Investoinnit, innovaatiot ja kilpailukyky vauhdittavat Suomen kasvua

Facebook
01.09.2026 | Teollisuus

Suomen talous näyttää elpymisen merkkejä. Kasvun vahvistaminen edellyttää kuitenkin investointeihin ja kansainvälistymiseen kannustavaa, kilpailukykyistä ja ennakoitavaa toimintaympäristöä.

Teknologiateollisuuden mukaan hallituksen viimeisimmät talouspoliittiset päätökset tukevat käynnistynyttä kasvua, mutta investointien, viennin ja myönteisen kehityksen vauhdittamiseksi tarvitaan jatkossakin uusia toimia.

– Yritysten investointihalukkuutta on pyritty tällä hallituskaudella vahvistamaan, ja se on juuri sitä politiikkaa, jota Suomi tarvitsee. Tällä tiellä tulee jatkaa. Paras tapa orastavan kasvun ja yritysten luottamuksen vahvistamiseksi on viedä toimintaympäristöä edelleen kannustavampaan suuntaan, toteaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Taina Susiluoto tiedotteessa.

Kasvun vahvistamiselle on nyt pitkästä aikaa hyvät lähtökohdat. Teknologiateollisuuden tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Myös kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä nousi kesäkuun lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Kansainvälisen talouden epävarmuus kuitenkin jatkuu, mikä korostaa kilpailukykyisen toimintaympäristön merkitystä.

Ennakoitavuus tukee investointeja

Teknologiateollisuus pitää ongelmallisena, ettei kaivosveron hybridimallin valmistelussa edelleenkään edetty. Poukkoilevat datakeskusten sähköveropäätökset eivät paranna Suomen toimintaympäristön houkuttelevuutta ja ennustettavuutta. Ratkaisuilla on merkittävä vaikutus Suomen houkuttelevuuteen teollisuuden investointimaana.

– Investointiympäristön ennakoitavuus edellyttää, että sovitut ratkaisut myös viedään johdonmukaisesti ja ripeästi toimeen. Kansainvälisessä investointikilpailussa yritykset vertailevat Suomen toimintaympäristöä jatkuvasti muihin maihin, Susiluoto muistuttaa.

T&K-panostuksista kasvua ja vientiä

Teknologiateollisuus näkee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan merkittävänä kasvun lähteenä. Julkista T&K-rahoitusta tulisi suunnata nykyistä vahvemmin yritysvetoiseen toimintaan sekä innovaatioiden kaupallistamiseen ja skaalaamiseen.

– Suomessa syntyvät ideat ja teknologiat pitää saada nykyistä nopeammin tuotteiksi, palveluiksi ja vientiin. Yritykset investoivat tutkimukseen ja kehittämiseen moninkertaisesti jokaista julkista euroa kohti, joten yritysvetoisella painotuksella voidaan samalla vahvistaa julkisten panostusten vaikuttavuutta, Susiluoto sanoo.

Kasvu tarvitsee energiaa, verkkoja ja sujuvaa luvitusta

Suomen kilpailukyvyn kannalta ratkaisevaa on myös sujuva luvitus sekä ilmasto- ja energiapolitiikan pitkäjänteisyys ja ennakoitavuus. Koko yhteiskunta sähköistyy ja tarvitsee puhdasta, toimitusvarmaa ja kohtuuhintaista energiaa sekä riittävät sähkön siirtoyhteydet.

– Suomi tarvitsee talouskasvua. Se edellyttää investointeja kaikilla toimialoilla samaan aikaan, kun meitä haastaa EU-maiden välinen valtiontukikilpailu. On pidettävä huolta siitä, että kohtuuhintainen ja toimitusvarma puhdas sähkö säilyy Suomen valttina myös jatkossa. Tämä luo perustan niin olemassa olevan teollisuuden uudistumiselle kuin uusille investoinneille, Susiluoto toteaa.

Teksti- ja kuvalähde: Teknologiateollisuus ry

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Muita uutisia

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu