Vetovoimainen Jämsä kehittyy yrittämisen ja matkailun kaupunkina

Facebook
08.04.2022 | Yrityselämässä tapahtuu

Jämsä tunnetaan Päijänteen, Himoksen ja kauniin luonnon ohella teollisuudestaan. Patrian ilmailu- ja komposiittiteollisuuden ympärille on rakentumassa monipuolista yritystoimintaa. Himoksen laskettelukeskus on myös yksi Suomen tunnetuimpia matkailukeskuksia.

Vuosi sitten lakkautettu UPM:n Kaipolan tehdas on löytänyt uuden omistajan. Alueelle ollaan nyt kovaa vauhtia kehittämässä Kaipola Green Port teollisuusaluetta, jonka tavoitteena on muodostaa hiilineutraalin materiaali- ja energiatuotannon yritysten ja toimijoiden solmukohta, jossa yritysten ja myös tutkimuslaitosten synergiat ja intressit kohtaavat.

– Jämsän alueen tulevaisuuteen sekä rakennemuutokseen vaikuttavissa asioissa on kaupungilla ponnisteltu suurien kokonaisuuksien parissa. Niillä tavoitellaan muun muassa sitä, että Jämsään mahdollistuu uudistuvan teollisuuden kehittyminen ja osaavan työvoiman saatavuus varmistetaan uusien kehittyvien yritysten tarpeisiin. Lisäksi ajatuksena on houkutella alueelle uusia yrityksiä ja saada syntymään enemmän tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa, kertoo elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen.

Kaipola Green Port Oy on Kaipolan kiinteistön kehittämiseen perustettu yhtiö. Yhtiön taustalla ovat yksityiset suomalaiset perheyhtiöt.

Patria ja Kaipola Greenport

Kaipolassa voimalaitos on käynnistetty vuoden vaihteessa erilaisten huolto- ja tarkistus toimenpiteiden jälkeen. Toimijana on Kaipola Recycling Oy, joka tarjoaa alueelle lämpöä, höyryä ja sähköä sekä kierrättää muovia, puuta ja keräyskuitua.

– Kiertotalousyhtiö Kaipola Recycling Oy on ensimmäinen kiinteistöön sijoittunut uusi yritys. Kaipolan tehtaan tiloja on tarkoitus kehittää ja vuokrata myös muille teollisille toimijoille, jotka pystyvät toiminnassaan hyödyntämään kiinteistön keskeistä sijaintia, vahvaa teollista infrastruktuuria ja yritysten keskenäistä synergiaa, sanoo Juurinen.

- Kaipola Greenport tarjoaa yli 200 000 m² teolliselle toiminnalle sopivia tuotanto- ja varastotiloja muunneltavissa tiloissa, useassa eri rakennuksessa. Toimistotilaa sekä yhteistiloja on yli 2000 m². Toimijoiksi haetaan etenkin uusiutuvien materiaalien, uusiutuvan energian, energian varastoinnin ja kiertotalouden aloilla toimivia yrityksiä, korostaa Juurinen.

Patria tulee tarvitsemaan noin sadan henkilön lisäresurssin Halliin. F-35 hävittäjäkoneiden eturunko tulee valmistukseen ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Teollisuuden väliset neuvottelut pääsevät etenemään, kun Suomen ja Yhdysvaltojen hallintojen välinen sopimus on tehty.

- Alueella tullaan rakentamaan F35 eturunkoja ja huoltamaan valmiita hävittäjiä pitkälle tulevaisuuteen, jatkaa Juurinen.

Himos-Jämsä matkailualue tarjoaa entistä paremmat puitteet ja aktiviteetit erilaisille matkailijaryhmille.

Himos-Jämsä kasvaa monipuoliseksi matkailualueeksi

Himos-Jämsä - matkailualueen toimintaympäristön kehittämistyötä tehdään juuri valmistuneen matkailustrategian sekä konkreettisten toimenpiteiden myötä. Tähän liittyy myös erinäisiä matkailuhankkeita, joiden avulla matkailuyritysten kyky ja osaaminen reagoida toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin paranee. Lisäksi tavoitteena on kehittää luontomatkailua sekä rakentaa uudenlaisia palvelukonsepteja alueelle.

- Himos-Jämsä tarjoaa erinomaiset puitteet monimuotoiseen matkailuun ympäri vuoden. Kotimaisten matkailijoiden määrät ovat olleet hyvässä kasvussa ja toivon mukaan jälleen lähitulevaisuudessa saamme myös entistä enemmän ulkomaalaisia matkailijoita alueellemme. Parhaimmillaan meillä on ollut jopa neljännes kaikista matkailijoista ulkomaalaisten osuus. Teemme sen eteen kovasti työtä, että alueen monipuoliset aktiviteetit, tapahtumat ja palvelut sekä loistava sijainti Keskellä-Suomea mahdollistavat laadukkaan lomanvieton. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta Jämsään onkin helppo tulla, mutta vielä helpompi tänne on jäädä ja investoijan näkökulmasta sijoittua, sanoo lopuksi matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén.

www.jamsa.fi

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia