LinkedinFacebook
Pyydä tarjous

Pk-Pulssin vuosikatsaus: Yritysten näkymät ensi vuodelle myönteiset

EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen, kuva EK. 
EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen, kuva EK. 
29.12.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

Pk-sektorin suurempien työnantajayritysten tilanne on kohentunut vuodentakaisesta. Monen mikroyrityksen tilanne on silti edelleen haastava, toiminta supistunut ja kipuaminen ylös koronakuopasta työlästä. Näkymät ensi vuodelle ovat kuitenkin kaikissa yrityskokoluokissa positiiviset ja kysynnän, työntekijämäärän, investointien ja ulkomaankaupan ennakoidaan kehittyvän myönteisesti. Näkymiä varjostavat huoli koronatilanteen kehittymisestä, yrityksiä laajasti koskettava työvoimapula ja omistajanvaihdoksia jarruttava jatkajapula. Positiivisimmin tilannetta arvioitiin Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Suomessa.

Pk-yritykset suhtautuvat optimistisesti lähitulevaisuuteen, mutta mikroyritysten tilanne on edelleen huolestuttava, tiivistää Pk-Pulssin tuloksia EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen:

– Kasvuun uskotaan kaiken kokoisissa pk-yrityksissä, mutta näkymät ja varsinkin nykytilanne ovat selvästi heikoimmat alle 10 henkilön mikroyrityksissä. Kyse on työnantajayritysten kivijalasta, johon korona ja rajoitukset ovat iskeneet kaikkein lujimmin. Tilanteen pitkittyessä monen toimintakelpoisenkin yrityksen jatkuvuusnäkymät ovat heikentyneet eivätkä nämä yritykset kestä enää laajaa yhteiskunnan sulkemista.

Pk-Pulssi on EK:n puolivuosittain julkaisema yrittäjyysbarometri. Se vetää yhteen pienten ja keskisuurten työnantajayritysten arviot nykytilasta sekä odotukset tulevalle vuodelle. Päämittarit liittyvät kysyntään, työpaikkojen määrään, investointeihin ja vientiin. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 1 043 työnantajayritystä loka-marraskuussa 2021.

Tilannekuva loppuvuonna 2021

  • 32 prosenttia yrityksistä raportoi kysynnän lisääntymisestä (17 prosenttia vuosi sitten) ja 33 prosenttia sen vähentymisestä kuluvan vuoden aikana (57 prosenttia vuosi sitten).
  • Investoinnit olivat kasvaneet 24 prosentilla ja vähentyneet 31 prosentilla yrityksistä (14 ja 45 prosenttia vuosi sitten).
  • Työntekijämääräänsä oli lisännyt 24 prosenttia ja vähentänyt 26 prosenttia (14 ja 39 prosenttia vuosi sitten).
  • Kansainvälistä toimintaa tekevistä yrityksistä 25 prosenttia oli lisännyt ulkomaankauppaa ja 30 prosentilla se oli vähentynyt (13 ja 57 prosenttia vuosi sitten).
  • Suomessa on viimeisimpien tilastojen mukaan noin 85 000 työnantajayritystä. Niistä on alku- ja kasvuvaiheessa karkean arvion mukaan nyt noin 10 500 (9 500 vuosi sitten) ja omistajanvaihdostilanteessa 14 500 yritystä (13 500 vuosi sitten).

Tulevaisuuden näkymät vuodelle 2022

  • 43 prosenttia yrityksistä arvioi kysynnän lisääntyvän (17 prosenttia vuosi sitten) ja 9 prosenttia sen vähentyvän tulevan vuoden aikana (33 prosenttia vuosi sitten).
  • 25 prosenttia ennakoi investointien lisääntyvän ja 19 prosenttia niiden vähentyvän (13 ja 41 prosenttia vuosi sitten).
  • Työntekijämäärän kasvuun uskoo 32 prosenttia ja vähentymiseen 10 prosenttia yrityksistä (12 ja 26 prosenttia vuosi sitten).
  • Kansainvälistä toimintaa harjoittavista yrityksistä 35 prosenttia arvioi ulkomaankaupan lisääntyvän ja 15 prosenttia sen vähentyvän seuraavan vuoden aikana (22 ja 42 prosenttia vuosi sitten).

Alueellisia huomioita

  • Nykytilannearviot ovat negatiivisimmat Länsi- ja Keski-Suomessa. Alueen yrityksistä 45 prosenttia raportoi kysynnän vähentymisestä ja 25 prosenttia sen lisääntymisestä edellisen 12 kuukauden aikana. Positiivisimmin nykytilannetta arvioitiin Pirkanmaalla, Lounais-Suomessa ja Pohjois-Suomessa, joissa myönteisesti tilanteen kehitystä kuvailevien osuus oli hieman suurempi kuin supistumisesta kertovien osuus.
  • Näkymät ensi vuodelle olivat positiiviset kaikilla alueilla eli toiminnan laajentumiseen uskoi suurempi osuus yrityksistä kuin sen supistumiseen. Merkittävin positiivinen muutos näkymissä on tapahtunut Pohjois-Suomessa, jossa 55 prosenttia arvioi kysynnän vilkastuvan ja 5 prosenttia sen vähentyvän seuraavan 12 kuukauden aikana (14 ja 43 prosenttia vuosi sitten).