20-vuotias Molentum on paremman palvelun digitoimisto

Toimitusjohtaja Mika Lähteenmäen mukaan Molentumin vahvuuksia ovat asiakaskohtaiset ratkaisut, palvelulähtöisyys ja pitkät asiakassuhteet.
Toimitusjohtaja Mika Lähteenmäen mukaan Molentumin vahvuuksia ovat asiakaskohtaiset ratkaisut, palvelulähtöisyys ja pitkät asiakassuhteet.
07.03.2023 | Yrityselämässä tapahtuu

Yrityksille ja yhteisöille laadukkaita kotisivuja, verkkokauppoja sekä personoituja järjestelmiä toteuttava Molentum Oy täyttää 20 vuotta.

Toimitusjohtaja, yrittäjä Mika Lähteenmäki muistelee, kuinka 2000-luvun alussa www-sivuja pidettiin yrityksen käyntikorttina verkossa.

– Tehtiin hienoja sivustoja, mutta niiden tekeminen kesti älyttömän kauan. Nykyisin samassa ajassa saadaan tehtyä isoja järjestelmiä. Nyt verkkosivut valmistuvat muutamassa päivässä, kun 20 vuotta sitten tekemiseen kului pari kuukautta.

Silloisella tekniikalla asiakas ei päässyt itse päivittämään omia sivujaan, vaan se oli palveluntarjoajan tehtävä, mikä oli asiakkaan kannalta hankalaa ja kallista.

– Monet tekivät omia alustoja, joilla sivuja pystyi päivittämään. Vähitellen alkoi ilmestyä avoimen lähdekoodin alustoja. Kaiken kaikkiaan teknologia on harpannut 20 vuodessa valtavasti eteenpäin, Lähteenmäki näkee.

Monipuolinen mediakentän ymmärrys

Mika Lähteenmäen media-alan työhistoria alkoi joensuulaisessa Radio Jokisessa ja jatkui radiojuontajana Kiss FM:llä sekä ohjelmapäällikkönä NRJ Finland Oy:llä ja Nelonen Median Radio Aalto -kanavalla. Vahva kokemus antaa hyvän pohjan digiyrittäjänä toimimiseen.

– Aloittelin radiohommissa aikana, kun radio oli radio, ja televisio oli televisio. Jossakin vaiheessa puheisiin ilmestyi uusmedian käsite, jolla tarkoitettiin viestintää sähköisissä välineissä, verkko mukaan luettuna.

– Eri välineet kehittyvät käsi kädessä, esimerkiksi kaupallisilla radiokanavilla oli erittäin suositut verkkosivut. Varsinkin Kiss FM:n chat on klassikko, jonka ihmiset edelleen muistavat hyvin. Siellä siihen aikaan töissä ollessa tuntui käsittämättömältä, miten kanavan chatista tuli puheenaihe koko Suomessa, vaikka itse kanava ei edes ollut valtakunnallinen, Lähteenmäki hämmästelee.

Räätälöidyt ratkaisut

Molentumin lähestymistapa on vilpittömän asiakaslähtöinen. Yritys keskittyy tuottamaan juuri sellaisia ratkaisuja, joita asiakas tarvitsee.

– Kun puhelin soi, niin yleensä linjan toisessa päässä tarvitaan ratkaisua johonkin ongelmaan. Suunnitellessamme ja toteuttaessamme kotisivuja, verkkokauppoja ja järjestelmiä mietimme asiakkaan kanssa yhdessä, mitä asiakas ja asiakkaan asiakkaat tarvitsevat. Asiakasta täytyy kuunnella kärsivällisesti, Lähteenmäki korostaa.

– Jokainen toteutus on yksilöllinen ja persoonallinen, eikä niitä oikein voi kopioida asiakkaalta toiselle, vaikka kyseessä olisi sama toimiala.

Verkkokaupat yleistyivät koronan myötä

Koronapandemia aiheutti sykäyksen verkkokauppojen hyödyntämiseen, kun ihmiset eivät enää käyneet kivijalkaliikkeissä.

– Yritykset huomasivat, että nyt on tehtävä kauppaa verkossa, Lähteenmäki toteaa.

– Ennen pandemiaa verkkokauppojen yleistyminen oli hidasta. Verkkokauppoja oli ollut olemassa jo kauan, ja yhtä kauan oli odotettu, missä vaiheessa ne lyövät läpi.

Mika Lähteenmäki huomauttaa, että yritykselle verkkokauppa voi olla hyvä asia, mutta se on vasta ensimmäinen askel.

– Yrityksen kannattaa aina miettiä, miten asiakkaat löytävät verkkokaupan. Markkinointiin on satsattava, jotta hakukoneet löytävät kaupan ja siellä olevat tuotteet.

– Verkkokauppaa on koko ajan aktiivisesti ylläpidettävä ja kehitettävä hyvän tuloksen saavuttamiseksi. Sama pätee tietysti verkkosivuihinkin. Parikymmentä vuotta sitten yritykset saattoivat ajatella, että riittää kun tempaistaan verkkosivut, ja rahaa alkaa tulla ovista ja ikkunoista. Nykyisin ymmärretään yleisesti, että sivut vaativat jatkuvaa tekemistä, jotta yritys näyttäytyy dynaamisena ja elävänä.

Pohjois-Karjalassa leppoisampi meininki

Pääkaupunkiseudulla vuonna 2003 perustettu Molentum Oy siirtyi Pohjois-Karjalaan vuonna 2015. Mika Lähteenmäki on havainnut eron toimintakulttuurissa etelän ja idän välillä.

– Kyllä sen huomasi, kun tänne takaisin muutti, että kaupankäynti on täällä erilaista. Ei niin hektistä kuin pääkaupunkiseudulla. Päätöksiä ei pyritä tekemään heti paikalla, vaan ensin mietitään ja jutellaan – ja juodaan kahvit.

– Meillä on pääkaupunkiseudulla paljon asiakkaita. Siellä päin ratkaisut halutaan nopeasti ja päätöksiä ryhdytään toteuttamaan välittömästi. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta näin se näyttää olevan.

– Työn kannalta ihmisten fyysisellä sijainnilla ei ole nykypäivänä merkitystä. Etätyö oli meille arkipäivää jo ennen korona-aikaa. Meille tekee töitä hieno joukko ammattilaisia eri puolilta Suomea.

Jalat maassa kehittyvä yritys

Molentum profiloituu erinomaisella palvelulla. Mika Lähteenmäen mukaan hyvä tavoitettavuus on avainasia.

– Vastaamme puheluihin ja sähköposteihin ripeästi. Liiketoiminta on tänä päivänä varsin nopeatempoista. Tarjouspyyntöön on syytä vastata samana päivänä, seuraavana päivänä on jo liian myöhäistä.

– Usein minulta kysytään, että ketkä ovat kilpailijoitanne, mutta en osaa nimetä yhtään, sillä mielestäni tällä alalla jokaiselle toimijalle on olemassa oma asiakaskuntansa.

Mika Lähteenmäki kertoo, että Molentum Oy kehittää koko ajan liiketoimintaansa eteenpäin.

– Emme ole ottaneet koskaan yltiöpäisiä riskejä, vaan olemme pyrkineet tasaiseen kasvuun. Kasvua haettaessa on muistettava pitää yllä palvelualttiutta. Ei saa unohtaa sitä, minkä takia yritys on ylipäätään olemassa.

P. 0400 273 150

[email protected]

molentum.fi

facebook.com/molentum

instagram.com/molentum

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu