Mehiläisessä voi asioida turvallisin mielin

Facebook
22.04.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Monipuolinen lääkärikeskus Mehiläinen on varautunut vallitseviin olosuhteisiin Joensuun Kanavarannassa lääkärikeskuksesta kokonaan erillään toimivalla hengitystieinfektioklinikalla ja siihen yhdistetyllä koronaviruksen drive-in-testauksella. Poikkeuksellisilla järjestelyillä taataan myös muiden huomiota vaativien terveysasioiden turvallinen hoituminen eikä esimerkiksi sydänperäisten oireiden selvittely tai hammashoito viivästy poikkeuksellisista ajoista huolimatta.Mehiläinen toimii yhteistyössä julkisen terveydenhuollon kanssa kaikkien suomalaisten parhaaksi. Koronavirustestit aloitettiin jo maaliskuun puolivälistä alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. – Muusta toiminnasta täysin erillään oleva hengitystieklinikka ja testauspalvelujen laajentuminen on otettu hyvin vastaan myös täällä Joensuussa, kertoo palvelupäällikkö Päivi Puhakka.– Laajensimme aiemmin avatun hengitystieinfektioklinikan palveluita huhtikuun alussa uudella koronaviruksen drive-in-testauksella. Kanavarannan parkkipaikalla toimivan testauksen ideana on, ettei testattavan henkilön tarvitse siirtyä autostaan yleisiin tiloihin.Testauspäätöksen tekee Mehiläisen lääkäri, lähete testiin hoituu turvallisesti digiklinikan kautta. Lähetteen saatuaan potilas ajaa autonsa parkkipaikalle, jossa suojavarusteisiin pukeutunut hoitaja ottaa testin. Huonompikuntoiset potilaat voivat asioida vieressä olevalla hengitystieklinikalla.– Oireisilla ensisijainen testi on nenänielunäytteestä tehtävä koronavirustesti. Koronatestin hinta on 249 euroa. Vaihtoehto koronavirustestille on sormenpäästä otettava vasta-ainetesti, jonka positiiviset vasta-ainetestitulokset varmistetaan vielä verikokeella. Tämän ansiosta tulosten luotettavuus paranee huomattavasti ja esimerkiksi lieväoireisena sairastettu tauti paljastuu, kertoo Puhakka.Osa Mehiläisen näytteistä lennätetään luotettavaan yhteistyölaboratorioon Etelä-Koreaan, joten Mehiläinen ei kuormita Suomen pahasti ruuhkautunutta tutkimuskalustoa. Paluulennoilla tuodaan tarpeellisia suojavarusteita ja näytteenottotarvikkeita Mehiläisen Suomen vastaanotoille.– On monia terveyteen liittyviä tilanteita ja huolia, jotka on syytä hoitaa myös poikkeustilanteen vallitessa. Kaikkien on hyvä tietää, että autamme, huolehdimme ja olemme tukenasi myös näinä poikkeuksellisina aikoina, korostaa Puhakka.Artikkeli on julkaistu Pohjois-Karjalan Yritysmaailma -lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä