
Nordea: Suomen talouskasvu vahvistuu ja näkymät kirkastuvat

Nordean pääkonttori Helsingissä. Kuva: Nordea
03.09.2026 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Suomen talous on kasvanut tänä vuonna laajalla rintamalla ja lähiajan näkymät ovat valoisat. Kasvua tukevat teollisuuden vahva vire, investointien elpyminen sekä kotitalouksien kulutuksen asteittainen piristyminen. Nordea ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 1,7 prosenttia ja kiihtyvän ensi vuonna 2 prosentin kasvuun.
Bruttokansantuote kehittyi alkuvuonna odotuksia vahvemmin, kun Suomen talous jatkoi kasvuaan Lähi-idän konfliktin tuomasta epävarmuudesta, inflaatiosta ja nousseista koroista huolimatta. Nordea nostaa tämän vuoden BKT:n kasvuennustetta yhdestä prosentista 1,7 prosenttiin osittain jo toteutuneen kasvun perusteella.
Myös lähiajan näkymät ovat valoisat, ja kasvun odotetaan jatkuvan vahvana. Suomen talouden ennustetaan kasvavan 2 prosenttia vuosina 2027 ja 2028. Kasvua tukevat maailmantalouden ripeä kehitys teknologisen murroksen keskellä, Suomen vahva kilpailukyky ja kotimaisen kysynnän vahvistuminen.
– Suomella on edellytyksiä pidempään nopean kasvun vaiheeseen ilman riskiä talouden ylikuumenemisesta, sillä taloudessa on vapaata tuotantokapasiteettia niin työvoiman kuin laitteidenkin osalta. Kasvu on muutenkin rakentunut vahvalle pohjalle, sillä kotitaloudet ja yritykset ovat vahvistaneet taseitaan viime vuosina, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen arvioi.
Kasvu ponnistaa laajalla rintamalla Suomen vahvuuksista
Pitkään tiedossa olleet Suomen talouden vahvuudet ovat vihdoin alkaneet näkyä kasvuluvuissa. Vientisektorin veto on jatkunut hyvänä viime vuodesta lähtien etenkin metalli-, puolustus- ja meriteollisuudessa. Suomi onkin päässyt mukaan maailmankaupan kasvuun, jossa geopoliittinen epävarmuus lisää puolustusinvestointeja. Vientitilausten kasvu ennakoi teollisuuden vahvan kehityksen jatkuvan ensi vuonna.
Samaan aikaan tekoälybuumi kasvattaa puolijohteiden kysynnän lisäksi myös fyysisen infrastruktuurin, kuten datakeskusten rakentamista. Tämä on hyödyttänyt Suomen vientiä, ja Suomen erinomaiset olosuhteet datakeskuksille ovat houkutelleet runsaasti ulkomaisia investointeja sekä vauhdittaneet rakennusalan elpymistä.
Hyvät talousuutiset ovat piristäneet kuluttajien luottamusta, ja yksityinen kulutus onkin kääntynyt kasvuun monen heikon vuoden jälkeen. Kotitalouksien säästöpuskurit ovat vahvat, joten kulutus voi tukea kasvua pitkään.
– Kulutuksen kasvun jatkuminen vaatii kuitenkin tuekseen työmarkkinoiden piristymistä. Talouskasvu ei ole toistaiseksi kunnolla välittynyt työmarkkinoille, mutta työttömyysasteen nousu on alkanut taittua ja yritysten työllistämisnäkymät ovat parantuneet selvästi tämän vuoden aikana. Työmarkkinoilla on odotettavissa myönteinen käänne ensi talven aikana, Kostiainen arvioi.
Tuottavuuskasvun edellytykset ovat parantuneet
Tyypillisesti talouden kääntyminen kasvuun näkyy ensin tuottavuuden kasvuna ja vasta viiveellä työmarkkinoilla. Tuottavuus tehtyä työtuntia kohden onkin kasvanut 2,8 prosenttia viimeisen vuoden aikana, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin edeltävien 18 vuoden aikana yhteensä.
Suomessa tuottavuuskasvun pitkän aikavälin edellytykset ovat myös parantuneet, joten kasvu voi jatkua suhdanneluonteista palautumista pidempään. T&K-investointien elpyminen, Suomen houkuttelevuus teollisten investointien kohteena edullisen sähkön ja kilpailukykyisen työvoiman ansiosta sekä tekoälyn hyödyntäminen luovat edellytyksiä tuottavuuden kasvulle. Lisäksi kasvuyrityskentän laajeneminen ja riskirahoituksen saatavuuden paraneminen tukevat uusien korkean tuottavuuden yritysten kasvua.
– Tuottavuuskehitys ratkaisee pitkän aikavälin kasvun kestävyyden. Nyt edellytykset tuottavuuskasvulle ovat selvästi parantuneet, mutta koulutuspanostuksista on jatkossa huolehdittava entistä paremmin, Kostiainen huomauttaa.
Maailmantalouden kasvu tukee Suomen näkymiä
Teknologinen murros, investoinnit ja suotuisat rahoitusolosuhteet tukevat edelleen maailmantalouden kasvua. Vaikka kansainväliset jännitteet lisäävät riskejä, maailmantalous on tähän asti sopeutunut häiriöihin odotettua paremmin.
– Geopoliittinen epävarmuus lisää maailmantalouden riskejä, mutta tähän asti sopeutuminen energian ja monien raaka-aineiden tarjonnan supistumiseen on ollut yllättävänkin ketterää, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu pohtii.
Lähde: Nordea
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Teollisuuden investoinnit ja viennin kasvu vahvistivat Keski-Suomen alkuvuotta
Finnveran mukaan yrityksissä näkyy jälleen halua panostaa kasvuun, uudistumiseen ja kansainvälistymiseen.
Yrityselämässä tapahtuu

Keski-Suomen yrityksiltä vahva viesti seuraavalle hallitukselle: työmarkkinoiden joustavuus ratkaisee kasvun
Keski-Suomessa toiseksi tärkeimmäksi kasvun edellytykseksi nousi yritysten investointien ja uudistumisen vauhdittaminen
Yrityselämässä tapahtuu
