Innovatiiviset raskaan kaluston korjaamoratkaisut

Facebook
02.07.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

Arpré Oy on toteuttanut vaativia korjaamoratkaisuja jo vuodesta 1961 lähtien. Mikään liikkuvan kaluston korjaamototeutus ei ole Arprélle liian suuri tai liian pieni, sillä onnistuneita korjaamototeutuksia löytyy kaivoskokoluokasta pienkonekorjaamoihin koko Suomen alueella.

– Toimitamme monipuoliset korjaamoratkaisut kevyen ja raskaan kaluston tarpeisiin. Tarjoamme ratkaisut myös kaivosten ja raideliikenteen vaativiin tarpeisiin, myyntipäällikkö Jukka Kallio toteaa.

Alun perin öljylaitteisiin ja niiden valmistukseen keskittynyt Arpré valmistaa korjaamolaitteita edelleenkin. Tuotantoyksikkö sijaitsee Klaukkalassa, minne myös yrityksen letkukelatuotanto on keskittynyt. Öljylaitteiden valmistamisesta toiminta on laajentunut korjaamolaitteiden maahantuontiin ja korjaamosuunnitteluun.

– Korjaamokohdetta lähdetään kartoittamaan asiakkaan tarpeiden mukaan, joten joskus rakennetaan täydellinen korjaamokokonaisuus, toisinaan päivitetään vanhan korjaamon jo olemassa olevaa kalustoa.

Kallio mainitsee, että Arpré tarjoaa olemassa oleville korjaamoille innovatiivisia tuotesarjoja.

– Seuraamme tiiviisti ajoneuvojen teknistä kehitystä ja etsimme maailmanlaajuisesti eri toimittajilta parhaat tuotteet uusiin huoltotarpeisiin. Myös työergonomia ja sen parantaminen oikeanlaisilla apuvälineillä on meillä tärkeä tuotevalikoiman kehittämisen lähtökohta.

Innovatiiviset tuotesarjat korjaamoille

– Meillä on useita tuotteita, joita kilpailijoillamme ei ole vielä. Meiltä löytyy mm. teräsrakenteiset huoltokuilut, jotka tehdään ja varustellaan valmiiksi moduuleiksi tehtaalla. Tehtaalla huoltokuilumoduuliin asennetaan kaikki tarvittavat laitteistot ja toiminnot, kuten valot, paineilmat, ilmanvaihto, jäteveden ohjaukset ja viemäröinnit. Huoltokuilut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. Asennettaessa huoltokuilu lasketaan valmiiksi kaivettuun monttuun ja montun ympärille valetaan betonipinta. Huoltokuilu on käyttövalmiina noin parissa viikossa.

Kallio kertoo, että toinen Arprén innovatiivinen ratkaisu on Good Tool -tuotesarja.

– Kyseessä on nostoapuvälineitä käsittävää avustintyökalusarja korjaamoille. Esimerkiksi raskaan kaluston pyörän navat sekä lasit painavat yllättävän paljon ja nykypäivänä on alettu kiinnittää enemmän huomiota myös mekaanikkojen terveyteen. Mekaanikkojen halutaan pääsevän terveinä eläkkeelle. Tätä varten olemme alkaneet tuoda maahan espanjalaisia Good Tool -nostoapuvälineitä, joita käytetään painavien tuotteiden siirtelyyn korjaamolla.

Kallio mainitsee myös pulttipyssytelineestä, joka siirtää pulttipyssyn aiheuttaman tärinän telineeseen, jolloin huoltomies välttyy tärinän aiheuttamilta haittavaikutuksilta.

– Tuotteella voidaan estää ns. valkosormisuutta, joka on aika yleinen sairaus raskaan puolen rengas- ja jarrumekaanikoilla. Myöskään pyörännapoja ei tarvitse enää punnertaa ja kantaa käsin, koska siihen on olemassa oma nostin. Tuotesarjaa kuuluu myös sähkökäyttöinen yleisnostin, jota voidaan käyttää raskaiden osien nosteluun hyvin monipuolisesti.

Good Toolin valikoimissa on myös imukupilla toimiva lasinostin, joka helpottaa esim. linja-auton tuulilasinvaihtotyötä merkittävästi. Good Toolin avulla huoltomies voi suorittaa toimenpiteen yksin, kun siihen aiemmin tarvittiin kaksi miestä ja rakennustelineet.

– Yksi uutuustuote on Dostert-kattotyöskentelytaso. Nykyaikaisissa raskasajoneuvoissa komponentteja sijoitellaan katolle yhä useammin. Katolle pääseminen ja varsinkin painavien varaosien saaminen sinne ja sieltä pois on joskus melkoinen ongelma. Dostert on säädettävä tasoteline, jossa voidaan säätää työskentelytason korkeutta leveyttä ja pituutta, sen mitat voidaan määritellä aina työn alla olevan ajoneuvon mukaisesti. Kyseessä on lähinnä linja-autokorjaamoille suunniteltu taso, jonka avustamana päästään rappusia pitkin linja- ja kuorma-auton katolle, jolloin työergonomia paranee ja tapaturmariski pienenee, Kallio esittelee.

Arprén valikoimiin kuuluu monipuolinen valikoima erilaisia ajoneuvonostimia, joista yksi hyvin suosituksi noussut tuote on OMER KAR -ajosiltanostin .

– Nostimia voidaan asentaa kaksi peräkkäin, jolloin koko yhdistelmä saadaan nostettua kerralla ilmaan, tämä nopeuttaa korjaamon toimintaa merkittävästi. Koska meillä on oma konepaja, pystymme räätälöimään ja toteuttamaan korjaamokohtaisia ratkaisuita hyvin helposti. Tätä kautta pääsemme myös erottumaan kilpailijoistamme hyvin positiivisesti. Täydellisen korjaamolaitteiston toimitukseen on varattava 2–3 kuukautta, että kohde saadaan myös laadukkaasti suunniteltua.

www.arpre.fi

Artikkeli on julkaistu Savon Yritysuutiset -lehdessä 3/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä