Iisalmen seudun kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Roosa Partanen: "Digitalisaatio ja teknologia kehittyvät ja tuovat mukanaan uusia tuulia myös kuljetusalalle"

Facebook
02.07.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

Maanteiden tavaraliikenne on pääomavaltainen toimiala. Kuljetusyritysten investoinnit vievät kehitystä eteenpäin ja vaikuttavat ratkaisevasti päästötavoitteiden saavuttamiseen.

Kuljetusala toimii jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa taloussuhdannevaihtelut heijastuvat voimakkaasti kuljetusyrittäjien arkeen. Lisäksi alalla tapahtuu jatkuvasti lainsäädäntöuudistuksia ja asiakastarpeet vaihtelevat toimialoista riippuen. Kuljettaminen ja logistiikka ovat tehokkuuteen perustuvaa liiketoimintaa. Kustannuksia katsotaan tarkalla silmällä ja mietitään, miten toimintaa voitaisiin kehittää entisestään.

Iisalmen seudun kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Roosa Partanen korostaa, että kuljetusalalla on investoitava, jotta toiminta olisi kannattavaa.

- Kalustoa on realisoitava tietyn väli ajoin, muuten vanhan kaluston ylläpito kustannukset tietyllä suoritteella saattavat tulla kalliimmaksi kuin uuden kaluston ylläpito. Kuljetuspalveluiden ostajat usein arvostavat ja usein myös vaativat vähäpäästöistä ja toimintavarmaa kalustoa, joka on laadukkaan ja kustannustehokkaan palvelun pohja.

Kuljetusalan yrittäjillä monia kasvavia kustannuksia

- Polttoaineet ja palkat on tietysti aina suurimmat ja koko ajan kasvavat kuluerät. Vuosittain palkkoihin tulee tietyt korotukset ja isossa mittakaavassa näistä kertyy suuria summia. Polttoaineiden hinta seuraa ajankohtaista polttoaineklausuulia, joka tulee aina kuukautta jäljessä, Partanen toteaa ja jatkaa:

- Koska digitalisaatio ja teknologia kehittyvät koko ajan, niin myös nämä tuovat mukanaan uusia tuulia myös kuljetusalalle. Useimmissa yrityksissä on varmasti käytössä perinteisen paperikirjanpidon ja tuntiseurannan sijaan sähköiset kirjanpito ja seurantajärjestelmät, jotka osoittavat reaaliaikaisen tilanteen. Työohjelmat vaativat suorituskyvyltään tehokkaat laitteet. Ohjelmista, laitteista ja koneista seuraa kuukausittaisia ylläpito kuluja, eli kyllä ne ovat melko suuria ja koko ajan kasvavia kuluja, Partanen selvittää.

Kuljetusten kysyntää ohjaavat infrarakentaminen ja myös kotimaisen kaupan noususuhdanne

SKAL ry:n 10.6. julkaiseman Kuljetusbarometri 2/2021 mukaan koronatilanne tuo oman lisänsä kuljetuksiin, kun polttoainetta tarvitaan kotimaan matkailuun, öljyä lämmitykseen ja puutavaraa rakentamiseen ja remontointiin. Myös kotimaisen kaupan noususuhdanne heijastuu kuljetusten kysyntään. Ajosuoritteet kasvavat, kun yleinen toimeliaisuus lisääntyy.

- Iisalmen seudulla rakennustyömaat työllistävät paikallisia tai lähikuntien maarakennusalan yrityksiä. Nämä ovat kuitenkin usein vain hetkellisiä, lyhyitä urakoita.

Tänä vuonna Iisalmen seudulla meneillään olevista teiden parannustöistä Partanen mainitsee Kiuruvedellä ja 5-tiellä suoritettavat asfaltointityöt.

Ammattitaitoisille kuljettajille riittää töitä

Kun kuljetusmäärät Suomessa kasvavat, niin kuljetusyritykset tarvitsevat työvoimaa. Tulevaisuudessa Ylä-Savon talousalueellakin tarvitaan yhä enemmän ammattitaitoisia kuljettajia.

- Haluamme tuoda alalle positiivista puhetta ja lisäarvostusta, sillä sitä todella kaivataan jo senkin takia, että saadaan työvoimaa tulevaisuuden tarpeisiin. Näkyvyyttä pyritään hakemaan muu muassa yhteistyöllä koulujen kanssa, Partanen kertoo.

Partasen mukaan Iisalmen seudulla osaavaa työvoimaa on kohtuullisesti tarjolla ainakin ajotehtävistä kiinnostuneissa.

- Raskaan kaluston mekaanikkoja ei ole, pula ammattitaitoisista mekaanikoista on huomattavissa korjaamoilla. Mekaanikon työtä tekevät ovat kuitenkin ketjussa myös tärkeässä osassa, Roosa Partanen muistuttaa

Artikkeli on julkaistu Savon Yritysuutiset -lehdessä 3/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä