Pyydä tarjous

Yrittäjät esittää osinkoverotuksen uudistamista

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Markus Sommers
26.05.2023 | Yrityselämässä tapahtuu

Suomen talouden kasvun vahvistaminen on ratkaisevaa julkisen talouden tervehdyttämiselle. Kasvu syntyy yritysten ja yrittäjyyden kautta. Siksi Yrittäjät esittää listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista siten, että se kannustaa nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun. Muutoksesta on täysin mahdollista linjata nyt Säätytalolla.

Suomen Yrittäjien hallitus hyväksyi verokannanoton 23.5 kokouksessaan Lahdessa.

Kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut jo vuosia ja työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina jopa romahtanut. Yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kevään aikana.

– Hallituksen pitää toteuttaa määrätietoisesti toimia, jotka vahvistavat yritysten kasvua sekä yrittäjien ja omistajien halukkuutta kasvattaa yrityksiään sekä investoida ja työllistää, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Yhteisöverotus on tällä hetkellä kilpailukykyinen, mutta listaamattomien yritysten osinkoverotus ei kannusta riittävästi kasvuun ja riskinottoon. Yrittäjille malli on myös monimutkainen.

– Siksi näemme tarpeellisena uudistaa osinkoverotusta luopumalla nettovarasidonnaisuudesta mutta siten, että kenenkään osinkoverotus ei kiristy, kuten vaalien alla on hallitusneuvotteluissa mukana olevien puolueiden toimesta luvattu, Salminen toteaa.

Nettovarasidonnaisuudesta voi luopua

Yrittäjien mallissa osingon veronalainen osuus verotettaisiin aina pääomatulona. Kun osinko olisi enintään 150 000 euroa, kokonaisveroaste olisi noin 26 % (25 % veronalaista pääomatuloa ja 75 % verotonta tuloa). Kun osinko on yli 150 000 euroa, kokonaisveroaste on noin 34 % (50 % veronalaista pääomatuloa ja 50 % verotonta tuloa). Listattujen yritysten kokonaisveroaste olisi noin 39 % (70 % veronalaista pääomatuloa ja 30 verovapaata tuloa).

– Malli lisäisi käsityksemme mukaan merkittävästi maksettavia osinkoja, mikä lisää verotuottoja ja toisaalta nostaa talouden kasvupotentiaalia. Muutoksella on positiivisia vaikutuksia yrittäjyysaktiivisuuteen, Salminen perustelee.

Yrittäjät arvioi, että esitys lisäisi kansantalouden kasvua pääomien kohdentuessa tehokkaammin ja kannustaisi yrittäjäriskin ottamiseen, mikä johtaisi investointeihin ja työllisyyden vahvistumiseen.

Uudistuksen hintalappu olisi yhteensä 350–400 miljoonaa euroa. Esityksen myönteiset dynaamiset vaikutukset kattaisivat menetyksestä 200–250 miljoonaa euroa. Yrittäjät on esittänyt vastaavia säästöjä yritystuista.

– Haluamme olla vastuullisia ja tukea julkisen talouden välttämätöntä tervehdyttämistä, Salminen sanoo.

Lähde: Suomen Yrittäjät