JIPPO Ykkösliigassa kaudella 2024? Yrityskumppaneille tarjolla isoa valtakunnallista näkyvyyttä
Kuva: Mikko Kalavainen / Fotomikko
08.12.2023 | Yrityselämässä tapahtuu
Vuodesta 2024 lähtien kolme korkeinta sarjatasoa suomalaisessa miesten jalkapalloilussa ovat Veikkausliiga, Ykkösliiga ja Ykkönen. Ykkösliiga on aivan uusi sarjataso.
Viime kaudella Kakkosesta ponnistanut JIPPO ylsi peräti Ykkösliigan karsintoihin, joiden finaaleissa PK-35 vei niukasti pidemmän korren. JIPPOn nousu Ykköseen oli kuitenkin selvä tapaus.
Marraskuun 20. päivä 2023 JIPPOn edustusjoukkueen toimintaa pyörittävä osakeyhtiö päätti, että JIPPO ottaa vastaan paikan Ykkösliigasta, jos sitä seuralle tarjotaan.
– Todennäköisesti tarjotaan, arvioi JIPPOn myynti- ja markkinointijohtaja Timo Tahvanainen marraskuun lopussa.
Sarjapaikkojen täyttämisen ketjureaktio
Erikoinen tilanne johtuu siitä, että Veikkausliigassa pelanneen espoolaisen FC Hongan taustayhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen, eikä FC Honkaa tulla ensi kaudella näkemään maan korkeimmilla sarjatasoilla.
FC Hongan tilalle Veikkausliigaan noussee helsinkiläinen IF Gnistan, joka jäi karsinnoissa noususta paitsi, kun IFK Mariehamn piti Veikkausliigapaikkansa.
Mikäli Gnistan nostetaan Veikkausliigaan, sen tilalle Ykkösliigaan tarvitaan joukkue. JIPPO on täydennysmenettelyssä ensimmäisenä ehdokkaana.
– Paikkaa Ykkösliigassa tarjotaan kaiken järjen mukaan meille. Olemme jo jättäneet lisenssihakemuksen, Tahvanainen kertoo.
– Osviittaa ratkaisusta antaa sekin, että JIPPO otettiin mukaan Ykkösliigacupiin, jonka lohkovaihe pelataan tammi-maaliskuussa 2024.
Palloliitto tekee päätökset sarjapaikoista ja lisensseistä viimeistään alkuvuoden 2024 aikana.
– Paikka Ykkösliigassa avaa erinomaisia mahdollisuuksia meille ja yhteistyökumppaneillemme, mutta tuo toisaalta lisää kuluja, jotka meidän pitää pystyä kattamaan. Etenemme jalat maassa ja talous edellä, mutta tosiasia on, että Ykkösliigan joukkue tarvitsee enemmän panostusta kuin Ykkösen, kuvailee Timo Tahvanainen.
Ykkösliiga tarjoaa näkyvyyttä
Jalkapallon toiseksi korkein sarjataso päihittää ottelutapahtuman katsojakeskiarvolla mitattuna esimerkiksi Korisliigan ja jääkiekon Mestiksen.
– Vuonna 2022 katsojakeskiarvo oli silloisessa Ykkösessä noin tuhannen katsojan luokkaa, Tahvanainen mainitsee.
– Kyseessä on Suomen neljänneksi suosituin urheilusarja katsojakeskiarvolla mitattuna. Kärjessä on jääkiekon Liiga, toisena futiksen Veikkausliiga. Superpesis on kolmantena, muttei kovin paljoa jalkapallon Ykkösen – tai tulevan Ykkösliigan – katsojakeskiarvoa edellä.
Hei yrityspäättäjä!
Kiinnostaako valtakunnallinen näkyvyys? Haluaisitko tehdä vahvaa pohjoiskarjalaista yhteistyötä JIPPOn kanssa? Ota yhteyttä myynti- ja markkinointijohtaja Timo Tahvanaiseen, puh. 050 5622 066, s-posti [email protected]
Mediatoistopalvelu Ruutu+ välittää kaikki Ykkösliigan ottelut ihmisten päätelaitteisiin, joten paikka Ykkösliigassa tarkoittaa JIPPOlle ja joukkueen yhteistyökumppaneille merkittävää medianäkyvyyden kasvua valtakunnallisesti.
– Nyt on tarjolla paikka näkyä ja kuulua isosti. Pyrimme osoittamaan nykyisille ja tuleville yhteistyökumppaneille, miten hieno mahdollisuus tässä avautuu, Timo Tahvanainen korostaa.
Yrityksen kumppanuus JIPPOn kanssa räätälöidään aina yksilöllisesti.
– Yhdessä mietitään sopiva paketti kumppanin toiveiden mukaisesti, jotta kohderyhmät ja näkyvyys tulevat mahdollisimman hyvin huomioitua.
Ykkösliiga tarjoaa tasokkaita otteluita
Koska paikka Ykkösliigaan on mitä todennäköisin, pyrkii JIPPO rakentamaan etevän joukkueen sille sarjatasolle.
– Sopimusuutisia olemme julkistaneet pikkuhiljaa viikoittain. Siellä on tosi hyviä joukkueessa jatkajia ja uusiakin pelaajia.
Ykkösliiga on kova sarja, jossa kaudella 2024 pelaa perinteisiä mahtiseuroja, kuten KTP, TPS ja FF Jaro.
– Urheilutietäjille tuttuja seuroja, jotka operoivat isoilla budjeteilla, luonnehtii Tahvanainen.
– Ykkösliigassa meille on luvassa ihanaa savokarjalaista paikalliskamppailua MP:tä vastaan. Heidän kanssaan olemme kilpailleet takavuosina tiukasti ja nyt pääsemme taas vääntämään. Ehdottomasti haluamme voittaa MP:n.
Mehtimäen kentän rakenteita kehitetään
Sarjapelien olosuhteiden puolesta JIPPO joutuu joka tapauksessa anomaan poikkeuslupaa, sillä Mehtimäen kentän valmiudet eivät tällä hetkellä täytä Ykkösliigan tai Ykkösen vaatimuksia.
– Vaikuttaa varmalta, että saamme erikoisluvalla ensi kaudella pelata Mehtimäen kentällä. Lupa edellyttää suunnitelmia olosuhteiden kehittämisestä. Niitä meillä on, Tahvanainen toteaa.
– Sosiaalitilojen parantaminen on kaupungin budjetissa vuosille 2024–25. On iso edistysaskel, että saamme kunnolliset tilat joukkueille ja erotuomareille.
Timo Tahvanainen muistuttaa myös, että suomalaisen jalkapalloilun sarjakausi kestää huhtikuulta lokakuulle, joten kevään ja syksyn pimeiden iltojen kuukausille tarvitaan riittävää kenttävalaistusta.
– Myös kiinteiden, katettujen katsomoiden ja muiden fasiliteettien on oltava sarjan säännöissä vaaditulla tasolla.
Ykkösliigacupin kotipelit maaliskuussa
Kuten edellä mainittiin, JIPPO on mukana vuoden 2024 Ykkösliigacupissa. JIPPO pelaa B-lohkossa, jossa JIPPOn lisäksi ovat mukana MP, KTP, JäPS sekä viime syksyn karsinnoista tuttu PK-35.
Lohkovaihe pelataan tammi-maaliskuun aikana. A- ja B-lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenevät välieriin, joissa kumpikin lohkovoittaja isännöi toisen lohkon kakkosta. Ykkösliigacupin mestarille on luvassa 10 000 euron rahapalkinto.
Timo Tahvanainen kertoo, että alkulohkon ottelut käynnistyvät JIPPOn osalta helmikuussa vierasotteluilla.
– Kotiottelut ovat maaliskuussa Joensuu Hope Areenassa Rantakylässä. Tervetuloa katsomaan!
YouTube | Facebook | Instagram | X
Haluatko oman yrityksen esille tähän?