Ensimmäistä kertaa jaettu valtakunnallinen Vuoden teollisuusteko -palkinto nokialaiselle AGCO Powerille

Facebook
04.10.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

Vuoden teollisuusteolla palkittiin Alihankinta 2021 -messuilla AGCO Power, joka on investoinut vahvasti moderniin tuotanto- ja kokoonpanoympäristöönsä Nokialla. Palkinnon jakoi Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen. 

- AGCO Powerin edelläkävijäinvestointi huippunykyaikaiseen tuotanto- ja kokoonpanoympäristöön ja panostukset kouluttamiseen sekä verkostotyöhön näyttävät suuntaa ja inspiroivat. Robotiikkaa, automaatiota ja uutta työstöteknologiaa hyödynnetään uudessa ympäristössä laajasti. Investointi myös kumuloi runsaasti työtä sekä Suomeen että globaalisti, kertoo Business Tampereen teollisuuden tutkimuksen ja kehityksen asiakkuusvastaava Heini Wallander palkitsemisen perusteista.  

AGCO Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala näkee tulevaisuuden valoisana, kunhan toimenpiteet ovat oikeita sekä yritysten että valtion tasolla. 

- Suomalaisen teollisuustuotannon tulevaisuus on meidän omissa käsissämme, kun huolehdimme että meillä on osaava henkilöstö, laatu korkealla tasolla ja investoimme fiksusti uuteen teknologiaan. Yhteiskunnan tukea tarvitaan laadukkaan koulutuksen järjestämiseen, jotta saadaan päteviä ja motivoituneita henkilöitä jokaiselle portaalle, Juha Tervala sanoo. 

- Meille myönnetty palkinto kertoo, että suuntamme on oikea. Kiitämme siitä ja jatkamme samaan malliin, hän jatkaa. 

Palkinnon saajaksi pyydettiin ehdotuksia, joista Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere valitsi voittajan. Ehdotuksia toivottiin esimerkiksi teollisuuden näkyvyyden ja imagon, monimuotoisuuden lisääntymisen ja kasvun sekä kansainvälistymisen saralta. Tulleista ehdotuksista haluttiin nostaa esiin erityisesti suomalaista osaamista ja rohkeutta investoida teollisuuteen. 

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetusta palkinnosta on tarkoitus tehdä vuosittainen ja nostaa sen avulla esiin teollisuuden ajankohtaisia, vaikuttavia ja positiivisia tekoja.

Kuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä