jussin siirtyessä taka-alalle, Roosa ja Pinja ovat ottaneet vetovastuuta yrityksestä. Roosa vastaa yrityksen kasvatuksen laadusta ja kehittämisestä ja Pinja puolestaan yrityksen hallinnosta ja johtamisjärjestelmän kehittämisestä, avopalveluiden johtaja Mika Laaksonen kertoo.Laaksonen pääsi seuramaan sukupolvenvaihdosprosessia läheltä ja kuvailee sen sujuneen hienosti. – Olemme panostaneet laatuun ja menty sen suhteen eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yrityksen osaaminen on kehittynyt ja yrityksessä on paljon pitkäaikaisia, sitoutuneita työntekijöitä, jotka pitävät työstään. Huolehdimme myös henkilöstön osaamisesta ja hyvinvoinnista säännöllisten koulutusten kautta. Pinja on ollut vastuussa tästä.Pinja Hakala lisää, että myös yhtiön johto on kouluttautunut viime aikoina, jonka puitteissa hän kouluttautui työhyvinvointivalmentajaksi. – Työnantajana meille on tärkeää ymmärtää työhyvinvointiasiat syvällisesti ja kehittää työhyvinvointia pitkäjänteisesti. Työhyvinvoinnin johtamisen pysyvinä painopisteinä meillä on osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen sekä hyvä johtaminen, joihin panostamme vahvasti. Ilmapiirin ja työympäristön ja toimivien työtapojen kehittämiseen satsaamme myös. On myös merkityksellistä tukea työntekijöiden työn ja vapaa-ajan yhdistämistä. Perheyställisyys on meille kunnia-asia.Arvot näkyvät kaikessa tekemisessä– Kolme pääarvoamme – osaaminen, turvallisuus ja usko tulevaisuuteen – näkyvät meidän jokapäiväisessä toiminnassa sekä tekemässämme kasvatustyössä. Työntekijöidemme on osattava toimia näiden arvojen pohjalta, kun he työskentelevät asiakkaidemme kanssa. Haluamme arvojen näkyvän meissä myös työnantajana sekä uusien palveluiden kehitystyössä. Haluamme arvojemme ohjaavan päivittäistä toimintaa ja keskustelemme yhdessä henkilökunnan kanssa paljon arvojen toteutumista arjen kasvatustyössä, Roosa Koivuniemi painottaa.Mika Laaksonen lisää, että kasvatuksessa korostuu erityisesti usko tulevaisuuteen, joka on kaiken lähtökohta yrityksen asiakkaita ajatellen.Pinja Hakala täydentää, että usko tulevaisuuteen näkyy myös johtamisjärjestelmän kehittämisen kautta. – Meillä on usko siihen, että voimme vaikuttaa ihmisten elämään. Asiakkaamme ja työntekijämme voivat saada onnistumisen kokemuksia, kun tätä työtä tehdään sydämellä.Koivuniemi painottaa toiminnan pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuutta. – Toiminnan lähtökohtana on periksiantamattomuus, uskomme koko työskentelyn ajan, että lapsessa on kaikki tarvittavat voimavarat, jonka avulla hän pystyy pärjäämään omassa tulevaisuudessaan.Kattavat avopuolen palvelutLehmuskolo tekee vaativaa perhetyötä ja ammatillista tukihenkilötoimintaa, joiden lisäksi tarjotaan räätälöityäkin avotyötä, kuten perhetilanteiden arviointia, vanhemmuuden arviointia ja terapeuttista perhetyötä. Meillä työskentelee seksuaali- ja perheterapeutti, muutama neuropsykiatrinen valmentaja sekä psykoterapeutti – avopuolella hyödynnettävää osaamista on tarjolla laajalti.– Emme myy valmiita paketteja, vaan tarjoamme perheen tarvitsemaa palvelua yksilöllisesti, lastenhoitopalvelusta aina vaativaan perhetyöhön ja kaikkea siltä väliltä, Mika Laaksonen mainitsee.Hän jatkaa kertoen perhetilanteen arviointiesimerkin, jossa saatiin kiireellisellä aikataululla järjestettyä perheelle laadukas arviointikokonaisuus. Perheen tilanne oli toistuvasti kriisiytyvä, eikä perinteisen perhetyön keinoin ollut mahdollisuutta selvittää, mitkä asiat haasteellisiin tilanteisiin johtavat. Lehmuskolon ammattilaisista saatiin koottua moniammatillinen tiimi, johon kuului neuropsykiatrinen valmentaja, psykoterapeutti sekä kaksi kokenutta perhetyöntekijää. Tiimi työskenteli intensiivisesti perheen kanssa ja lopputuloksena perheen haasteet saatiin kartoitettua ja perhe sai toimivia työvälineitä arkeensa. Arviointi toteutettiin Lehmuskolon vuokraamassa asunnossa, koska perheen kotona ei voinut arviointia toteuttaa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten Lehmuskolon avopalvelut taipuvat tehokkaasti vastaamaan asiakkaan tarpeita.– Pystymme reagoimaan nopealla aikataululla ja keräämään asiantuntevan tiimin parissa päivässä.Mika Laaksonen mainitsee, että Lehmuskolo tekee myös kriisityötä. – Eräässä perheessä oli onnettomuustilanne, eivätkä vanhemmat pystyneet hoitamaan pientä lastaan. Järjestimme niin, että meiltä meni työntekijä perheeseen ja otti vanhempien vastuuta, huolehtien ruokailuista sekä päiväkodin ja kodin välisestä liikennöinnistä sekä yön yli hoidosta. Räätälöintiin on olemassa monia mahdollisuuksia. Pystymme arvioimaan koko perheen, kartoittamalla kokonaistilanteen, mitä koulussa ja harrastuksissa tapahtuu, eli miksi oireet ilmenevät juuri tietyllä tavalla.Palveluiden kysyntä kasvussa koronatilanteen johdostaLehmuskolo saa paljon paikkakyselyitä ja varsinkin koronaepidemian myötä tarve on lisääntynyt merkittävästi.Roosa Koivuniemen mukaan kysyntää on erityisesti kriisipaikoille ja sijoituksille. – Uskon että Koronakriisillä voi olla valitettavan kauaskantoisia vaikutuksia. Jo nyt perheiden tilanteet ovat kriisiytyneet ja alkoholinkulutus on kasvanut valtavasti. Poliisilta on tullut tietoa, että perheissä on ollut paljon aiempaa enemmän kotihälytyksiä ja väkivaltatapauksia. Olemme valmistautuneet, että pystymme omalta osaltamme olemaan joustavia ja ihmisten tukena. Meillä on osaajia, joita tämänkin kriisin jälkeen tullaan tarvitsemaan. Koetamme pysyä askeleen edellä, että pystymme vastaamaan syntyviin tarpeisiin omalta osaltamme. Eristäytymistilanteen jälkeen syntyy varmasti uudenlaisiakin haasteita, jonka takia on tärkeää että perhe- ja tukihenkilöpalveluita lisätään paljon eri toimijoiden toimesta.Koivuniemi lisää, ettei kriisitilanne kosketa nyt ainoastaan lastensuojeluperheitä. – Itse tunnen paljon sellaisia perheitä, joilla ei ole mitään lastensuojelukontaktia, mutta monessa perheessä ollaan nyt pulassa ja mietitään tulevaisuutta, miten tästä tilanteesta selvitään.Koronapilvelläkin on hopeareunusJos tilanteesta halutaan hakea jotain positiivista, se on lisännyt Lehmuskolon johdon mukaan yhteisöllisyyttä monella tapaa. Lehmuskolon toiminnassa tämä näkyy mm. uudenlaisina palaverikäytäntöinä ja toiminnan priorisointina.– Koen että meillä on ollut todella hyvää yhteistyötä koko henkilökunnan kanssa. Hyvä tiimityö ja -henki kantavat vaikeammissakin paikoissa. Luotamme että jokainen tekee parhaansa ja kannustamme toisiamme. Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää, joten olemme kannustaneet heitä pitämään huolta itsestään ja omistakin perheistään, Pinja Hakala mainitsee.Koivuniemi lisää, että kriisitilanne on näyttänyt kuinka hyviä tyyppejä talossa työskentelee. Ihmiset pystyvät toimimaan myös kovan paineen alla turvallisina aikuisina lapsille ja perheille.Mika Laaksonen täydentää, että lasten yhteisöllisyys on lisääntynyt. – Nyt voidaan tehdä yhteisiä juttuja, kuten vaikkapa pelata lautapelejä ja leipoa yhdessä. On tavallaan palattu vanhaan perinteeseen lastensuojelutyössä, kun elämän vauhtipyörä on hieman hidastunut. Tämä on parantanut lasten ja aikuisten sidettä yksikössä. Lapset ovat olleet huolissaan Koronatilanteesta, josta työntekijät ovat ottaneet kopin. He jaksavat käydä asioita läpi ja keskustella aiheesta lasten kanssa.Pinja Hakala painottaa, että tällaisessakin tilanteessa vahva usko tulevaisuuteen on toiminut perustana selviytymiselle.Roosa Koivuniemi lisää, että tulevaisuuden uskon lisäksi turvallisuus ja osaaminen ovat korostuneet meneillään olevassa kriisitilanteessa.– Olemme tähdänneet siihen, että kaikilla työntekijöillä ja lapsilla olisi turvallinen olo. Ihmiset osaavat sen mitä heidän pitää tehdä. Täällä hallinnon puolellakin olemme saaneet kiitosta toiminnastamme, erityisesti työntekijöiltämme, liittyen siihen, miten olemme reagoineet ja olleet mukana toiminnassa tässä haastavassa tilanteessa. Heillä kaikilla on ollut tarvittava tieto, miten tehdään, mitä heiltä odotetaan ja miten lasten kanssa toimitaan.Työntekijät ovat osa perhettä– Perheystävällisyydestä ja perheyrityksestä puhuttaessa, suunnittelemme parhaillaan työntekijöille ja heidän perheilleen yhteistä tyky-päivää. Päivä pitää sisällään yhteistä toimintaa ja se on tarkoitus järjestää syksyllä.Idea on lähtöisin ohjaajilta itseltään, jota hiukan kehitimme siltä pohjalta, että mukana olisivat myös työntekijöiden puolisot ja lapset. Tämä osoittaa meidän perhehenkisyyttä ja läsnä olevaa johtamista, Laaksonen painottaa.– Perhe on sanana kantava. Olemme perheyritys, teemme töitä perheiden kanssa, arvostamme erilaisia perheitä ja huomioimme myös työntekijöiden perheet toiminnassamme. Perhepäivällä pyritään tekemään näkyväksi, että työntekijöidenkin perheillä on meille merkitystä. Haluamme olla perheystävällinen työpaikka, Roosa Koivuniemi alleviivaa loppuun.Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä