
K1 Katsastus toi Jyväskylän Keljoon kattavat palvelut myös yritysten ajoneuvoille

K1 Katsastus on avannut uuden toimipisteen Jyväskylän Keljoon.
03.09.2026 | Yrityselämässä tapahtuu
Jyväskylän Keljossa Pumperinkadulla palveleva uusi K1 Katsastus tarjoaa yrityksille ja yksityisasiakkaille monipuoliset katsastus- ja rekisteröintipalvelut helposti saavutettavassa paikassa. Kesäkuussa 2026 avattu asema täydentää A-Katsastus-konsernin Jyväskylän toimipisteverkostoa ja tuo palvelut entistä lähemmäksi kaupungin eteläosissa ja Muuramen suunnalla liikkuvia asiakkaita.
K1 Katsastus on ollut A-Katsastuksen omistuksessa vuoden 2022 lopulta lähtien. Konsernilla on Jyväskylässä ennestään A-Katsastuksen asema Seppälänkankaalla sekä K1 Katsastuksen toimipiste Palokan Prisman yhteydessä. Keljon uusi asema on konsernin kolmas toimipiste Jyväskylässä.
A-Katsastus-konsernin Jyväskylän–Jämsän alueen esihenkilön Aatu Holckin mukaan uuden aseman perustamisella vastattiin selkeään asiakastarpeeseen.
– Meillä ei aikaisemmin ollut asemaa sillä puolella Jyväskylää. Totesimme, että alueella on paljon asiakkaita ja halusimme vastata heidän tarpeisiinsa.
Uudet tilat hyvien liikenneyhteyksien varrella
K1 Katsastus toimii Keljossa kokonaan uusissa tiloissa, jotka rakennettiin Puuilon kiinteistön laajennusosaan. Samassa kokonaisuudessa toimii myös Autoklinikka, joten alueelle on muodostunut autoilijoita ja ajoneuvoja palveleva keskittymä.
Hyvä sijainti ja vetävät liikenneväylät tekevät K1 Katsastuksen uudesta asemasta helposti saavutettavan.
– Jos tullaan esimerkiksi Muuramesta, moottoritietä pitkin pääsee suoraan Keljon alueelle. Liikenneympyrästä pääsee kätevästi asemalle. Marketit ja muut palvelut ovat aivan vieressä, joten katsastuksessa voi poiketa helposti muiden asioiden yhteydessä, Aatu Holck kuvailee.
Keljon asema palvelee sekä ajanvarauksella että toimipisteen kulloisenkin tilanteen mukaan. Yritysasiakkaille hyvä sijainti ja nopea asiointi ovat erityisen tärkeitä, sillä työajoneuvon katsastukseen käyttämä aika on pois sen tuottavasta käytöstä.

Myös kevyet kuorma-autot katsastukseen
Keljon toimipisteessä tehdään henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastuksia sekä muutoskatsastuksia. Yritysasiakkaiden kannalta yksi aseman tärkeimmistä palveluista on N2-luokan kevyiden kuorma-autojen katsastus.
– Halusimme Keljoon mahdollisuuden katsastaa kevyitä kuorma-autoja. Käytännössä pystymme katsastamaan esimerkiksi Sprinter-kokoluokan ajoneuvoja. Tätä varten asemalla on pidempi nosturi ja tarvittavat luvat, Holck kertoo.
– Kevyiden kuorma-autojen katsastusmahdollisuus kiinnostaa monia yrittäjiä. Ainakaan oman tietoni mukaan muilla alueen asemilla ei ole vastaavaa palvelumahdollisuutta.
Palvelu soveltuu monille yritysten käyttämille kuljetus-, huolto- ja työajoneuvoille. Asemalla voidaan katsastaa myös tiloihin ja laitteistolle soveltuvia matkailuautoja. Varsinaista raskasta kalustoa Keljossa ei katsasteta, sillä asemalla ei ole suurille kuorma-autoille tarvittavaa katsastuskuilua.
Keljon palveluvalikoimaan kuuluvat myös rekisteröintipalvelut. Samalla käynnillä voidaan hoitaa esimerkiksi maahantuodun ajoneuvon katsastus ja rekisteröinti.
– Jos asiakas tuo auton maahan, voimme tehdä sille maahantuontikatsastuksen ja laittaa samalla kilvet kiinni. Koko asian saa hoidettua yhdellä kertaa, toteaa Holck.
Yritysasiakkaille nopeutta ja henkilökohtaista palvelua
A-Katsastus ja K1 Katsastus voivat sopia säännöllisesti asioivien yritysasiakkaiden kanssa laskutuksesta ja käytännön asiointitavoista. Yhteydenpito voidaan järjestää mahdollisimman mutkattomaksi, jotta katsastusasiat saadaan hoidettua ripeästi.
– Voimme tehdä yritysten kanssa laskutussopimuksia. Tarvittaessa voimme antaa myös suoran puhelinyhteyden, jotta asioita pystytään hoitamaan nopeasti. Kun tarpeista sovitaan ennakkoon, pystymme reagoimaan joustavasti, Aatu Holck kertoo.
Hän tuntee hyvin yritysasiakkaiden arjen, sillä esihenkilötyönsä ohella hän osallistuu myös katsastuksiin ja toimipisteiden käytännön työhön.
– Monilla kuljetusyrittäjillä ja muilla yritysasiakkailla on kiire. Auto tuottaa rahaa silloin, kun se on tien päällä. Siksi tavoitteemme on palvella nopeasti, joustavasti ja hyvällä työn laadulla.
Henkilökohtainen ja suora palvelu helpottaa asiointia etenkin silloin, kun yrityksellä on useita ajoneuvoja tai tavallisesta poikkeavia katsastustarpeita. Kun asiakas ja tämän kalusto tulevat tutuiksi, jokaista asiaa ei tarvitse ryhtyä kertomaan alusta alkaen.

Kolmen aseman verkosto tuo joustavuutta
Keljon uusi asema vahvistaa A-Katsastus-konsernin palvelukykyä Jyväskylän alueella. Kolmen toimipisteen verkosto mahdollistaa asiakkaiden ohjaamisen tarvittaessa asemalta toiselle.
– Jos jossakin toimipisteessä on kiirettä tai ruuhkaa, voimme ohjata asiakkaan toiselle asemalle. Tavoitteena on, että asia saadaan hoidettua mahdollisuuksien mukaan saman päivän aikana eikä aikaa tarvitse siirtää useiden päivien päähän, korostaa Aatu Holck.
Holckin mukaan A-Katsastuksen ja K1 Katsastuksen osaamisen ytimessä ovat ammattilaisten pitkät työurat ja jatkuva kouluttautuminen.
– Meillä on paljon kokeneita työntekijöitä, joten erilaisiin kysymyksiin löytyy yleensä vastaus nopeasti. Panostamme koulutukseen ja asiakaspalveluun, jotta asiakkaalle jäisi asioinnista mahdollisimman myönteinen kokemus.
Katsastustilanteessa korostuvat katsastajan ammattitaidon lisäksi avoimuus ja tilannetaju. Jos ajoneuvossa havaitaan vika, asiakkaalle kerrotaan selkeästi, mistä on kysymys ja mitä autolle pitää tehdä.
– Saatan pyytää asiakkaan halliin katsomaan havaittua vikaa, ja asiakas saa muutenkin tulla seuraamaan katsastusta. Avoimuus antaa hyvän kuvan siitä, mitä teemme ja miksi jokin asia täytyy korjata.
Ennakkotarkastuksia autoliikkeiden tarpeisiin
Yritysten kanssa voidaan katsastuspalvelujen lisäksi sopia ajoneuvojen ennakkotarkastuksista. Palvelu sopii esimerkiksi autoliikkeille, jotka haluavat tarkistaa vaihtoauton kunnon ennen sen siirtämistä myyntiriviin.
– Kun autoliikkeeseen tulee vaihtoauto, voimme tarkastaa sen. Jos havaitsemme vikoja, liike voi korjata ja kunnostaa auton ennen myyntiin laittamista, Aatu Holck selventää.
Ennakkotarkastus auttaa vähentämään tilanteita, joissa auton ostajalle paljastuu pian kaupanteon jälkeen esimerkiksi alustan tai jousituksen vika. Samalla autoliike voi vahvistaa oman palvelunsa laatua.
– Tällaisilla tarkastuksilla autoliikkeet ovat pystyneet parantamaan asiakastyytyväisyyttään.
Sähköautot muuttavat katsastustyötä
Sähkö- ja hybridiautojen yleistyminen näkyy myös katsastusasemien työssä. Uusi tekniikka tuo tarkastukseen uusia kohteita ja edellyttää henkilökunnalta jatkuvaa osaamisen päivittämistä.
– Kun polttomoottori puuttuu, tarkastuksessa korostuu akusto, joka on yksi auton kalleimmista komponenteista. Pohjan kunto on tärkeä, sillä akustossa ei saa olla painaumia tai suuria vaurioita. Rakenteita ei katsastuksessa pureta, mutta myös korkeajännitekaapeleita ja muita näkyviä komponentteja tarkastetaan mahdollisuuksien mukaan, Holck kertoo.
Sähköautoissa huomiota kannattaa kiinnittää myös jarrujen kuntoon. Regeneroiva jarrutus vähentää perinteisten jarrujen käyttöä, minkä vuoksi jarrulevyt voivat ruostua tai jarrut voivat jumiutua. Siksi jarruja olisi hyvä muistaa polkaista välillä kunnolla.
Aatu Holckin mukaan Keljon uuden aseman vastaanotto on ollut lupaava.
– Asiakkaat ovat löytäneet toimipisteen, ja palaute on ollut myönteistä.

K1 Katsastus Jyväskylä Keljo, Pumperinkatu 6
Ajanvaraukset K1-asemille voit tehdä joko nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla valtakunnalliseen ajanvarausnumeroon 0306 100 100. Netin kautta voit varata ajan henkilö- tai pakettiauton määräaikaiskatsastukseen. N2-luokan ajoneuvoissa varmista sopivuus soittamalla Keljon asemalle, puh. 044 464 2279.
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Pk-yritysten investointirahoitus piristyy – ehdot ovat yhä tiukat
Pk-yritysten investointirahoitus on elpymässä, mutta rahoituksen saaminen vaatii aiempaa vahvempaa kannattavuutta, kassavirtaa ja omarahoitusta.
Yrityselämässä tapahtuu

Kasvukeskusten vetovoima korostuu yritysten sijaintivalinnoissa
Turun kauppakamarin kyselyn mukaan yritykset haluavat sijaita lähellä kasvukeskusta ja markkinoita.
Yrityselämässä tapahtuu
