LinkedinFacebook
Pyydä tarjous

Kaarinan Kehitys Oy vetää yhtä köyttä yritysten kanssa

Digipalvelut
18.05.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Kaarinan Kehitys Oy tekee tiivistä yhteistyötä Kaarinan kaupungin kanssa. Elinkeinoyhtiönä Kaarinan Kehityksen tehtävänä on kaupungin kehittäminen ja tukeminen. Yhtiön uudelle toimitusjohtajalle, Niina Sjöholmille, koronakriisi on tarjonnut tehtäviin todellisen tulikasteen.– Tehtävämme on katsoa tulevaisuuteen, eli aikaan koronan jälkeen. Alkukevät on pyörinyt vahvasti yritysten rahoitustukihakemusten kanssa, jotka ovat työllistäneet meitä. Etätyöskentelyyn on jouduttu sopeutumaan aika nopealla temmolla – myös yrityksille järjestettävät koulutukset ja aamukahvitilaisuudet järjestetään nyt etänä, toimitusjohtaja Niina Sjöholm kertoo.Kaarinassa on vahvat palvelualan, kaupan ja rakentamisen toimialat. Kaarinassa on myös paljon telakkateollisuuteen liittyvää alihankintaa. Kaarinan Kehityksen toimialueella toimii reilut 2000 yritystä. Kaarinan Yrittäjät nimeävät kolme kahdeksasta Kaarinan Kehityksen hallituksen jäsenestä.– Pienen kaupungin kannattaa tehdä alueellista yhteistyötä ja sitä myös teemme. Alueellisen yhteistyön kautta saamme hyvää tukea toimintaamme sekä kattavaa näkemystä Varsinais-Suomen alueen ajankohtaisiin asioihin.Vahvasti yritysmyönteinen kuntaKaarinan Kehitys ottaa kantaa erilaisiin päätöksiin ja toimii linkkinä kunnan sekä yritysten välillä. Kaarinan kaupungin päättäjät toimivat Sjöholmin mukaan hyvin yritysmyönteisesti kautta linjan.– Kaikilla on halu toimia yritysten parhaaksi ja nähdä yritysten merkitys kaupungille. Kaupunkimme on palkittu yritysystävällisyydestä ja olemme olleet vuosia ykkösenä mm. hyvän ilmapiirimme ansiosta. Kun olen seuraillut virkamiesten toimintaa, voin helposti huomata, että kaikki saatu tunnustus on täysin ansaittua.Sjöholmilla itsellään on vahva yritystausta, joten hän osaa katsoa asioita yritysten näkökulmasta. – Näen Kaarinassa hyvän ja positiivisen vireen, jossa halutaan tehdä yrittäjien eteen asioita. Vaikka oma kokemukseni on vielä lyhyt, katson Kaarinan yrityskenttää varmasti uusin silmin. On hienoa päästä tutustumaan alueen yrityksiin, koska jokaisella yrittäjällä on varmasti näkemystä kaupungin kehittämiseen ja kehittymiseen liittyen. Varsinkin näin koronakriisin keskellä ja ennen kaikkea sen jälkeen, meidän olemassaolomme merkitys kasvaa.Matkailutoimialalla on paljon mahdollisuuksiaSjöholm näkee että ilmasto-ohjelmat ja kestävä kehitys on otettava kaupungin ohjelmaan jatkossa yhä vahvemmin. Kaarinan kaupunki on laatimassa parasta aikaa omaa suunnitelmaa ilmastoasioille. – Kaarinaan on tulossa mm. Ekokylä Torppala, joka varmasti herättää mielenkiintoa laajemminkin. Hanke on vielä niin alkuvaiheessa, että siellä voidaan testata uusia asioita. Odotan innolla, miten paikalliset yritykset saadaan sitoutettua Torppalan alueen kehittämiseen. – Näen myös matkailutoimialan mahdollisuudet, joita upea luontoyhteytemme tarjoaa. Meillä on hienoja matkailualan yrityksiä, joilla on monipuolista tarjontaa. Uskon että kotimaan matkailu ja räätälöidyt paketit tulevat lisääntymään jatkossa. Matkailuyrittäjät tulevat hyötymään koronan jälkimainingeista, koska lähimatkailu tulee näkemykseni mukaan lisääntymään. Kaarinassa mahdollista mm. vuokrata purjeveneitä ja lähteä purjehtimaan, meiltä on lyhyt matka Airistolle ja saaristoon. Meillä on paljon sellaista matkailutarjontaa, jonka uskon vetävän tulevaisuudessa.Sjöholm kertoo, että yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa nykyiseen tilanteeseen, jonka seurauksena on kehitetty mm. uusia myyntikanavia. – Mielestäni on todella hienoa, että yrittäjät kehittelevät hyviä ratkaisumalleja ns. pakkotilanteessa.Ekokylä TorppalaTorppalan alue sijaitsee merenrannassa, hienolla sijainnilla. Torppalaan ollaan suunnittelemassa kokonaan uutta kaupunginosaa, jossa huomioidaan mm. kestävää kehitystä sekä pientä hiilijalanjälkeä. Hanketta varten on perustettu oma työryhmä.– Tavoitteenamme on saada kriteeristö ja mittaristo, että ekokylälle saadaan dokumentoidut arvot. Uskon että sinne tullaan tekemään tutustumismatkoja kauempaakin, kunhan alue valmistuu, Sjöholm näkee.Kaarina on vahvasti kasvava kaupunkiSjöholm kertoo, että vuonna 2019 Kaarinaan perustettiin noin 230 uutta yritystä. Kaarina on vahvasti kasvava kaupunki, joka mielletään hyväksi paikaksi asua ja yrittää. – Väkimäärämme lisääntyy ja täällä rakennetaan koko ajan. Vaikka ihmiset kävisivät töissä lähikunnissa tai -kaupungeissa, tänne tullaan mielellään asumaan. Tonttimyyntimme on todella vilkasta ja viime vuonna tehtiin ennätysmäärä rakennuslupahakemuksia.Kaarinan Kehitys on yritysten tukenaKaarinan Kehitys auttaa yrityksiä mm. työllistämiseen, rahoitukseen, yritystontteihin ja toimitiloihin liittyvissä asioissa. – Me todellakin autamme yritysten sijoittumisessa Kaarinaan ja mietimme heille parhaita mahdollisia sijoittumisalueita, muun alueelle sijoittuneen yritystoiminnan näkökulmasta. Meillä on useita kiinnostavia yritysalueita eri puolilla kaupunkia.Sjöholm kertoo, että tärkeän osan kehitysyhtiön toimintaa muodostaa yrittäjien tiedottaminen ja heille järjestettävät koulutukset. – Kun keskustelemme yrittäjien kanssa, pyrimme löytämään heitä kiinnostavia koulutuksen aiheita, joita sitten järjestelemme. Meillä on mm. aamukahvitilaisuuksia, liittyen päivän polttaviin asioihin. Hankimme paikalle päättäjiä ja asioista kiinnostuneita yrittäjiä. Informoinnin lisäksi olemme myös yksittäisten yrittäjien tukena. Startupeissa yhteistyökumppaneitamme ovat Potkuri ja Science Park.Optimaalinen sijainti yritystoiminnalleKaarinan keskustaan kaivattaisiin lisää pienempiä palvelevia yrityksiä, keskustan vireyden ylläpitämiseksi. Kaupungin keskustasta löytyy kivijalkatiloja. – Vaikka perustarjonta on melko hyvin kunnossa, näkisin mielelläni enemmän jokapäiväisen elämän tarjontaan. Toki keskustan tarjontaan vaikuttavat lähialueiden suuret kauppakeskukset, Sjöholm toteaa.Kaarinan sijainti on hyvä, lähellä Turkua, saaristoa, lentokenttää, kahta satamaa sekä Turku-Helsinki-moottoritietä. Kaarinasta on hyvät maantieyhteydet myös Tampereelle ja Satakuntaan.Krossin alueella on on tullut lisää tonttitarjontaa ja alue laajenee vauhdilla. Moottoritien molemmin puolin on tarjolla hyvää aluetta yritystoiminnalle. Krossi on erinomainen paikka kuluttajamyynnille, mutta myös businessyhtiöille. Krossiin on helppoa tulla jos on menossa vaikka Turusta Helsinkiin. Kyseessä on todella hyvä kauppapaikka, joka laajenee jatkuvasti. Krossin alueella on mm. Motonet, Lidl, Hong Kong, RTV sekä huoltamo- ja ravintolapalveluita. Vaikka Kanta-Kaarinan ydinkeskusta on ollut haasteellinen yritystoiminnan näkökulmasta, on sekin nyt uudistunut ja kehittyy edelleen.Monipuolinen toimialatarjonta vahvuutenaKaarina on kaupunki, jossa on hyvin monipuolista teollisuutta ja kauppaa. Kaupungissa ei ole keskitytty yhteen tai kahteen toimialaan, joten kumppaneita löytyy helposti monenlaiseen toimintaan. Kaarinan suurimmat yritykset ovat Piikkio Works hyttitehdas, Cargotecin McGregor, Teleste, Hesburger ja Okartek. Myös Kaarinan vähittäiskaupan yksiköt ovat isoja työllistäjiä (mm. Motonet, Prisma, Citymarket, Lidl), joiden lisäksi kaupungissa on useita 30-40 hengen yrityksiä.Kaarinan asukasluku on kasvanut vakaasti jo vuosikymmeniäKaarinan asukasluku on ollut kasvussa aina vuodesta 1939 lähtien. Tällä hetkellä asukkaita on yli 33 000. Kaupungissa on erinomaiset sote-palvelut, niin terveys- kuin sosiaalipuolenkin osalta. Sote-puolella Kaarinassa on saatu hyvin henkilökuntaa hoivakoteihin, joten tilanne on hyvä sielläkin puolella. Sisäilmahaasteista kärsivien, 70- ja 80-luvuilla rakennettujen koulurakennusten tilalle rakennetaan nyt uusia. Myös päiväkoteja rakennetaan lisää, unohtamatta yksityisten palveluntarjoajien päivähoitopalveluita. Palvelut ovat kaiken kaikkiaan erinomaiset.Monipuolista asumistarjontaa merellisissä maisemissaMerellinen Kaarina tarjoaa useita viihtyisiä asuinalueita ja kaupungista löytyy huimat 140 kilometriä rantaviivaa. Kuntalaiset pääsevät nauttimaan merestä ja järvestä. Vapaa-ajanviettopaikkoja löytyy runsaasti ja luonto on lähellä, mutta siltikin Kaarina on hyvin urbaani kaupunki.Erilaisia asumismuotoja on tarjolla runsaasti. Rakennuskannasta löytyy omakotitaloja, kerros- ja rivitaloja, senioritaloja, vuokra- ja omistusasuntoja. Jos tätä ajatellaan yritysten näkökulmasta, työntekijöille löytyy asumisvaihtoehtoja jokaiseen tarpeeseen. Vaikka kaupungilla ei ole tarjota varsinaisia merenrantatontteja, merinäköalalla varustettuja asuinalueita löytyy runsaasti.Pääosa rantatonteista on yksityisten omistuksessa, joten 140 kilometrin pätkältä löytyy varmasti niitäkin ja rantaan rakentaminen on mahdollista. Kaarinassa on kaavoitettu sekä saariin että mantereelle. Kaupunkiin kuuluu myös kaksi isompaa saarta: Kuusisto ja Harvaluoto.Oivalan asuinalueelta avautuu merinäköalat ja meri on lähellä. Alueelta löytyy laiturit ja muut tarvittavat fasiliteetit. Kaarinassa on muitakin asuinalueita, joissa osassa asia on ratkaistu niin, että jokaisella omakotitontilla on pieni kaistale omaa rantaa, eli sopivasti tilaa saunalle ja laiturille, mutta itse omakotitalo sijaitsee vähän kauempana. Kaarinan seuraava kaavoitettava ja laajennuskohde tulee olemaan Lemuniemi, jossa kaikki tontit ovat lähellä merenrantaa. Alueelle tulee sijoittumaan 10 000 asukasta seuraavan 15 vuoden aikana.Artikkeli on julkaistu Turun seudun Yritysmaailma -lehdessä 2/2020.