
Tukea omaan kotiin

31.05.2018 | Sosiaali- ja kuntatalous
Yhä useampi kehitysvammainen ihminen haluaa asua samalla tavalla kuin muutkin – omassa kodissa itse valitsemassaan seurassa. Siitä huolimatta kunnat tarjoavat heille useimmiten asumisratkaisuksi paikkaa ryhmäkodissa.
Tukiasuntoja on liian vähän suhteessa tarpeeseen. Tukiasuminen tarkoittaa, että henkilöllä on asunto tavallisesta asuntokannasta ja hän saa tarvitsemansa tukipalvelut kotiin. Ympäristöministeriön teettämän selvityksen mukaan tavallisiin asuntoihin voidaan järjestää monipuolista tukea ilman, että kustannukset nousevat suuriksi. Miksi tukiasuminen siitä huolimatta on kehittynyt Suomessa hitaasti?
– Yksi syy on kehitysvammaisten ihmisten näkeminen ensisijaisesti ryhmänä, joka tarvitsee turvaa ja huolenpitoa. Moni kehitysvammainen henkilö asuu ympärivuorokautisesti valvotussa asuntolassa, vaikka tosiasiassa tarvitsee tukea vain päiväaikaisessa toiminnassaan. Niissä kunnissa, joissa tukiasumisen ongelmat on pystytty ratkomaan, on löytynyt uusia tapoja järjestää tarvittava tuki kotiin, esimerkiksi henkilökohtaisen avun kautta, Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen sanoo.
Lue koko artikkeli näköislehdestä sivulta 22.
Sosiaali- ja kuntatalous 3/2018
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Perusterveydenhuolto tarjoaa mielenterveyden tukea ja hoitoa yhä useammalle nuorelle
Nuorten mielenterveysperusteisten käyntien määrä julkisessa terveydenhuollossa on kasvanut merkittävästi, kertoo THL.
Sosiaali- ja kuntatalous

Hoivakalustamisen erityisosaaja Junet Oy tähtää tuotannossaan omaan valmistukseen sekä vastuullisuuteen
Junet Oy toimittaa kalusteita hoivakoteihin avaimet käteen -palveluna. Hoiva-alan kohteiden lisäksi yritys toteuttaa julkitilojen kalustamisia.
Sosiaali- ja kuntatalous