Valtavasti yrityksiä tulossa myyntiin – yrityskaupat saatava yhtä arkisiksi kuin autokaupat  

Facebook
30.03.2021 | Yrityselämässä tapahtuu
Noin 85 000 yritystä on vaihtamassa omistajaa Suomessa seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. – Omistajanvaihdoksissa on mitä suurimmissa määrin kyse työpaikkojen jatkosta, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala huomauttaa.   Omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnittelee peräti 29 prosenttia Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Kujalan mukaan onnistunut omistajanvaihdos ei ole yksinkertainen asia.   – Yrittäjän itse pitää suunnitella sitä ajoissa. Jokaisella pitäisi olla siitä suunnitelma. Vaikka myynti ei olisi ajankohtaista, olisi ensin hyvä muodostaa näkemys, onko jatkaja löytymässä perhepiiristä vai myydäänkö ulkopuoliselle, Kujala sanoo.  – Yritys kannattaa myös pitää myyntikunnossa. Yrityskaupat pitää saada yhtä arkisiksi kuin asunto- ja autokaupat.   Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera selvittivät yritysten omistajanvaihdosaikeita Pk-yritysbarometrissa, johon vastasi yli 5 500 yrittäjää. Pk-yritysbarometri on alueellisesti ja toimialarakenteeltaan Suomen kattavin elinkeinoelämän kysely.  

Oman alueen omistajanvaihdospalvelut suosittuja  

Kujalan mukaan yrittäjät kaipaavat hyviä neuvoja yrityksen arvon määrittämiseen ja jatkajan löytämiseen.   Pk-yritysbarometrin mukaan oman alueen maksuttomat omistajanvaihdospalvelut ovat yrittäjille houkuttelevin vaihtoehto hakea apua omistajanvaihdoksissa. Myös tilitoimistojen puoleen käännyttäisiin useasti. Konsultteja ja asianajajatoimistoja käyttäisivät laajemmin suurimmat pk-yritykset.  Useassa Suomen Yrittäjien aluejärjestössä on omistajanvaihdosasiantuntija jäsenyrittäjien apuna.   Omistajanvaihdos mahdollistaa yrityksen saavutuksien säilyttämisen ja kehittämisen eteenpäin. Pk-yrityksistä yli puolet seuraa aktiivisesti yrityksen arvon kehittymistä. Yleisintä tämä on voimakkaasti kasvuhakuisissa yrityksissä, joista 76 prosenttia haluaa pysyä ajan tasalla yrityksen arvosta.  

Yrityksen ostaminen hyvä tapa aloittaa yrittäjänä  

Yrityksen laajentamista tai perustamista harkitsevalle yrityksen tai liiketoiminnan ostaminen on varteenotettava vaihtoehto. Pk-yrityksistä 11 prosenttia on kiinnostunut ostamaan yrityksen tai liiketoiminnan seuraavan kahden vuoden aikana. Ostohalukkaista yrityksistä ulkopuolista rahoitusta tarvitsee 78 prosenttia.  Yrittäjät esittää, että liikkeenjohdon ammattilaisille luodaan Yrittäjäksi yritysostolla -valmennus.   –  Lisäksi oppilaitoksiin tarvitaan lisää jatkajakouluja, jotta yrittäjiksi haluavat nuoret hoksaavat, että yritystä ei aina tarvitse perustaa, vaan voi ostaa valmiin firman, Kujala sanoo.   

Omistajanvaihdosaikeet eri puolilla Suomea: Karjalat ääripäissä  

Suhteessa eniten omistajanvaihdoksia on odotettavissa lähimmän viiden vuoden aikana Etelä-Karjalassa (37 %) ja vähiten Pohjois-Karjalassa (20 %).   –  Asiaan pitää kiinnittää huomiota kaikkialla, mutta erityisen tärkeää se on maakunnissa, joissa on tulossa paljon omistajavaihdoksia. Jos jatkajia ei löydy, maakunnan tulevaisuus on uhattuna, Kujala sanoo.  

Omistajanvaihdosten suma purkautumassa – alkuvuoden rahoitus ennätystasolla 

Koronapandemia aiheutti kuopan omistajanvaihdosmarkkinaan vuonna 2020. Ostajat olivat poikkeusvuonnakin aktiivisia, mutta myyjät epäröivät. Nyt suma näyttää purkautuvan, ja Finnveran omistajanvaihdoksiin myöntämä rahoitus on noussut tammi‒helmikuussa korkeimmalle tasolleen viiteen vuoteen. Omistajanvaihdosten määrä laski vuonna 2020 kaikissa yrityskokoluokissa. Erityisesti suurempien yritysten yrityskauppaneuvotteluprosessit venyivät odottamaan selvempiä tulevaisuudennäkymiä. Yrityksen arvonmääritys vaikeutui koronatilanteessa, mikä näkyi varovaisuutena myyjän puolella. ‒ Yrityskauppoihin myönnetyn Finnveran rahoituksen määrä laski viime vuonna eniten 10‒49 hlöä työllistäneissä yrityksissä. Nyt alkuvuonna rahoituksemme on kasvanut euromääräisesti eniten juuri näiden kotimarkkinoilla toimivien pk-yritysten omistajanvaihdoksissa. Erityisesti työllistävissä yrityksissä omistajanvaihdosten yhteiskunnallinen merkitys on suuri, joten toivoisin, että kauppojen määrässä palattaisiin pian kriisiä edeltävään aikaan ja jopa sen yli, sanoo omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö Elisa Sipponen Finnverasta. Artikkeli on julkaistu Teollisuusuutiset-lehdessä 1/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä