Lastensuojelun Keskusliiton keväällä julkaisemassa kirjoituksessa pohdittiin koronakriisin pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Vaikutuksia voidaan vasta arvailla, mutta jo nyt ammattilaiset ovat havainneet merkkejä siitä, että arjen rakenteiden murtuminen on vaikuttanut niihinkin, jotka ennen pandemiaa eivät voineet huonosti. Lapsia ja nuoria ei saa unohtaa koronan vaikutusten tarkastelussa. Heidän tulisi päinvastoin olla ensimmäisiä, joita kriisin jälkihoidossa ajattelemme. (Lähde:Lastensuojelun Keskusliiton viestintätoimikunta)

Kysyimme Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselta, miten hänen mielestään koronakriisi on vaikuttanut lapsiin ja nuoriin.

– Lasten ja nuorten pahoinvointi on monilla mittareilla ollut yleistä jo ennen korona-aikaa. Masennuksen ja ahdistuksen tunteet, koulunkäynnin ja mielenterveyden vaikeudet, väkivalta, päihteet ja yksinäisyys ovat ongelmia, joista nuoret, vanhemmat, ammattilaiset ja tutkijat ovat toistuvasti kertoneet. Korona-aika syvensi eriarvoisuutta: ne lapset ja nuoret, jotka jo ennen koronaa voivat huonosti, jäivät aiempaakin pahemmin heitteille, kun taas hyvinvoivat lapset ja nuoret selvisivät pääsääntöisesti hyvin. Osalle lapsista ja perheistä korona toi helpotusta arjen paineisiin ja enemmän yhteistä aikaa. Toivoisinkin, että korona-aika auttaisi meitä hellittämään arjen paineita lasten ja nuorten elämässä. Arkea ei tarvitse suorittaa!

Äskettäin julkaistiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskysely, jossa ilmeni, että jopa puolet tytöistä kokee seksuaalista häirintää. Millaisia ajatuksia tutkimustulokset herättävät lapsiasiavaltuutetussa?

– Tytöt kertovat aiempaa useammin seksuaalisesta häirinnästä ja se on totta kai todella negatiivinen kehityskulku. Itseäni havahdutti erityisesti se, että tyttöjen kokemukset seksuaalisesta häirinnästä julkisessa tilassa olivat yleistyneet kahdessa vuodessa niin merkittävästi – lukiolaistytöillä kymmenestä 18 prosenttiin – vaikka korona-aika on vähentänyt julkisissa tiloissa vietettyä aikaa. Digitaalisessa ympäristössä tapahtuva häirintä oli kasvanut jo edellisessä kyselyssä. Tulokset kertovat epäonnistumisesta tytöille turvallisen ympäristön luomisessa. Ennalta ehkäisevän työn, teknologian, tutkivan poliisin ja koko rikosseuraamusjärjestelmän tulee pysyä ajan hermoilla. On tärkeää myös ymmärtää, että tyttöjen kertoessa häirinnästä ja rikosprosessin käynnistyessä vahinko on jo tapahtunut. Sen tähden tulee aiempaa enemmän kiinnittää huomiota myös tekijöiden tunnistamiseen ja heidän hoitoonohjaukseen. Suojellaan Lapsia ry julkaisi juuri tärkeän selvityksen aiheesta sekä omahoito-ohjelman CSAM-aineistosta kiinnostuneille ihmisille. Sanomatta on jäänyt, että lapsiin kohdistuvan itseilmoitetun seksuaalirikollisuuden tulosten tulkintaa vaikeuttaa, ettei lapsiuhritutkimusta ole tehty vuoden 2013 jälkeen, eivätkä kysymykset ole vertailukelpoisia Kouluterveyskyselyn tulosten kanssa.

Olet jossain yhteydessä todennut, että meiltä puuttuu lähes tyystin kasvatustuki 12–19-vuotiaiden vanhemmille. Millaisissa tilanteissa vanhemmat tarvitsisivat erityisen paljon tukea?

– Lapsen oikeuksien sopimuksessa valtiot velvoitetaan tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään monin eri tavoin – ei vain taloudellisesti, vaan myös palvelujen ja ohjauksen keinoin. Suomessa on erinomainen lastenneuvolajärjestelmä, johon perheet lähes 100-prosenttisesti sitoutuvat. Pienille lapsille on lisäksi tarjolla avoimia päiväkoteja, kasvatus- ja perheneuvoloita sekä järjestöjen ylläpitämiä perhekerhoja ja vertaisryhmiä. Vielä alakoulussakin pääsee tapaamaan opettajaa ja toisten lasten vanhempien kanssa on suhteellisen helppo verkostoitua, kun sovitaan lasten kyläilyistä, syntymäpäivistä ja harrastuksista. Vaan mitä tapahtuu, kun lapsi menee yläkouluun – lukiosta ja ammattikoulusta puhumattakaan? Siirtymissä, joissa sekä lapsi että vanhemmat tarvitsisivat erityisen paljon tukea, he jäävät pitkälti tyhjän päälle. Työelämä vaatii tässä vaiheessa vanhemmilta usein täyttä sitoutumista, omat vanhemmat voivat tarvita hoivaa ja liitotkin usein rakoilevat. Ja samalla teini-ikäinen tarvitsee arjen läsnäoloa lähes siinä missä pienikin lapsi – tapa osoittaa tarpeita on vain kovin erilainen. Tilanne voi herättää epätietoisuutta ja avuttomuutta vanhemmissa, jotka tarvitsisivat juuri tässä kohtaa erityisen paljon tukea ja myös samassa tilanteessa olevien vanhempien apua.

Maailman onnellisuusraportin mukaan korona-aikanakin Suomi on säilyttänyt sijoituksensa onnellisimpana maana. Kaikki toivovat, että omat lapset pärjäisivät elämässä ja olisivat onnellisia. Mitkä ovat mielestäsi vanhemmuuden voimalähteitä lasten kasvatuksessa ja miten lapsille voitaisiin opettaa onnellisuuden taitoja ja tarjota heille perusturvallisuutta?

– Kun odotin esikoistani, äitini totesi minulle, että siinä on sinulle sitten seuraa pitkäksi aikaa. Olen useasti miettinyt tätä lausahdusta, sillä totta se on, että oman lapsen kanssa tulee vuosien ajan vietettyä enemmän aikaa kuin ehkä kenenkään toisen ihmisen kanssa ikinä. On ollut hienoa seurata, miten oma lapsi on pienestä asti yksilöllinen, ihan oma itsensä ihminen, jolla on usein ihan omat kuviot ja tapa olla maailmassa. Suhde omiin lapsiin on samalla ollut oppimisen paikka, ja olen toistuvasti joutunut kyseenalaistamaan omia arvojani, tapojani ja asenteitani.

– Vaikka me vanhemmat välitämme paljon tietoa, elämänkokemusta ja tapoja eteenpäin, saamme lapsilta myös paljon takaisinpäin. Vanhemman ja lapsen välinen toimiva vuorovaikutussuhde voi kompensoida monia lapsuusajan kuormittavia tekijöitä, ja toisinpäin, toimimaton vuorovaikutussuhde voi kärjistää niitä. Totta kai lapsiperhe tarvitsee paljon yhteiskunnan tukea ja hyötyy niistä, esimerkiksi taloudelliset tai terveydelliset ongelmat eivät asenteella parane. Samalla voimme kuitenkin omalla luottavaisella suhtautumisellamme välittää lapselle kokemuksen siitä, että elämä kantaa, vaikka välillä tulisi takkiinkin. Niinpä sanon, että vanhemmuuden paras voimanlähde on lapsen ja vanhemman välinen hyvä vuorovaikutussuhde, jonka rakentamiseen jokaisen tulisi saada riittävästi apua ja tukea.

Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 3/2021.