Pyydä tarjous

Nurmeksen vetovoima vihreän teollisuuden, matkailun ja elintarviketeollisuuden kaupunkina kasvaa

Facebook
28.10.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Nurmeksen kolme, voimakkaasti kasvavaa tukijalkaa osoittavat alueen merkityksen ja rajattomat mahdollisuudet vahvaan kasvuun. Ensisijaisesti Nurmes on vihreän teollisuuden edelläkävijä. Iso kokonaisuus pitää sisällään perinteisen puun korjuun ja puun kuljettamisen, mutta myös uuden resurssitehokkaan ja ekologiset arvot huomioonottavan teollisuusalueen, jonne on sijoitettu biotalouteen pohjautuvaa liiketoimintaa. Tämän lisäksi kaksi Suomen viidestä suurimmasta metsäkone yrityksestä sijaitsee Nurmeksessa. Kaupungissa on myös raakapuun terminaalin teollisuusraide.– Metsäpuoli kasvaa ja kehittyy koko ajan. Viime vuosina on tullut rankapuun korjuu, kuitupuun ja tukkipuun rinnalle. Rankapuuta käyttävät kaikki metsähankkeilla toimivat voimalat, nyt myös tämä uusi bioteollisuus. Näissä olemme koko Suomen mittakaavassa aivan ykkösiä. Meillähän on vihreänteollisuuden alueella myös yrityshankkeita käynnissä, jotka sitten tulevat raakapuuta käyttämään. Metsätoimiala on kaikkiaan todella iso kokonaisuus ja siinä tämä meidän vihreän teollisuuden alue on ollut hyvä valinta 6 vuotta sitten, kun päätös tehtiin, kertoo kaupunginjohtaja Asko Saatsi.Vihreän teollisuuden ohella Nurmes kehittyy ja kasvaa merkittävästi elintarviketeollisuuden saralla.– Meillä on kaksi valtakunnallisesti merkittävää leipomoa, kalanjalostusta ja yksi lihanjalostus yritys. Elintarvikealan kasvu vauhti on ollut 5–6 % luokkaa per vuosi, vuodesta riippumatta. Ne ovat kovia kasvulukuja. Esimerkiksi kalapuolella, Pielisen kalajalosteen luonnon kalasäilykkeen tarkoituksena on korvata täysin Suomesta tonnikala. Kyseinen yritys on saanut valtakunnallisen palkinnon toiminnastaan ja tuotteistaan, korostaa Saatsi.Bomba - Koli – KimmeliNurmeksen kaupungin matkailu elää uutta nousukautta. Erityisesti kuluvan kesän aikana on vahvistunut matkailukolmio Bomba-Koli-Kimmeli, jossa pääosan yöpymiskapasiteetista muodostavat Nurmeksen noin 750 vuodepaikkaa. Veneily Pielisellä on myös lisääntynyt polttoainejakeluasemien avautumisen myötä Nurmeksessa ja Lieksassa. Toinen merkittävä uutinen on, että Villi Pohjola on valinnut Nurmeksen toimipaikakseen.– Villi Pohjola on Suomen suurin luontomatkailun matkanjärjestäjä. Heidän vaihtoehtoina olivat myös Tahko ja Vuokatti. Nurmes voitti. Tämä on iso voitto Pohjois-Karjalan matkailulle.Nyt kun ammattimainen, teollisen mittakaavan luontomatkailu ja matkailuntoimija sijoittuu Nurmekseen, tarvitaan hyvin paljon tuotantokoneistoa ja pienempiä ohjelmapalveluyrityksiä. Heille pitää nyt luoda olosuhteita tekemällä esimerkiksi maastopyörä-, retkeily- ja kelkkareittejä. Kaavoituksen kautta mahdollistetaan hyviä, otollisia tukikohtia.– Merkittävien matkakohteiden matkailijamääriä halutaan kasvattaa, tuhoamatta kuitenkaan alueiden erityistä luontoa. Nurmes mahdollistaa mittavan majoituskapasiteetin lisärakentamisen pysäköintipaikkoineen Bomba - Hyvärilä alueella. Kehittämisessä on vahvasti mukana myös PKO, jatkaa Saatsi.Bomba-Hyvärilä Masterplan 2– Suunnitelmassa visioidaan tulevaa muun muassa ilmaston ja kotimaan matkailun muutosten suhteen. Masterplan 2 luokin suuntaviivoja ja periaatteita seuraavaan asemakaavamuutokseen Bomba – Hyvärilä alueella sekä tunnistaa joukon erilaisia tarpeellisia muita kehittämistoimenpiteitä. Ilmastonmuutos asia on erittäin iso ja tulee vaikuttamaan matkailuun. Kotimaan matkailusta on tulossa pysyvä tai ainakin puolipysyvä ilmiö. Tämä johtaa sellaiseen, että kävellään ja maastopyöräillään kesät talvet. Hiihtokausi lyhenee.Nurmeksen hyvä logistinen sijainti Itä-SuomessaNurmes on erikoinen kaupunki Suomessa, koska sinne tulee asfalttitiet kuudesta eri ilmansuunnasta. Suomessa on vain kaksi vastaavaa ja Nurmes niistä toinen.– Sijaintimme on keskeinen ajatellen meidän omaa aluettamme. Olemme myös kolmen maakunnan rajalla: Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Nurmes hengittää moneen suuntaan. Sillä on vaikutusta paikkakunnan väestömäärään, työvoiman saatavuuteen, koulutusmahdollisuuksiin ja tavaralogistiikan tehokkuuteen.Käytännön esimerkkinä voisi sanoa, että koneiden varaosien saatavuus Nurmekseen on erittäin hyvää ja nopeaa. Olemme logististen tavaratoimituslinjojen varrella. Monilla isoilla tukkuliikkeillä on Kuopiossa varastoja. Tämä vahvistaa sen, että Nurmes on logistiikan ja tavaroiden kuljetusnopeuden osalta paremmassa paikassa kuin jopa Joensuu. Meiltä on noin 125 km matka joka paikkaan: Joensuuhun, Kuopioon, Iisalmeen, Kajaaniin ja Kostamukseen.– Nurmeksessa on myös rautateiden terminaalin teollisuusraide, joka on liikennöitsijäriippumaton. Kuka tahansa voi kaupungin omistamalla teollisuusraiteella lastata junaan ja lähettää junaan tavaraa maailmalle. Me myymme 12 tunnin aikaikkunaa, joka maksaa 150 euroa. Olemme ainoa paikka Suomessa, joka toimii tällä periaatteella. Tämä liittyy raideliikenteen kilpailun vapauttamiseen.– Korostan vielä tämän vuoden alussa tehtyä Suomen ainutta kuntaliitosta, Nurmes – Valtimo. Liitoksen johdosta Nurmeksen uudeksi naapurikunnaksi nousi Sotkamo, joka on Suomen nopeiten kasvava maaseutukaupunki ja siellä on tällä hetkellä suuri asuntopula. Sotkamon myönteinen kehitys säteilee selvästi Nurmekseen. Kuntaliitoksessa se sai nyt voimakkaasti kasvavan kunnan naapuriin ja samalla avattua Nurmekselle ikkunan koko Kainuuseen. Havaittavissa on muun muassa selkeää muuttoliikennettä Sotkamon ja Nurmeksen välillä, sanoo lopuksi Saatsi.Artikkeli on julkaistu Pohjois-Karjalan Yritysmaailma -lehdessä 4/2020.