Suomen Yrittäjille uusi johto, Petri Salmisesta puheenjohtaja

Facebook
26.10.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Petri Salminen Keski-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta ja Jyrki Hakkarainen Varsinais-Suomesta. Uuden valtuuston johtoon nousi Jyrki Mäkynen Etelä-Pohjanmaalta ja varapuheenjohtajaksi Mari Laaksonen Helsingistä. Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi 17.10. yrittäjäjärjestölle uuden johdon. Puheenjohtajaksi nousi yritysjohdon konsultointiyritystä vetävä Petri Salminen, 39, Jyväskylästä, Keski-Suomesta. Salminen sai puheenjohtajavaalin toisella kierroksella 973 ääntä. – Nyt lähdetään rakentamaan uudenlaisen hallintomallin mukaista järjestöä. Tätä rakennetaan yhdessä. Järjestön pitää muuttua mutta samalla kunnioittaa sitä äärettömän vahvaa pohjaa, joka on vuosien saatossa pystytty rakentamaan, Salminen sanoi. Salmisesta uudistamisen ei tarvitse olla vallankumouksellista– Oma ajatukseni uudistamisesta pohjautuu perinteiden kunnioittamiseen, sillä vaikka kehittämisen tarpeita on varmasti aina, niin Suomen Yrittäjissä ehdottomasti suurin osa asioista on erittäin hyvin.Salminen on mukana yritysjohdon konsultointiyritys Salminen & Tikassa ja konepaja AJ-Toolsissa. Hän oli aiemmin Yrittäjien varapuheenjohtaja. Toiseksi puheenjohtajavaalissa ylsi eteläsavolainen Nina Rasola toisen kierroksen 867 äänellä. Vaalissa oli mukana myös Antti Rantalainen Uudeltamaalta. Ensimmäisellä kierroksella Salminen sai 733 ääntä, Rasola 588 ääntä ja Rantalainen 495 ääntä. Anne Niemi ja Jyrki Hakkarainen Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajiksi Varapuheenjohtajiksi Yrittäjien liittokokous valitsi Anne Niemen Etelä-Pohjanmaalta ja Jyrki Hakkaraisen Varsinais-Suomesta. Idanne-vaateyritystä sekä yritystoimintaa metalliteollisuuden ja pääomasijoituksen parissa harjoittava Anne Niemi Vimpelistä sai 1624 ääntä.Jyrki Hakkaraisella on lakiasiaintoimisto Kiskon Laki Salon Kiskossa. Hän on yksinyrittäjä. Hakkarainen sai varapuheenjohtajavaalissa 991 ääntä. Vaalissa olivat mukana myös Antti Rantalainen Uudeltamaalta (663 ääntä) ja Jukka Hurrila Satakunnasta (406 ääntä).Valtuuston johtoon Jyrki Mäkynen ja Mari LaaksonenSuomen Yrittäjissä aloittaa valtuusto. Liittokokous valitsi valtuuston puheenjohtajaksi seinäjokelaisen Jyrki Mäkysen. Hänellä on sisustusalan yritys Oy HM Profiili Ab. Mäkynen oli edelliset kuusi vuotta Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja. Hän oli ainoa ehdokas valtuuston puheenjohtajaksi. Valtuuston varapuheenjohtajaksi liittokokous valitsi helsinkiläisen Mari Laaksosen. Hänen yrityksensä on CleanMarin Oy. Laaksonen sai vaalissa 728 ääntä.Artikkeli on julkaistu Keski-Suomen Yritysmaailma -lehdessä 3/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia